The Hellacoptersin vuonna 2016 käynnistynyt comeback materialisoitui Eyes of Oblivion -albumiksi keväällä 2022. Paluulevyn ilmestyessä takana oli kolmisenkymmentä keikkaa, ja sittemmin niitä on soitettu tuplaten sen verran. Käsillä on toinen uusi albumi, Overdriver, eikä meno ole ainakaan hidastumassa. Bändin päällikkö, laulaja-kitaristi Nicke Andersson kertoo, että ajatus toisesta levystä kypsyi jo silloin, kun Eyes of Oblivion oli vasta tekeillä.
Overdriverissa on paljon samaa kuin edeltäjässään, mutta selkeitä eroavaisuuksiakin löytyy. Basisti Dolf de Borst kiinnitettiin yhtyeen viralliseksi jäseneksi vasta Eyes of Oblivionin viimeistelyvaiheessa, joten Andersson soitti levyn basso-osuudet. Overdriverin äänityksiin Dolf pääsi mukaan. Vielä suurempi muutos on se, että kitaristi Dregen loistaa kuvissa ja videoissa poissaolollaan. Mies ei soita levyllä lainkaan, eikä häntä ole nähty keikoilla aikoihin.
– Tämä on tosi traaginen juttu, Andersson huokaa.
– Dregen mursi kaksi vasemman kätensä sormea kesällä 2023. Meidän oli tarkoitus äänittää tämä albumi jo saman vuoden syksyllä, mutta lykkäsimme sitä toivoen, että hänen kätensä tulisi kuntoon. No, niin ei käynyt. Käsi ei toimi vieläkään normaalisti. Lääkärien mielestä tilanne näyttää jo paremmalta, mutta täydellinen parantuminen voi viedä pitkään.
– Meidän oli siis äänitettävä levy ilman Dregeniä. Tietysti se harmittaa, mutta emme voi jäädä odottelemaan loputtomiin, sillä emme ole enää nelikymppisiä. Dregen on tervetullut palaamaan bändiin jahka on taas täydessä pelikunnossa.
Pianisti Anders ”Boba Fett” Lindström soitti levyn rytmikitarat. Samalla tavalla toimittiin myös bändin kolmannella albumilla Grande Rockilla vuonna 1999.
– Sen sijaan, että olisimme ottaneet jonkun ulkopuolisen hoitamaan homman, päätimme pitää langat omissa käsissämme.
Albumin pohjat nauhoitettiin lopulta viime vuoden huhtikuussa. Ensin bändi vietti yhdeksän päivää studiossa keskellä ei-mitään, minkä jälkeen viimeiset osuudet äänitettiin Anderssonin omalla studiolla.
– Yritän kirjoittaa musiikkia niin paljon kuin vain ehdin, joten minulla on aina tukku biisejä valmiina. Ehkä kaikki eivät ole niin hyviä, mutta ainakin valinnanvaraa riittää. Tällä kertaa levylle päätyi myös kaksi Dolfin biisiä eli (I Don’t Wanna Be) Just a Memory ja Faraway Looks. Hän esitteli minulle demojaan ja tuumasin, että nuo kaksi ovat ihan selkeästi Hellacopters-materiaalia. Olen tosi iloinen, että biisit päätyivät levylle.
Overdriverin ensimmäinen single, marraskuussa julkaistu Leave a Mark on vähän erikoinen tapaus. Kappaleen sanoituksissa on paljon samaa kuin Bruce Springsteenin Dancing in the Darkissa. Onko se jonkinlainen tribuutti?
– Aion olla nyt täysin rehellinen, sillä en halua tehdä tästä isompaa juttua kuin se on. Aluksi minun täytyy selittää, miten kirjoitan biisejä, Andersson alkaa avata.
– Kun teen kappaleen, sanoitukset tulevat aina viimeisenä. Kun esittelen demon jätkille, tarvitsen jotain mitä laulaa, jotta he kuulevat laulumelodian. Kirjoitan usein vain satunnaisia sanoja, jotka eivät käy järkeen. Toisinaan googlaan jotain Bob Dylanin lyriikoita ja laulan niitä biisin päälle. Joskus näistä siansaksalyriikoista saattaa tulla jotain järkevää ja ne päätyvät pienellä käsittelyllä levylle. Jos olen käyttänyt demolla jonkun toisen artistin tekstiä, kirjoitan sanat kokonaan uudestaan.
Nyt single oli jo ilmestynyt, kun Springsteen-yhteys kävi ilmi.
– Tajusin sen vasta jonkin Youtube-kommentin nähtyäni. Vertasin sanoituksia ja mietin, että voi helvetti, tämä oli sellainen biisi, johon olin luullut kirjoittaneeni omiani. Mietin että sanat ovat aika hyvät, joten niitä ei tarvitse muuttaa. Ehkä joidenkin hälytyskellojen olisi pitänyt soida!
– Minulla on pari Springsteenin levyä, mutta en edes kuuntele hänen musiikkiaan kovin paljon. Sitä paitsi tämä olisi tribuutiksikin aivan ylilyönti, sillä ensimmäinen säkeistö on käytännössä identtinen. Aiomme ehdottomasti korjata asian. En voi ottaa kunniaa jostakin, mitä en ole tehnyt.
Missä action on?
Hellacoptersin soundi on muuttunut jokaisella levyllä ainakin hitusen. Overdriver kuulostaa enemmän Eyes of Oblivionilta kuin sitä edeltäviltä levyiltä, eikä vain siksi, että mainitut ovat ajallisesti lähimpänä toisiaan.
– Soundia on hyvin vaikea pukea sanoiksi, vaikka puhuisimme samaa kieltä. Se on niin tunteellinen asia. Vaikka kuuntelisimme täysin samaa kitaraa, me kumpikin miettisimme kahta täysin eri asiaa, sillä kuuntelutapamme ja referenssimme ovat erilaisia. Kaikki on kuulijan korvassa, ja juuri se on musiikin rikkaus, Andersson sanoo.
– Aloin opetella studiotyöskentelyä ja perustin oman studion sen jälkeen, kun bändi hajosi vuonna 2008. Nykyään tiedän, millaisen soundin haluan. Nämä kaksi levyä kuulostavat soundillisesti siltä, miltä olisin ehkä halunnut kaikkien levyjemme kuulostavan. Jos teemme vielä tulevaisuudessa levyjä, todennäköisesti myös ne tulevat kuulostamaan tällaiselta soundin ja tuotannon osalta.
Nykyinen soundi ei ole kaikkien mieleen. 2020-luvun Hellacoptersia on moitittu muun muassa siitä, että se on popmaista, siitä puuttuu takavuosien action ja se kuulostaa liikaa Anderssonin toiselta bändiltä Imperial State Electriciltä.
– Minulla on paljon mielipiteitä. Laukoisinko niitä ikinä internetissä? En. Nykyisin ihmiset ajattelevat, että heidän täytyy avata suunsa, koska heillä on siihen mahdollisuus.
– Kannattaa pysähtyä miettimään, miksi Imperial State Electric kuulostaa hieman Hellacoptersilta. Ehkä siksi, että minä olen kirjoittanut biisit kummallekin bändille. Minä laulan ja soitan kitaraa kummassakin bändissä.
Nicke muistaa yhä, millaista kritiikkiä Hellacopters sai, kun kakkoslevy Payin’ the Dues ilmestyi vuonna 1997.
– Olimme kuulemma myyneet itsemme, sillä levy oli niin suosittu ja kiillotettu. Kiillotettu! No, mikä tahansa kuulostaa kiillotetulta, jos sitä vertaa debyyttiimme. Noin muuten en kutsuisi levyä lainkaan kiillotetuksi.
– Joidenkin mielestä emme olleet mistään kotoisin ennen High Visibilityä [2000]. Tiedän, että By the Grace of God [2002] on monien suosikki tuotannostamme – ehkä minunkin. Levyllä on esimerkiksi kappale Carry Me Home, joka on käytännössä poppia. Se biisi on tehty samalla kaavalla kuin viimeisin singlemme Do You Feel Normal!
– Minusta näitä kommentteja kirjoittelevat ekspertit eivät vain ymmärrä. Eikä heidän tarvitse kuunnella näitä uusia levyjä. Vain sillä on merkitystä, että minä itse tykkään niiden biiseistä. Sitten voi vain toivoa, että joku muukin tykkää.
Kaukaisia katseita
Overdriverin ilmestymispäivänä tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun yhtye soitti ensimmäisen keikkansa. Tulevaisuutta Nicke ei ole juurikaan miettinyt.
– Jatkamme niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä. Jos homma alkaa maistua puulta tai ihmiset eivät halua enää tulla keikoillemme, on varmaan aika panna pillit pussiin. Elämme päivä kerrallaan. Minulla on jo uusia biisejä mielessäni, mutta ne saavat odottaa vielä hetken. Minulla kun on miljoona muutakin projektia, joita haluan työstää ennen sitä.
Näistä projekteista yhden, edellä mainitun Imperial State Electricin, kohtalo on hieman epäselvä. Kuullaanko bändistä vielä joskus?
– Panimme bändin aikoinaan jäihin, kun kitaristimme meni leikkaukseen. Samoihin aikoihin sekä Hellacoptersilla että toisella yhtyeelläni Luciferilla alkoi olla enemmän ja enemmän keikkoja. Asioiden ei ollut tarkoitus mennä näin – niin vain tapahtui. Olemme puhuneet, että tekisimme vielä yhden albumin, jolla olisi semmoista kamaa, joka ei missään nimessä sovi Hellacoptersille.
– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Sanoin niin Hellacoptersin paluusta, mutta tässä sitä ollaan. Ehkä on siis sallittua tulla toisiin aatoksiin.