Todellisuus on unen kaltainen. Vaan kuka uneksii ja milloin hän herää?
Kun ikuisuus kuorsaa, valuuko kuola suupielestä, ja mikä tärkeintä, katkeaako hengitys? Kenties lopullisesti?
Stam1nan 20. helmikuuta julkaistava yhdestoista albumi on nimeltään Apnea. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti hengityksen katkeamista, mikä on myös albumin kantava teema.
Avauskappale Pohjoinen lehto alkaa hengityksellä ja jatkuu kehotuksella hengittää sisään ja ulos.Näin pääsemme sisään albumin sykliseen maailmaan, jossa surrealistinen tapahtuu luonnollisesti kuin unessa.
Apnea on odottamaton, kunnianhimoinen, mystinen, moni-ilmeinen, voisi jopa sanoa vaikea levy. Paljolti näistä syistä sen tunnistaa Stam1na-albumiksi, vaikka se välttelee totutun toistamista.
Laulaja-kitaristi Antti Hyyrysen on vaikea määritellä, mistä aineksista yhtyeen tunnistettava sielu oikeastaan koostuu.
– Ehkä tässä ollaan jonkun suuren tuntemattoman äärellä… Olen sanonut tämän aiemminkin, että jos on rehellinen ja tekee juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä, niin täytyyhän sen heijastua myös ulospäin.
Kitaristi Pekka Olkkonen pohtii, että biisintekijöillä on usein vain muutama erilainen biisiarkkityyppi, joita uudet sävellykset toisintavat.
– Väkisinkin niissä on jotain tuttua ja samaa. Ajattelen, että voi olla vaikka viisi kappaletta, joita säveltäjänä tekee ikään kuin uudestaan ja uudestaan. Lopputulos voi kuulostaa joka kerta tosi erilaiselta, mutta joku perusajatus taustalla on samanlainen.
Odottamaton katkos
Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen puhuvat Apneasta tarkkaan harkiten. Keskustelusta välittyy sekä ylpeys että nöyryys ja toisaalta pieni hämmennys. Albumi on haastava ja taiteellinen, ja tekijätkin ovat varmasti sen kanssa yhä ymmällään.
Vuoden 2023 X-albumi ja Ari Väntäsen Muistipalatsi-kirja olivat Stam1nalle perusteellinen välitilinpäätös. Hyyrysen mukaan siinä kohtaa kysymys yhtyeen jatkosta oli aidosti avoin.
Pian oli jälleen pakko hengittää sisään, ja niinpä yhtye lähti tekemään albumia työnimellä Inspirare.
Elämä kuitenkin yllättää ja tuottaa sykleihin odottamattomia katkoksia.
– Levynteon aikana tapahtui jotain, mikä toi katkeamisen ja pysäytyksen meidän elämänkiertoon. Siitä syntyi Apnea. Yhtyeen jokaisen jäsenen yhteinen rakas ystävä menetti henkensä, mikä puhutteli meitä kaikkia. Me jouduttiin… Ei vaan me saatiin mahdollisuus käydä tätä traumaattista kokemusta läpi yhdessä musiikin ja tekstin tekemisen kautta, Hyyrynen kertoo.
Yhtye ei halua kertoa, kuka edesmennyt oli. Se tuntuu arvokkaalta ajassa, jossa yksityisen ja julkisen rajat ovat raadollisella tavalla auki. Ajassa, jossa ihmiset kiirehtivät julkaisemaan RIP-viestejä someen heti, kun ovat kuulleet epämääräisen huhun jonkun puolituttunsa kuolemasta.
Tragedia yhdisti ja puhutteli koko Stam1na-ryhmää. Samalla sillä oli vahva halu tehdä albumi uudella tavalla, ei vanhaa toistaen. Näin Apneasta tuli todellista ryhmätyötä.
– Tämä läheisen ystävän kuolema ja hengityksen katkeaminen… Se oli niin vahva yhdistävä teema, että meidän oli mahdollista mennä todella syvälle siihen. Kaikki musiikillisetkin ratkaisut pyrittiin tekemään sen perusteella, miten ne palvelee tätä teemaa, Olkkonen sanoo.
Hengittävyys tuli lihaksi albumin polveilevissa kappalerakenteissa, pitkissä suvannoissa ja tietenkin soundimaailmassa. Stam1na ei ole pitkään aikaan soinut levyllä näin luomusti, ja sitä täytyy tervehtiä ilolla.
– Haluttiin palata taaksepäin ja tehdä kaikki oikeilla vahvistimilla ja rummuilla niin pitkälle kuin mahdollista. Nykyään kaikilla on samat kitarasoundit ja samplet, ja se on aika tylsää. Meillä oli selkeä ajatus, että halutaan taivuttaa musiikki palvelemaan tätä teemaa, Olkkonen kuvaa.
Turvallinen ympäristö
Tuntuu tyhmältä erottaa yksittäisiä kappaleita Apnean kokonaisuudesta, koska albumi on parhaimmillaan alusta loppuun kuunneltuna. Muutama nosto on kuitenkin tehtävä.
Pekka Olkkosen säveltämä Lahja on loistava esimerkki siitä, millaisissa unimaisemissa albumilla seilataan. Se kuljettaa oudon uljasta tunnelmaansa vaivatta mutta nyrjähtänein nilkoin.
Olkkonen on säveltänyt Apnean kappaleista neljä, Hyyrynen kolme ja Kangasmäki kaksi. Olkkonen kuvaa sävellystyötä aikaa vieväksi ja vaativaksi tehtäväksi, jolle elämä soi hänen osaltaan tällä kertaa kahden viikon aikaikkunan. Golem oli sävelletty jo aiemmin, mutta Anna minun olla heikoin lenkki, Lahja ja Satiiri syntyivät tiiviissä puristuksessa.
– Jos mulla on vahva visio biisistä, teen sen niin valmiiksi kuin mahdollista. Teen laulumelodiat kitaroilla, ja esimerkiksi Lahjassa Antin laulut mukailee sitä, mitä mä olen alun perin sinne soittanut. Mutta toki biiseihin saa kaikki puuttua ja puuttuukin. Meidän treenaaminen on hyvin luovaa toimintaa.
Apneaa muotoiltiin Lappeenrannan-treeniksellä demottamalla ja keskustelemalla. Antti Hyyrynen kuvailee, että kämpällä on iso soittoalue, jonka väliseinän takana on sosiaalitila. Se on tärkeä paikka.
– Siellä on oikein hieno paksu sohva, johon mahtuu kolme jätkää, ja sitten on kaksi nahkaverhoiltua nojatuolia, joihin mahtuu kaksi muuta jätkää. Kahvinkeitin on käden ulottuvilla, ja stereot. Me kuunnellaan demoja, juodaan kahvia ja puhutaan samalla, mihin tässä koitetaan tähdätä.
On helpommin sanottu kuin tehty, että viisi ihmistä pystyy keskittymään tällaiseen tekemiseen ja keskusteluun rakentavalla tavalla.
Pekka Olkkonen puhuu psykologisesta turvallisuudesta, joka syntyy siitä, että Stam1nan jäsenet ovat keskenään hyviä ystäviä ja kunnioittavat musiikkia.
– Psykologisesti turvallinen ympäristö mahdollistaa sen, että voidaan tehdä tällaisia levyjä kuin Apnea, jossa on paljon rohkeita valintoja. Kaikki tässä bändissä ymmärtää, että lopputulos ratkaisee. Tällä levyllä se tarkoitti usein sitä, että jätettiin asioita pois ja karsittiin. Siellä taitaa esimerkiksi olla vain kaksi varsinaista kitarasooloa.
Olkkonen nostaa esiin tärkeän aspektin, jonka merkitystä ei pidä vähätellä, vaikka niin mielellään tehdäänkin.
– Jos me toimittaisiin kuten monet muut, että läheteltäisiin vain faileja toisillemme… Siinä olisi paljon helpompi torpata muiden ideat, kun ei kuule perusteluja kasvotusten. Kun me ollaan kaikki läsnä, kenenkään ideoita ei ruveta haukkumaan. Kaikki uskaltaa antaa parhaansa ja kertoa sen hölmönkin ideansa.
Usein toistuva kertosäe
Apnean ensimmäinen singlejulkaisu Golem lyö ilmat pihalle epäuskoisella raivolla. Se myös tatuoi kertosäkeensä takaraivoon tavalla, jonka Stam1na on osoittanut osaavansa ennenkin. Levyn muut kappaleet raapivat, hypnotisoivat, silittelevät, läpsivät ja viiltävät tavoilla, jotka Stam1na osoittaa osaavansa viimeistään nyt.
Elementit ovat osittain tuttuja, mutta kokonaisuus on samalla tavalla vaikutelmanomainen kuin albumin kannen hammaslogo. Se koostuu kyynsuomuista, ja alempana kannessa luikertelee käärme itse. Silläkin taitaa olla jotain tekemistä syklien ja ikuisuuden kanssa.
Golem on albumilla lopulta hiukan irrallisen tuntuinen kappale, vaikka tavallaan se palvelee jonkinlaisena kiintopisteenä. Yhtyeen edustajat osoittavat levy-yhtiö Sakaraa, kun kysyn, miten siitä tuli ensimmäinen single.
– En muista, onko meillä ollut koskaan tilannetta, jossa bändi itse valitsisi sinkkua tai videobiisiä. Omia lapsiahan ne biisit on, ja niitä on aika vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Siitä puhumattakaan, että meillä olisi joku käsitys, mikä on markkinoinnin kannalta järkevää, Olkkonen pohtii.
– Tässä mennään varmaan ihan puhtaasti siihen, mikä on levy-yhtiön strategia. Sehän on hyvin yhtyeemme kuuloinen kappale: Pekka Olkkosen sävellys, melodinen, usein toistuva kertosäe ja sopivan mittainen. Se on myös tekstinä sen verran irrallaan kokonaisuudesta, että se toimii yleisenä kannanottona ja ensinyrkkinä, Hyyrynen jatkaa.
Seuraavaksi hän paljastaa, että Käärmeennyrkki-kappaleesta on tulossa korkean taiteellisen profiilin musiikkivideo, joka saattaa olla tämän lehden ilmestyessä jo maailmassa.
Käärmeennyrkistä puheen ollen, siinäpä vasta biisi. En ihmettele, että tuleva kiertue on nimetty kappaleen mukaan. Kyseessä on Kai-Pekka Kangasmäen sävellys, jossa Stam1na riffittelee nautinnollisen terävästi kuusikielisillä kitaroilla.
Kunnes sitten esikertosäe ja kertosäe vievät rämisevin soinnuin ihan toiseen maailmaan. Hyyrysen laulu etenee kompastellen ja katkonaisesti kuin unissapuhujalla. Ja kuten unissa, tekstissä on arkijärjelle käsittämätön sisäinen logiikka.
Opettajahuumoria
Apnealta huokuu Stam1nan halu luoda nahkansa. Tähän liittyi myös päätös tuottaa albumi itse, vaikkei homma mennyt lopulta ihan niin.
Albumin tuottajaksi on kreditoitu yhtyeen lisäksi Julius Mauranen, joka on työskennellyt muun muassa Oranssin Pazuzun ja Viitasen Piian kanssa.
– Emil Lähteenmäki heitti Juliuksen nimen pöytään, ja se tapahtui aika myöhäisessä vaiheessa. Meillä oli halu tehdä jotain erilaista ja miettiä uutta soundia. Oranssi Pazuzu oli minulle ihan uusi tuttavuus vielä kaksi vuotta sitten, ja ehkä se oli juuri Emil, joka sitäkin mainosti, Hyyrynen muistelee.
Nyttemmin Pazuzu-levyt ovat viihtyneet Hyyrysen auton cd-soittimessa taajaan. Hän kertoo nauttivansa yksityiskohtien määrästä, jolla tehdään näennäisen yksitoikkoisesta ilmaisusta kiinnostavaa.
Ensikohtaaminen Maurasen kanssa tapahtui treenikämpän sohvalla, joskin virtuaalisesti.
– Me juotiin kahvia ja juteltiin etäyhteydellä. Koko bändille tuli lämmin fiilis, että nyt puhutaan hyvillä sävyillä.
Mauranen toimii musiikkituotannon ja -teknologian lehtorina Metropolia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Opettajahuumori eskaloitui nopeasti, ja pian bändi kutsui Maurasta äänityssessioissa ”reksiksi”.
– Petrax-studion tarkkaamosta alettiin puhua kansliana, ja Julius laittoi aina aamulla meidän ryhmään ääniviestin, jossa kellot soi sen merkiksi, että tunti alkaa.
Tällaisen tuottajan kanssa Stam1nan oli mahdollista hengittää vapaasti. Assistenttina Maurasella oli Rosku Lohiniva.
Maurasella on kaikesta päätellen sellainen erityispiirre, että hän tykkää kaaoksesta.
– Hän puhuu siitä, että musiikin kaoottisuus ja ennalta-arvaamattomuus on nimenomaan se kiehtova juttu. Hän tykkää pirstoa asioita. Äänikuvassa on elementtejä, jotka kihisee ja sihisee, ja samaan aikaan siellä on joku matala digitaalimurina. Tämä ajattelu viehätti meitä, ja luulen, että meillä on vielä paljon yhteistä tekemistä jäljellä.
Hautaan vai tuhkaksi
Stam1na täyttää tänä vuonna 30. Varsinainen levytysura alkoi vuonna 2005, mutta yhtye todella perustettiin jo 1996.
Debyyttilevyn jälkeen Stam1nan ura on koostunut tarkoista sykleistä. Albumijulkaisujen välit eivät ole kasvaneet kolmea vuotta pitemmiksi, ja välivuodet on tehty kiertueita. Varsinaisia taukoja Stam1na on pitänyt vähän jos ollenkaan.
– Olisiko meillä ollut yksi puolen vuoden tauko, Hyyrynen miettii.
Selkeät albumisyklit ovat sopineet bändin pirtaan hyvin. Kymmenestä tähänastisesta albumista viisi on platinakannassa, ja Emma-patsaitakin on useampi.
2000-luvun populaarikulttuurissa on siis mahdollista olla yhtä aikaa laadukas, relevantti ja menestynyt, sanoi historioitsija W. David Marx mitä tahansa.
Tässä apatian ajassa musiikin tekeminen oikeilla soittimilla yhdessä ystävien kanssa on oikeasti tuore lähestymistapa. Se on suurempi asia kuin miltä näyttää. Pekka Olkkonen puhuu bändin merkityksestä näin:
– Kun aloin soittaa kitaraa teini-ikäisenä, aika nopeasti syntyi ajatus, että haluan bändiin. Ja sitten se bändi on kulkenut rinnalla koko ajan. Se on vaikuttanut paljon siihen, millainen ihminen minusta on tullut. Olin lapsena ja nuorena tosi ujo. Kaikki kitaratunnitkin oli ihan hirveitä, kun jännitti niin paljon. Bändin kanssa olen oppinut nauttimaan esiintymisestä, ja se näkyy myös muualla elämässä, että on paljon itsevarmempi.
– En tiedä, tuleeko mulle hautakiveä, kun olen ajatellut, että tuhkattaisiin. Mutta jos tulee, en ihmettelisi, jos siinä olisi hammaslogo ja lukisi Antt1, Hyyrynen kiteyttää.
Merkitystä on riittänyt myös kuulijoiden elämässä. Stam1nalla on poikkeuksellinen kyky kiteyttää ja välittää maailmasta kokemusta, jonka moni tunnistaa itsessään.
Se kokemus ei ole välttämättä miellyttävä vaan usein täynnä ristiriitoja ja ahdistusta. Tämä ei ole sinänsä tavatonta, mutta Stam1nan tapauksessa kaikkeen kuonaan yhdistyy transsendenttinen ymmärrys kauneudesta ja sen merkityksestä.
Kielimuurinmurtajat
Stam1na teki ensimmäisen kansainvälisen kiertueensa jo vuonna 2007. Viimeisin rundi ulkomaille tehtiin viime keväänä Swallow the Sunin kanssa.
Euroopan-keikoilta saadun palautteen perusteella Stam1nan sielu välittyy kielimuurista huolimatta.
– Kun on oltu kiertueen avausbändinä, on ollut mahdollisuus mennä keikan jälkeen paitatiskille juttelemaan. Paljon Stam1na-paitaista porukkaa on tullut jakamaan kiitollisuuttaan siitä, että on tultu soittamaan. Ja moni sanoo suurin piirtein niin, että ”we don’t have a clue what you’re singing about, but we can sense the thing you’re trying to express”, Hyyrynen kertoo.
Ulkomaiden valloitus ei ole helppo eikä nopea temppu edes Stam1nan kaltaiselle yhtyeelle, jolla on kotimaassaan vankka suosio. Jos Suomen-keikoista saattaa jäädä vähän käteenkin, kansainvälinen rundaaminen ei ole rahasampo vaan…
– Se on rahareikä. Markkinointiahan se on. Ei sinne mennä tekemään tienestiä vaan rakentamaan pohjaa, ja se on pitkä tie. Mutta kun tässä on se hullu sokea rakkaus omaan tekemiseen, Hyyrynen pohtii.
Ei uskoisi, että kielikysymys olisi tässä ajassa enää millään tavalla olennainen. Kysykää vaikka Korpiklaanilta. Olkkosen mukaan aiheeseen törmää silti usein.
– Kyllähän musa toimii ja keikat toimii ja ihmiset tykkää. Ja aina ne ihmettelee, miksei me kierretä enemmän ja mistä meidän levyjä saa. Todennäköisesti meillä pitäisi olla kansainvälinen levy-yhtiö, mutta ilmeisesti suomen kieli on niille liian iso riski, Olkkonen pyörittelee.
Olkkonen seuraa datasta, missä kaikkialla Stam1naa kuunnellaan, ja kuuntelijoita on kansainvälisesti todella paljon. Ensi kesänä Stam1na esiintyy Saksassa Summer Breeze -festareilla, ja bändin paitamyynti sen kuin kiihtyy.
– Tietenkin me lähdetään mielellään soittamaan, vaikka sitten tuollaisille luokkaretkille. Se on aina siistiä, kun saa uutta yleisöä. Ei kaikkea voi miettiä niin, että olisi hirveästi tavoitteita, varsinkaan, jos asioihin ei voi itse juuri vaikuttaa, Olkkonen sanoo.
Paperi studion seinällä
Ehkä ”luokkaretket” ovat lopulta se pointti, miksi soittaminen ystävien kanssa kannattaa. Hyyrynen korostaa korostamasta päästyään, että yhtye teki Apneaa paljon enemmän yhdessä kuin aiemmin.
– Jos Taival-albumi [2018] oli minulle tekstittäjänä oman elämäni kokemusten osalta kaikkein henkilökohtaisin, niin tämä albumi on koko meidän yhtyeen henkilökohtaisin.
Konkreettinen osoitus yhdessä tekemisestä on Satiiri-kappaleen teksti, joka on kreditoitu koko yhtyeelle. Hyyrynen kiittää jälleen Emil Lähteenmäkeä.
– Se oli Emilin hieno idea, että teipattiin studion seinälle iso paperi, jonka lähettyvillä oli kynä. Aina kun tuli tähän edesmenneeseen henkilöön liittyvä ajatus, me käytiin kirjoittamassa se ylös. Oli se kuinka arkinen hyvänsä, missä vuorokaudenajassa tahansa ja ihan sama, liittyikö se mihinkään.
Hyyrynen koosti talteen kirjatuista ajatuksista kappaleen lopullisen tekstin, mutta yhtye piti myös yhteisen laulusession. Hyyrynen ja Kangasmäki laulavat liidit, mutta kappaleessa on paljon muitakin ääniä.
Apnea-albumin tekstit osoittavat jälleen Antti Hyyrysen assosiatiivisen taituruuden. Sanojen merkitykset pyörivät ympäri, muuttuvat ja muistuttavat toisiaan.
Kuten Olkkonen sävellysten kohdalla, Hyyrynen painottaa sanoitustyön vaativan paljon. Tarkemmin sanoen enemmän kuin mikään muu luova asia, jota hän elämässään tekee – oli kyse sitten kirjan kirjoittamisesta, videotuotannoista tai säveltämisestä.
– Laululyriikan tekeminen on kammottavaa ja vaatii hirveästi työtä. Jos tietää, mitä on ylipäätään tekemässä, voi rakentaa assosioiden hauskoja sanaleikkejä ja punoa langanpätkiä yhteen. Mutta se on hidasta ja vaatii rehellisyyttä.
– Joskus unessa tulee joku vinkki. Esimerkiksi tämän levyn nimikappaleen koin pääosin unessani, mutta sanoitusten kokonaisuus tarkentui vasta kun koko Apnea-teema valkeni.
Ulospuhallus
Yksi konkreettinen uusi elementti Apnea-albumilla on runsas puhallinsoitinten käyttö. Puhaltimia kuullaan peräti viidessä biisissä yhdeksästä.
Käyrätorvea ja trumpettia soittaa Janne Toivonen, pasuunaa ja tuubaa Juho Viljanen ja saksofonia Markus Pajakkala.
Viimeksi mainittu vieraili jo Nocebon (2012) Pirunpaska-kappaleessa, mutta Toivonen ja Viljanen löytyivät sessioon tuottaja Maurasen avulla.
– Palaan nyt Emiliin monta kertaa, mutta tämäkin oli hänen hieno ideansa: käytetään puhaltimia, koska nehän ovat konkreettisesti puhaltimia ja täten hengitykseen liittyviä soittimia, Hyyrynen kertoo.
Puhaltimet eivät ole Apnealla mitään koristeita vaan hetkittäin jopa kantavassa roolissa. Näin on esimerkiksi Hyyrysen säveltämän ja unessa näkemän nimikappaleen suvannossa ennen loppunousua, jota on mahdoton kuunnella kuivin silmin – ainakaan, jos on kuunnellut koko albumikokonaisuuden siihen alle.
Levyn päättävä kappale on henkeäsalpaavan kaunis uloshengitys, joka aktivoi parasympaattista hermostoa.
– Elämän unenomaisuus ja yllättävyys, ja myös äkillinen päättyminen. Ne siinä ehkä lopulta summautuvat.