Herättääkö sanapari ”dream noir” kiinnostuksen väreitä? Jos vastaus on kyllä, taianomaisissa musiikillisissa universumeissa vaeltavaa Her Shadow -yhtyettä ei kannata ohittaa.
Savolaiset juuret omaava Her Shadow soittaa tummasävyistä ja leijailevaa unipoppia, ja se on saanut reilusti vaikutteita muun muassa film noir -tunnelmista.
– Jos Angelo Badalamentin leffascoret, Twin Peaks -sarjan traagisen kaunis maailma ja Lana Del Reyn särmikäs pop puhuttelevat, Her Shadow voi hyvinkin olla sinun juttusi, kuvailee kosketinsoittaja ja sanoittaja Markus Laakso.
Mennäänpä hieman taaksepäin. Miten Her Shadow sai alkunsa?
– Tutustuin kitaristi Tomi Henttuseen eräällä työpaikalla kymmenisen vuotta sitten. Huomasimme saman tien, että musiikkimakumme on hyvin samanlainen, vaikka olimmekin aikaisemmin säveltäneet hyvin erilaista kamaa. Tomi oli nimittäin tehnyt indierockia Royal Lipsissä ja minä taas metallia Kuolemanlaaksossa sekä Chaosweaverissa, kertoo Laakso.
– Alkuperäinen ajatus oli tehdä ”painajaispoppia”, ja yhdistää Twin Peaksin mystisiä tunnelmia ja Lana Del Reyn popsävyjä. Kun sävellystyö eteni, vaikutteet laajenivat esimerkiksi Ennio Morriconen, Amy Winehousen ja Motown-soundien äärelle. Meistä tuntui silti jo varhaisessa vaiheessa, että ryhmän oma ääni kuuluu läpi, ja myös visuaaliset elementit osuvat kohdalleen. Isossa kuvassa voisin myös sanoa, että ajattelen Her Shadow’n olevan enemmän taideprojekti kuin pelkkä yhtye.
– Bändin kokoonpano kasautui hyvin luontevasti. Mukaan tulivat Royal Lipsin laulaja Anna Carolina ja Kuolemanlaakson rumpali Toni Ronkainen. Teemme myös keikkoja, ja livenä mukana ovat kaveripiiristä löytyneet kitaristi Otto Daavitsainen, basisti Harri Hyvönen ja kosketinsoittaja Tuomas Koponen.
Kertokaapa hieman tarkemmin Her Shadow’n sävellysprosessista. Miten kappaleet saavat muotonsa?
– Säveltäminen on minun kohdallani hyvin kausiluonteista, enkä koskaan tarkoituksellisesti ala tekemään biisejä. Ne syntyvät jos ne ovat syntyäkseen, ja itse toimin ikään kuin koko homman ”oppaana”. Her Shadow -materiaalin valmisteleminen oli joka tapauksessa yllättävänkin helppoa, kun kerran vauhtiin pääsin, sanoo Henttunen.
– Raging Blue oli ensimmäinen Her Shadow -kappale, ja muistan sen alkumetrit oikein hyvin. Oli aurinkoinen kevätaamupäivä ja minulla oli jäätävä krapula. Her Shadow oli juuri laitettu ideatasolla tulille, ja tapailin kappaleen intron riffiä triplasti nopeampana versiona, koska ensin ajattelin sen tulevan toiselle bändilleni. Kun sitten tiputin tempoa reilusti, huomasin tekeväni unipoppia, ja Raging Bluesta tulikin suunnannäyttäjä Her Shadow’n tyylille.
Laakso nappaa puheenvuoron.
– Tomin sävellykset ohjaavat vahvasti tekstittämistäni. Koetan visualisoida sen, mitä musiikki minulle kertoo. Toisin sanoen tarkoituksena on maalata sävellyksiin tekstuaalisia sävyjä, ja kokonaisuuden on tarkoitus olla mielenkiintoinen ja yhtenäinen. Her Shadow’n sanoitusprosessi on ollut varsin tehokas ja nopea, sillä alitajunta on faksaillut kynälle kaiken tarvittavan.
– Itselleni Her Shadow’n sanoitukset ovat ikään kuin kohtauksia unessa tai leffassa. Käytän melko paljon metaforia esimerkiksi luontoon liittyen, mutta pohjimmiltaan tekstit käsittelevät ihmisen perustuntemuksia, kuten riittämättömyyttä, epävarmuutta ja euforiaa. Ne eivät tarjoa elämänohjeita tai yhteiskuntakritiikkiä, vaan edustavat tyylisuunnaltaan maalailevaa romantiikkaa. Enkä nyt puhu mistään Fifty Shades Of Greystä tai Hiljaisista silloista.
Myös laulaja Anna Carolinan kädenjälki näkyy ja kuuluu Her Shadow’n sanoituksissa.
– Asuin bändin alkuvaiheen tietämillä Helsingin Länsi-Pasilassa töitä tehden ja taiteilijaelämää viettäen. Tuona aikana kokosin myös runovihkoa. Ammensin sinne inspiraatiota muun muassa keskuspuiston tunnelmasta ja valokuvaamisesta, ja vihkosta löytyikin kantavia ideoita useisiin biiseihin. Omissa sanoituksissani kerrotaan mielikuvituksellisia tarinoita, jotka limittyvät myös todelliseen elämään.
Juuri ilmestynyt Her Shadow’n debyyttialbumi The Ghost Love Chronicles on ollut työn alla varsin pitkään.
– Levyä on tehty hiljalleen noin viiden vuoden aikana. Yhtyeen dream noir -maailma tempaisi vahvasti mukaansa, eikä paluuta enää jossain vaiheessa ollut, vaan halusimme kulkea mukana ikään kuin uteliaana matkustajana ja seurata, mihin asti tämä juttu lopulta etenee, kuvailee Henttunen.
– Biiseistä tuli lopulta paljon isompia ja moniulotteisempia kuin alun perin ajattelimme. Oli hurjaa toteuttaa jousisovituksia ja monipäisiä kuoroja vaatimattomalla laitteistolla, mutta saimme kuin saimmekin homman onnistuneesti maaliin. Matkalle mahtui joka tapauksessa niin suuria haasteita, että jossain vaiheessa tuntui hetken siltä, että albumista on tulossa liian järkälemäinen toteutettavaksi. Onneksi olimme väärässä.
Monet levyn lauluosuudet ovat erityisen taianomaisia.
– Lauluosuuksien nauhoittaminen oli todella hektistä, ja nykyään niiden tekemisen ajanjakso tuntuu kuin menneeltä unelta. Yksi käänteentekevä hetki oli se, kun ymmärsin, että näiden biisien laulaminen on eräänlaista näyttelemistä tai metodinäyttelemistä. Lisäksi esimerkiksi levyn päättävän What Hides In The Dark -kappaleen raitoja nauhoittaessani ajattelin poismennyttä rakasta isääni, jotta tunteet olisivat mahdollisimman aitoja, kertoo solisti.
Katsotaanpa sitten myös eteenpäin. Oletteko jo ehtineet ideoida materiaalia toiselle albumille?
– Kyllä vain. Debyytin tekoprosessin aikana syntyi paljon lupaavia biisiaihioita, mutta ne eivät päätyneet vielä ekalle levylle. Myös aivan uutta materiaalia tulee tuon tuostakin, nyökkää Henttunen.
– Jatkossa luvassa on tarttuvaa, hämyistä ja savuista maailmanlopun jazzklubiin sopivaa tavaraa. Toista albumia on jo ehditty pohtia tuotantotiimiä myöten, joten tulevaisuus näyttää oikein hyvältä. Seuraavaksi luvassa on kuitenkin keikkoja.
– Tosiaan, nyt ajatuksena on esiintyä mahdollisimman paljon. Vuodenvaihteen tietämillä on pari keikkaa, ja ensi vuoden puolella konsertteja on toivon mukaan luvassa enemmänkin!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/22.
