Eräänä kesäehtoona vuonna 2017 Xysman rumpali Teppo Pulli sattui olemaan vierailulla saman orkesterin kitaristin Olli Nurmisen luona. Jossakin vaiheessa iltaa Pulli totesi ohimennen, ettei hänellä ole aktiivista yhtyettä juuri nyt. Kun Nurminen huomautti oman tilanteensa olevan täsmälleen samanlainen, vanhojen ystävysten katseet kohtasivat merkitsevällä tavalla. Naantalissa 80-luvun lopulla perustetun Xysman odotettu paluu uutta musiikkia julkaisevaksi ryhmäksi oli saanut sinettinsä.
– Tuon illan aikana päätettiin Tepon kanssa, että lähdetään kokeilemaan uusia juttuja. Siis ihan toden teolla, Olli Nurminen sanoo nyt, maaliskuussa 2023, helsinkiläisen ravintolan uumenissa.
– Meillähän oli jo takavuosina kaikenlaisia sessioita. Entinen kitaristimme Toni Stranius menehtyi 2006, ja kun muistotapahtuma oli jäänyt taakse, mentiin Tepon kanssa kokeilemaan joitakin uusia ideoita. Vuonna 2013 soitettiin taas joitakin keikkoja, ja silloinkin katsottiin myös tuoreita juttuja. Ilmeisesti aika ei kuitenkaan ollut kypsä, sillä nämä kokeilut eivät johtaneet sen kummempaan aktivoitumiseen.
– Kesällä 2017 asiat alkoivat loksahdella oikeille paikoilleen. Kävin ensin soittokämpällä Tepon kanssa, mutta aika pian pirautettiin Kallelle (Taivainen, basso), Janille (Muurinen, laulu) ja Jannelle (Lastumäki, koskettimet). Että me ollaan tässä vähän puuhailtu, joten miten olisi… Kaikki tuntuivat olevan todella innoissaan, ja uuden materiaalin työstäminen alkoi ihan oikeasti.
Xysman omaehtoisessa maailmassa ainoastaan yksi asia on ollut ehdottoman varmaa: muutos. Sen vuoksi ei tule minkäänlaisena yllätyksenä, että yhtyeen kokoonpanosta löytyy nykyään kosketinsoittaja.
– Vaikka bändissä ei ole aiemmin ollut varsinaista kosketinvelhoa, kaikenlaiset synat ja pianot eivät ole koskaan olleet Xysmalle vieraita – nehän ovat olleet mukana ekasta demosta (Swarming Of The Maggots, 1989) lähtien, huomauttaa Nurminen.
– Olin soittanut Jannen kanssa eräässä toisessa ryhmässä, joten tiesin hänen taitonsa esimerkiksi klavinetin äärellä. Kun sitten lähdettiin miettimään uutta Xysma-materiaalia, tajusin iskun paikan tulleen: otetaan Janne mukaan orkesterin vahvuuteen.
– Eteenpäin – tai ainakin jonnekin – meneminen kuuluu Xysman DNA:han. Kun alettiin touhuamaan, Jani tuumi saman tien, että tehdäänhän me sitten jotain ihan uutta eikä lähdetä larppaamaan vanhoja juttuja. No, se oli meille kaikille sanomattakin selvää!
Hapuilujen jälkeen
Xysman uusi studioalbumi No Place Like Alone on railakas ja särmikäs paketti täynnä jyrä- ja jytäriffejä, häpeilemättömän tarttuvia melodioita, kasarihenkisiä syntikkamattoja ja yleistä musiikillista mellastusta. Kun levyn salaisuudet alkavat aueta, tuntuu päivänselvältä, että juuri tältä Xysman kuuluu kuulostaa vuonna 2023.
– Kun tekeminen alkoi, Teppo ohjeisti minua sanomalla, että laita kaikki vähänkin mielenkiintoisen kuuloiset riffit kuultavaksi. Että keikkukoon rima lopuksi korkealla, mutta alussa se saa olla hyvinkin matalalla. Näin tehtiin: pistin kaikenlaisia raakoja ideoita muiden kuultavaksi, ja niistä sitten alettiin kasata kokonaisia biisejä soittokämpällä, kuvailee Nurminen.
– Suuri osa levylle päätyneistä ideoista on syntynyt viime vuosina, mutta sieltä löytyy huomattavasti vanhempaakin kamaa. Mainittakoon vaikka päätösbiisi Encounter At Dawnin viimeinen riffi, joka on jäljitettävissä First & Magical -levyn aikoihin eli vuoteen 1993.
Tällä kerralla ensimmäiseksi valmistui kappale Well Seasoning. Se julkaistiin myös No Place Like Alone -levyn debyyttisinglenä.
– Kun kaikkien edeltävien vuosien hapuilujen ja kokeilujen jälkeen testattiin Well Seasoningia, homma lähti rullaamaan heti. Meille tuli kollektiivinen fiilis, että tämä juttu toimii ja tästä tämä taas lähtee, nyökkää kitaristi.
– Olin tutustunut Well Seasoningin varhaiseen esiasteeseen Ollin soittamana jo paljon aikaisemmin. Kun sitten alettiin treenata biisiä Xysman kanssa, minua alkoi naurattaa. Teppo soitti täysin jäljittelemättömällä tyylillään, Kalle oli elementissään ja Jani oli taas jossain uudessa ulottuvuudessa. Oli ihan mieletöntä kuulla, kun raakile alkoi svengata ja groovata niin kuin vain Xysma svengaa ja groovaa, kuvailee Lastumäki.
– Uudet kappaleet saivat lopulta alkunsa milloin mistäkin. Esimerkiksi Mr. Fulltrade lähti liikkeelle, kun Teppo lähetti öisen Rieslingin katkuisen viestin: ”Nurminen, tee riffi PJ Harveyn hengessä, ja sitten vaan jauhat sitä. Vähän bluesia, mutta ei liian perinnetietoista.” Mietin aikani, että mitähän Teppo oikein haluaa, ja sitten syntyi Mr. Fulltraden pääideat.
– Midnight Call on eräs omista suosikeistani. Mukaan oli jo ideoitu rokkaavaa riffittelyä, mutta sitten kappale lähti ihan uusiin sfääreihin. Kävi nimittäin niin, että Janne lisäsi sinne kasarihenkisiä syntikkatunnelmia, ja lopulta biisi löysi aivan ihanan muodon. Eikä Jannen panos jäänyt siihen, sillä hän myös sävelsi kappaleen keskellä olevan puheosuuden – se on tietysti se keskiyön soitto – jälkeen tulevan vähän hevimmän riffin. Se on Jannen ensimmäinen sävellyskontribuutio Xysmalle.
Samalla aaltopituudella
Muutosta on syytä alleviivata edelleen. Jos Xysman vanhoilla levyillä sanoitusten päävastuu oli solisti Muurisen harteilla, nyt tekstit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta rumpali Pullin käsialaa.
– Jani ilmoitti, että hänen sanottavansa alkaa olemaan lopussa, mutta onneksi Tepon runosuoli alkoi pulputa kiihtyvään tahtiin, Nurminen nyökkää.
– Jos Jani vei Xysman sanoitukset lähes banaalin arkiselle tasolle esimerkiksi Lotto-albumin New Gel In Town -kappaleessa, niin Teppo on jalostanut tätä stailia entistä pidemmälle. Teppohan työskentelee siviilissä kokkina, ja esimerkiksi Well Seasoning on tarina kokkaamisesta – niin, ainakin pintatasollaan. Tepon kohdalla voi nimittäin miettiä, että kertooko se lopulta jostain ihan muusta.
Moose & Gutbucket -kappaleen otsikko osuu silmiin. Mistä siinä on kysymys?
– Aivan niin, hirvi ja suoliämpäri… Ne ovat todellisia henkilöitä, nauraa kitaristi.
– Biisi perustuu Kallen riffiin. Hän esitteli mainion idean, ja kysyin sitten, että onko sinulla muuta tarjolla tähän kylkeen. Ei ollut, joten päätimme tehdä periaatteessa yhteen riffiin perustuvan kappaleen. Koska biisi siis junnaa musiikillisesti hyvällä tavalla paikallaan, sanoituksen täytyy viedä hommaa eteenpäin. Pyysimme siis Tepolta jostain alkavan ja johonkin päättyvän stoorin, ja saimme tarinan hirven ja suoliämpärin railakkaasta juhannuksen vietosta!
Muutosta on jo ehditty toitottaa, mutta raikkaita tuulia löytyy edelleenkin. Xysma nimittäin työsti No Place Like Alonen uuden yhteistyökumppanin eli Ville Valavuon kanssa. Muun muassa Foreseen– ja Kohti tuhoa -yhtyeistä tuttu mies toimi äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana.
– Olimme täsmälleen samalla aaltopituudella. Studiossahan voi korjata epätarkkuuksia vaikka loputtomiin, mutta niin Villen kuin meidänkin ajatuksena oli, että pidetään homma niin rupisena ja luomuna kuin mahdollista. Kun soittoa siivotaan, siinähän siivotaan samalla myös yhtyeen omaa karaktääriä pois, huomauttaa Lastumäki.
– Eihän esimerkiksi Teppoa voi laittaa soittamaan klikin kanssa. Tulee mieleen, että erään tarinan mukaan Radiopuhelimien Raatikaiselta kysyttiin joskus, että oletteko te kokeilleet klikkiä? Raatikainen vastasi, että kerran testattiin, mutta klikki ei pysynyt perässä, hymähtää Nurminen.
– Moni studiohahmo olisi tiettyjen ottojen kohdalla tuuminut, että otetaanpa uusiksi. Ville taas nyökkäsi, että hieno fiilis, se oli siinä. Jos otetaan esimerkiksi Model 670, niin biisin alkupuolella sisään hyökkäävä klavinetti on aika rajun kuuloinen. Kun Janne soitti sitä kohtaa, hän suunnilleen makasi instrumenttinsa päällä, ja siinä vähän epäröitiin, että miten tämän kanssa. Ville tuumi heti, että tämä tietenkin pistetään levylle tällaisenaan.
– Lammaskallion Audio -studiolla tehdyn yhteisen session lisäksi teimme nauhoitushommia myös tahoillamme, ja esimerkiksi Jani nauhoitti lauluosuutensa kotonaan vaatekaapissa. Kerran hänen tyttärensä oli tullut yllättäen kotiin kavereiden kanssa, ja frendit olivat olleet pikkuisen ihmeissään, että mitä hemmettiä tuolla komerossa tapahtuu!
Albumin miksausvaiheessa taas päädyttiin kiinnostavaan erikoisratkaisuun – legendan jalanjäljissä, mutta siitä tietämättä.
– No Place Like Alonen kitara- ja klavinettikompit on miksattu niin, että kiipparit on yhdessä laidassa, ja skebat taas toisessa. Kuuntelin sitten erään kerran Wigwamin Nuclear Nightclubia, ja tajusin ensimmäistä kertaa, että Pekka Rechardtin kitara ja Esa Kotilaisen klavinetti on miksattu samalla tavalla. Siis kuinka monella rocklevyllä ylipäänsä kuullaan klavinettia ja mitkä niistä on miksattu näin? No, Wigwam teki sen 1975 ja Xysma heti perään 2020-luvulla, nauraa Lastumäki.
Entä sitten mahdolliset tulevat levytykset? Girl On The Beach– ja No Place Like Alone -levyjen välille jäi neljännesvuosisata…
– Nyt kun päästiin liikkeelle, eteenpäin puksuttavaa junaa ei ole tarkoitus pysäyttää. Uutta materiaalia on jo pöhisemässä eikä seuraavaa levyä joudu odottamaan kahtakymmentäviittä vuotta. Ei edes viittätoista, vakuuttaa Lastumäki.
– Me ei edelleenkään istuta ihan kuumimpien musatrendien päällä, joten mitään kiirettä ei ole. Tehdään seuraava levy huolella ja rauhassa, mutta tehdään kuitenkin. Räjähtävää intoa ainakin riittää!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/23.