Knucklebonehead-dokumenttielokuvalla (2013) mainettaan maanisena, instrumentteja ja esiintymislavoja huoletta hajottavana villimiehenä vahvistanut Oskari Martimo alias Knucklebone Oscar on kulttihahmon asemansa ansainnut. 20 vuotta tinkimätöntä ränttä-tänttää ja jytää ovat koulineet miehestä rock-kenttämme todellisen työn sankarin. White Knuckles Trionsa kanssa hän palaa juurilleen: bluesin ja rytmin syvään ytimeen.
Tänä aamuna eräänlaisen ohikiitävän bluesherätyksen kokenut Stalker tarraa keskustelussa Oscarin kanssa ensiksi This Train -gospeliin, jonka YouTubesta löytyvän White Knuckles Trion livevideon kautta tuli ajautuneeksi orkesterin pariin. Onko kappale ohjelmistossa tämän illan keikalla Semifinalissa?
– Emmä tiedä. Niin lonkalta vedetään aina noita biisejä. Saattaa se olla, jos fiilis on sellanen. Se ei ole hirveä tappojyystö, vaan lunkimpi pala. Meillä on muitakin gospel-biisejä. Voidaanhan me sopia, että se soitetaan, Oscar naurahtaa.
Knucklebone Oscar -ryhmää jo 20 vuotta luotsanneelle Oscarille blues on suuri intohimo, ja alun perin myös emoyhtyeen lähtökohta. 90-luvun alussa Knucklebone-touhu starttasi blueshommasta, mutta yhtyeen ilmaisu on jalostunut luontevasti valkoisen miehen rouheaksi rock’n’rolliksi ja garageksi.
Live!
Tänään 14.1.
Semifinal, Helsinki
– Se on ihan ok, mutta mulle tuli fiilis, että olisi kiva soittaa myös sitä alkuperäistä systeemiä, Oscar alustaa White Knuckles Trion syntyä.
– Sitten mä vaan törmäsin Jukkaan (Yukka White, laulu & rummut). Se on tehnyt graafisia juttuja Knucklebonelle ja on alun perin garagefani, mutta löytänyt blueshomman.
– Muistaakseni 2011 tai 2012 meillä oli Art goes Kapakassa erikoiskeikka, pianoon tuli Risto Kumpulainen (toim.huom. = suvereeni Mr. Hillside). Se vaan toimi jotenkin helvetin hyvin ja oli luonnollinen systeemi. Risto on virtuoosimainen pianotyyppi, orjallisen tarkka ja pitää selkärankaa kasassa. Siihen meikäläisen tietty Knucklebone-rouhe eli aika arvaamaton kitarasysteemi. Jukalla on sellanen ihme kuiva, stasimaisen kylmä lähestymistapa. Kaikilla on omat paikkansa, mikään ei mene minkään päälle. Se vaan oli helvetin nastaa heti. Alettiin tehdä, ja jengi on diggaillut keikoilla.
Helposti masinoitavan trio-kokoonpanon ensimmäinen albumi Got It Bad on viittä vaille valmis. Oscarin kanssa jutellessa julkaisijaehdokkaita on vielä kaksi. Viimeisiä neuvotteluja käydään tämän jutun nettiin lävähtämisen hetkellä. Joka tapauksessa platta on jo kansia myöten valmis, ja julkaisun aika koittanee maaliskuun lopulla.
– Levy on äänitetty livenä blueskitaristi Tomi Leinosen vintagestudiolla, missä on kaikki vanhat 60-luvun nauhavehkeet ja mikit. Se on tehty vanhaan tyyliin, ei puristi-natsistisesti, mutta sillain, että se palvelee systeemiä ja soundaa hyvältä.
Got It Bad tulee koostumaan sekä omista biiseistä että huolella WNT:n muottiin puetusta lainakamasta – siitä aidosta ja oikeasta rhythm & bluesista ja muutamista traditionaalisista gospeleista. Yksi kappale on pedattu Eero Raittisen laulamaksi, mutta biisin sijoittumisesta albumille ei ole vielä varmuutta. Keikoilla Raittinen on käynyt vierailemassa ja laulamassa välillä puoletkin ohjelmistosta. Yhteistyö 2000-luvulla juurimusiikkiin fokusoituneen Raittisen kanssa on muutenkin tiivistä: tänään, keskiviikko-iltana, White Knuckles Trio esiintyy Helsingin Semifinalissa yhdessä Raittisen ison bändin kanssa, kesällä Saariselällä järjestettävän Tunturiblues-festivaalin kenraalikonsertissa.
– Tunturiblues on Eeron masinoima tapahtuma. Oltiin viime kesänäkin siellä. Raittinen on aina järkännyt kenraaliharjoitusmaisen konsertin, jossa vedetään koko ohjelmisto läpi. Kahdeksalta on meidän setti. Tulee kunnon rytmimusakarkelot. Eeron bändi on iso, siinä on kaksi kiipparia, torvia ja kaikkea. Ollaan arrattu muutamia kimppabiisejä, jotka vedetään isolla systeemillä, Oscar fiilistelee.
Haluaisin vielä kysyä Oscarilta, miten blues voi Suomessa. Päätämme kuitenkin jättää keskustelun myöhempien aikojen iloksi, kenties Soundin sivuille.
– Se on iso ja mielenkiintoinen keskustelu, Oscar toteaa.
Helsinkiläiset huom! Kattaus tänään 14.1. Semifinalissa:
EERO RAITTINEN & ELDIS
Eero Raittinen, laulu
Jape Karjalainen, basso ja laulu
Jere Ijäs, piano ja laulu
Petri Kautto, kitarat ja laulu
Kepa Kettunen, rummut
TORVISEKTIO
Antti Hynninen, saksofoni
Juho Viljanen, pasuuna
Martti Vesala, trumpetti
WHITE KNUCKLES TRIO
Knucklebone Oscar, kitara ja laulu
Yukka White, laulu ja rummut
Risto Kumpulainen, piano ja laulu
JO’ BUDDY MEETS KINKY FUNKSTONE
Jussi Raulamo, laulu, kitara
Jarmo Forsman, kosketinsoittimet
Timo Kaaja, basso
Tommi Laine, kitara
Juppo Paavola, rummut
WHITE KNUCKLES TRIO – LITTLE BY LITTLE (Kuunnelkaapa pitkä kitarasoolo!)
WHITE KNUCKLES TRIO – THIS TRAIN (Aika viileesti svengaa hei!)
