Tanskalainen vaihtoehtorock-yhtye Mew on ollut olemassa jo lähes 30 vuotta. Vuonna 1995 perustettu kokoonpano on tunnettu uniikista äänimaailmastaan, jossa yhdistyvät unenomaiset melodiat, progressiiviset rakenteet ja syvä melankolia. Yhtyeen kansainvälinen läpimurto tapahtui 2000-luvun alussa albumien Frengers (2003) ja And the Glass Handed Kites (2005) myötä.
Nyt yhtyeen pitkäaikainen jäsen, Jonas Bjerre, on päättänyt jättää bändin – ei katkerana, vaan uuden elämänvaiheen edessä.
– Tämä ei ole bändin loppu, mutta minä lähden, Bjerre kertoo Soundille Turun Kesärauhassa, jossa yhtye on juuri soittanut viimeisen festarikeikkansa Suomessa.
– Olemme olleet bändi kahdeksannelta luokalta lähtien. En ole kyllästynyt jätkiin – päinvastoin, tulemme edelleen todella hyvin toimeen. Mutta olen vain tuntenut, että nyt on aika tehdä jotain muuta.
Päätös lopettamiseen ei syntynyt hetkessä. Taustalla vaikuttivat vuosien kokemus ja halu kasvaa.
– Tämä bändi on ollut elämäni. Mutta joskus täytyy astua taaksepäin, tehdä jotain erilaista ja oppia uutta itsestään. Se on täysin luonnollista.
– Kun me saimme läpimurron, olimme varmaan noin 23–24-vuotiaita. Me kaikki muutimme Lontooseen. Unelmat kävivät toteen. Kaikki irtisanoutuivat. Yhtäkkiä asuttiin yhdessä valvomossa ja pakettiautossa. Se on ollut niin valtava osa elämäämme. Joten tämä on kyllä radikaali päätös… No, ehkä meillä on reunion kymmenen vuoden päästä.
Mew’n tarina on täynnä kohokohtia. Viimeisimmät niistä koettiin kotimaassa.
– Soitimme juuri uramme suurimman oman keikan Kööpenhaminassa. 15 000 ihmistä oli siellä juhlimassa meidän 30-vuotista taivalta ja sanomassa hyvästit. Se oli uskomattoman koskettavaa – harvoin elämässä kokee sellaista. Mutta bändissä oleminen on myös sitä, että rima siirtyy koko ajan. Kun kappaleemme soitettiin radiosta ensimmäistä kertaa, se räjäytti tajuntani. Ja sitten siihen tottuu. Tulee sellainen olo, että “ai, taas viikon single?” ja alkaa pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Mutta jokainen askel on ollut seikkailu.
Suomella on erityinen paikka yhtyeen sydämessä.
– Suomi oli yksi ensimmäisistä maista Tanskan ulkopuolella, jossa meidät todella otettiin vastaan. Ensimmäinen keikkamme oli Tavastialla Kentin lämmittelijänä. Meillä on vahva yhteys suomalaiseen yleisöön – ehkä siksi, että meidän musiikki on aika introverttia, kuten suomalaisetkin, Bjerre pohtii.
– Olen viettänyt aikaa myös suomalaisella saarella. Tyttöystäväni perheellä oli paikka, jossa ei ollut sähköä – vain petrolilamput, mustikoiden poimintaa, kalastusta ja alasti uimista. Se oli kuin satu.
Jonas ei jää lepäämään laakereille.
– Koronan aikana kaikki kiertueet peruuntuivat, ja aloin säveltää musiikkia elokuviin ja televisioon. Tykkään siitä todella paljon. Teen sitä edelleen. Tällä hetkellä työstän korealaista elokuvaa. Haluan myös tehdä pienempiä musiikkiprojekteja – ilman painetta, vain ilosta. Lisäksi olen kiinnostunut animaatiosta ja yritän tehdä kunnollisen animaatioelokuvan.
Yhtyeen jäsenet katsovat tulevaisuuteen muutenkin toiveikkaasti.
– Musiikin tulevaisuus on turvassa. Nuoret tekevät siistejä juttuja ja kokeilevat rohkeasti. Tanskassakin on uusia bändejä – vaikka nimissä olisikin enemmän kuin kolme kirjainta!
Vaikka bändi ei enää ole entisellään, sen vaikutus ei katoa.
– Ei, kukaan ei voi viedä sitä, mitä me olemme olleet. Se pysyy.
Mew soittaa viimeisen Suomen-keikkansa Helsingin jäähallissa 5. joulukuuta.
Haastattelu: Satu Nurmela, teksti: Santeri Seessalo
Lue myös: Mew saapuu viimeistä kertaa Suomeen – Esiintyy jäähyväiskiertueella Helsingin jäähallissa