Yhtä antoisan kuin kuluttavan PMMP-matkan päätyttyä vaadittiin vuosikymmen ennen kuin aika oli kypsä paluulle.
Jos puhutaan vain ammatillisista asioista, tuona aikana Vesala ja Luoti ehtivät monen muun asian ohella tehdä soolouraa. PMMP-livebändin muodostavat Heikki Kytölä, Mikko Virta ja Juho Vehmanen soittivat monissa yhtyeissä. Elämässä tapahtui muutenkin paljon.
Hieman sen jälkeen, kun PMMP-paluukeikat oli jo julkistettu Olympiastadionille ja kolme festarikeikkaakin oli jo tiedossa, bändi paljasti ohimennen someissaan, että ajatus paluusta syntyi tunnustellen Vesalan nelikymppisillä joulukuussa 2021.
– Mulle kävi niin, että Olavi Uusivirta soitti ja sanoi, että Paulan synttärit on tulossa ja että Kesäkaverit on sille tosi rakas biisi, että jos me voitaisiin vetää se. Lupauduin siihen, soitin jollekin pojista, mentiin treenikselle ja se olikin niin kivaa, että mietittiin jo että pitäisikö esittää toinenkin kappale, Luoti muistelee nyt tapahtumasarjaa.
– Yksimielisesti päätettiin, että Maria Magdalena vielä. Menimme sinne synttäreille, esitettiin nämä kaksi laulua ja repäistiin vielä Rusketusraidat päälle. Siinä kohtaa tapahtui kyllä jotain, koska vaikka ne biisit oli tuttuja, niin se reaktio kun oli just juonut pullakahvit vaikka Alman kanssa ja seuraavaksi se hoilaa niitä biisejä mukana, niin…
– Kävelin kotiin ja mietin että olipa hämmentävää, mutta asia unohtui siihen asti kunnes Paula kutsui luokseen. En aavistanut yhtään, että mistä on kyse. En edes siinä vaiheessa, kun pojat tuli sinne. Ei mulla leikannut yhtään!
Vesala hymähtelee sanoessaan, että kaikki lähti oikeasti liikkeelle siitä, miten hauskaa oli soittaa muutama kappale synttäreillä ja kuinka paluu käynnistyi tästä riemusta. Silti ei kulunut aikaakaan, kun motiiveja kyseenalaistettiin.
– Oon ihmetellyt monta kertaa, että onko se nyt niin vaikea ymmärtää, että kun vanhat ystävät haluaa soittaa ihania biisejä yhdessä, niin onko siinä pakko olla jokin ketunhäntä mukana.
– Tämä ei ole mikään helppo homma. PMMP vaatii kovaa keikkakuntoa. Nämä on raskaita kappaleita huutaa, ei me kumpikaan päästy enää niin korkealle. Se mistä meitä pilkattiin alkuaikoina, ei ole mikään helppo juttu suorittaa.
– Sama se on soittajillekin. Nämä biisit vaihtelee popista tosi raskastempoiseen matskuun ja ne kaikki on fyysisesti haastavia esittää. Sen takia me ollaan treenattu viime elokuusta asti ja aletaan olla nyt siinä vaaditussa kunnossa. Alku oli ihan helvettiä, mutta nyt se alkaa sujua paremmin, kun kaikkien kropat on tottuneet PMMP-asetuksiin.
Luoti hehkuttaa, että hän, Vesala ja koko bändi ovat ottaneet kaiken ilon irti jo treenaamisesta. Hetkiin on keskitytty niin täysillä, että se on purkautunut onnesta itkeskelynä ja tunteiden tulvina, jotka ovat olleet eheyttäviä kokemuksia.
– Onhan se uskomatonta, kun näiden vuosien aikana kollegat ovat vain parantuneet soittajina ja tyyppeinä ja mukana on myös entistä enemmän huumoria, eikä enää ole vain kiire mennä eteenpäin tuntemattomaan, Vesala jatkaa.
– Kaikki meidän pojat on sellaisia, ettei ne laita someihinsa sellaista hehkutusta, että katsokaa tänään on taas päällikkö keikalla soittamassa päällikkönä päällikkömusaa. Ne ei korosta itseään ollenkaan ja ovat samaan aikaan ihan Suomen eturivin muusikoita. Se on ihan käsittämätöntä, etteivät he tuo mitenkään itseään esille.
Laulajille haastavimpia raitoja olivat yhtä lailla herkimmät ja riehakkaimmat vedot. Tosin erilaisista syistä. Luoti sanoo, että huutaminen on tekniikkajuttu, mutta liikutusta vaikkapa Kesä -95 ja Lautturi -kappaleissa on vaikea kontrolloida.
– Mulle vaikein on ollut Kohkausrock, Vesala lisää ja kertoo, että hallitsi joskus todella hyvin laulutavan, jota hän kutsuu ”loilottamiseksi” ja viittaa äänenkäyttöön, jota kuullaan monesti System Of A Downin kappaleissa.
– Halusin laulaa sillä tavalla, opin sen ja nyt kymmenen vuoden jälkeen se piti opetella uudelleen melkein alusta, ja on muuten aika vaikeaa ollut. Kun aloitettiin treenaaminen, ei se meinannut tulla millään, kunnes sitten tulikin.
Paluukeikkojen vetäminen on Vesalan mukaan hyvin erilaista verrattuna siihen, millaisia esiintymiset olivat PMMP:n aktiiviaikoina. Nyt bändi ei ole itse yhtä lähellä kappaleitaan kuin ennen ja voi nauttia niistä eri tavalla.
– Tärkeää näissä paluukeikoissa on se, että nämä biisit ovat jatkaneet eloaan niin pitkään, etteivät ne tavallaan ole enää meidän biisejä. Ihmiset on kuunnelleet niitä niin pitkään, ehkä jakaneet ne ystäviensä ja perheidensä kanssa ja niiden merkitys riippuu kuulijasta. Me mennään vetämään ne biisit, ja keikat on entistä enemmän yleisön keikkoja.
Itkua ja naurua
Hienoja esimerkkejä PMMP-kappaleiden valtavasta voimasta ja sukupolvet yltävästä merkityksestä nähtiin Vain elämää -ohjelmassa. Vesala oli mukana vuosina 2014 ja 2019, Luoti puolestaan 2018.
Siinä vaiheessa, kun saa etäisyyttä omiin kappaleisiinsa, istuu Vain elämää -pöydän päässä ja yksi suomalaislegenda toisensa perään versioi näitä lauluja, ei varmasti voi välttyä ajatukselta: ”Vau, siis minä olen ollut osa tätä kaikkea.”
Vai voiko sittenkin? Luoti sanoo pitävänsä terveellisenä sitä, että otti PMMP:n lopetettua etäisyyttä yhtyeen musiikkiin.
– Siis totta kai mä liikutuin Vain elämää -versioista, mutta siinäkin oli vielä niin lähellä niitä biisejä.
Luoti sanoo liikuttuneensa kunnolla PMMP-biiseistä vasta Mestarit-kiertueella (2022), jossa Vesala oli esiintymässä.
– Olin katsomassa konserttia ja tiesin meidän paluusta. Tuolloin annoin niiden kyynelten tulla, mutta en mä tuolloinkaan elänyt jossain kuplassa, että ”Oo, me olemme tehneet jotain suurta ja merkittävää.”
Vesala komppaa, että minkäänlainen ”omassa suuruudessaan pyöriskely” ei oikein luonnistu kummaltakaan. PMMP-kappaleiden laajemman merkityksen määrittää se kaunis asia, miten laulut elävät omaa elämäänsä.
Sitten hän palaa omiin Vain elämää -kokemuksiinsa hieman odottamaton pilke silmäkulmassaan.
– Liikuttumisen sijaan mä pelkäsin ennemmin sitä, että siellä alkaa naurattaa. Me oltiin aina vitsailtu, etteivät ne meidän biisit vain sovi laulukilpailuihin, koska Jori (Sjöroos, PMMP:n säveltäjä) on kirjoittanut ne melodiat tarkkaan muotoon, jota on vaikea tulkita.
– Siksi aina vähän pelotti se, että mitä tapahtuu, kun joku alkaa tulkita niitä kappaleita. Pelkäsin, että purskahdan vaan spontaanisti nauramaan. Ja mä nauroinkin, mutta sitä ei aina näytetty telkkarissa. En kyllä tarkoittanut sitä pahalla.
– Pelkäsin sitä, miten reagoin kun vaikkapa Paula Koivuniemi esittää PMMP:tä. Että onko se tavallaan liikaa olla paikalla huoneessa, jossa Paula Koivuniemi ylipäätään laulaa jotakin, mitä olen ollut tekemässä? Osaanko hillitä itseäni ja olla oikealla tavalla siinä tunnemyrskyssä?
Vain elämää -konseptiin kuuluu sekä käydä kappaleiden syvimmissä vesissä että leikkiä niillä mitä hykerryttävimmillä tavoilla. PMMP, jonka kappaleet olivat syvällisiä, kepeitä, kantaaottavia ja repiviä, sopi konseptiin hyvin.
Antti Tuiskun versio Joku raja -kappaleesta ravisteli uudella tavalla käsitystämme perheväkivallasta 13 vuotta sen jälkeen, kun tämä Amnestynkin esiin nostama kappale sai ensi-iltansa yhtenä Leskiäidin tyttäret -levyn singleistä.
– Se oli ihan järjettömän koskettava, Vesala huokaisee ja sanoo, että oli jotenkin onnistunut tässä välissä unohtamaan koko version, koska ei muista omasta mielestään vuodesta 2019 mitään muutenkaan.
Antti Tuiskun tulkinta saa Vesalan muistelemaan sitä, millaisten vaiheiden kautta Joku raja syntyi ja miten se on mainio osoitus siitä, että PMMP-kappaleilla oli usein hyvin erilaisia tulkintoja riippuen täysin siitä, kuka kappaleen koki.
– Sen inspis käynnistyi sellaisesta kokemuksesta, kun oltiin Turussa Jorin luona jatkoilla, kuunneltiin vanhoja punk-vinyyleitä ja niiden joukossa oli Turun Tauti -bändin levy, jolla oli kappale nimeltään Insesti.
– Totta kai oli sata muutakin asiaa ja henkilökohtaista syytä, jotka tuohon kappaleeseen pakkautuivat, mutta tuossa hetkessä tuli salama päähän kappaleesta, jossa sanotaan jotain niin törkeän suoraan, että siitä tulee toiselle vaivaantunut olo. Tulee sellainen sähköisku, että ”Mitä toi just sanoi?”
– Muistan, kun muut jutteli siellä ja poltteli röökiä ja mä halusin kirjoittaa heti kappaleen, joka sanoo jotain niin törkeän suoraan, että siitä tulee paha olo. Sellaisen mistä tulee fiilis, ettei näin voi sanoa. Eli hauskaa kyllä, kyse ei edes ollut feminismistä, vaan Joku rajan idea lähti tarpeesta sanoa jotain niin suoraan kuin on ikinä mahdollista.
Vinot palikat
Suoraan sanominen kannatti. Monissa PMMP-lyriikoissa todellisia tapahtumia ja elämänkokemuksia verhottiin ovelasti kertojaminän suuhun, mutta sanojen yksityiskohtaisuus säilyi ja kuvaili monen muunkin ihmisen elämän todellisuutta.
Vesala tarttuu tunteiden käsittelyyn ja sanoo kuulevansa monissa 2000-luvulla kirjoittamissaan lauluissa paljon yksinäisyyttä ja masentuneisuutta, mutta kokee nyt ikään kuin itse empatiaa tuolloista itseään kohtaan.
– Mulle tuli myös paljon kirjeitä nuorisopsykiatriselta osastolta ja sellaisiin kirjoitin käsin henkilökohtaisia vastauksia, koska mä koin, että he kuulivat ihan suoraan sen, mitä mä olin niihin kappaleittemme sanoihin kirjoittanut.
– Nuoria, jotka olivat herkkiä, heillä oli rankka tausta tai mt-ongelmia. Mä pystyin näkemään silmissäni sen kipuilevan nuoren ja tuolloin teki mieli halata jokaista. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin ne samat kappaleet saattavat tulla jo ilon kautta, kun lauletaan siitä, että itse pitää itsensä kasvattaa tai että on vinot palikat, mutta elämät ovatkin jatkuneet.
PMMP oli jatkuvassa vuorovaikutuksessa faneihinsa jo aikana, kun somea ei varsinaisesti vielä ollut. Bändi piti kotisivuillaan päiväkirjaa ja keskustelufoorumille syntyi kokonainen yhteisö. Vesala ja Luoti olivat itse läsnä kaikessa.
Vesala muistelee lämmöllä sitä, miten fanikunta analysoi PMMP-lyriikoita yhtyeen foorumilla ja keskustelut äityivät joskus kiperiksikin, kunnes ”nuori ja vihainen Paula kävi vähän motkottamassa.” Hieman kuten nykysomessakin, jo tuolloin lyriikat kääntyivät välillä myös niin päin, että jostain asiasta kirjoittaminen sulki muka jonkin toisen asian pois.
– Vaikka San Francisco– tai Tytöt-kappaleiden tekstit ovat jollekin totta, ei yhdessä kappaleessa voi kertoa kaikkia mahdollisia tarinoita kaikista mahdollisista kulmista.
– Siellä käytiin jopa keskustelua, että esimerkiksi Tytöthän on binäärinen biisi. Sitten meidän oli vain oltava rehellisiä itsellemme siitä, että on erilaisia kokemuksia ja yksi ei sulje pois toista. Tämä ei ole helppo keskustelu, koska joissakin kappaleissa se kertojaminän rooli on selkeämpi kuin toisissa, jolloin on pitänyt vain mennä kulmalla mikä mielessä on.
– On ihanaa, että sukupuolen moninaisuus on nyt niin paljon enemmän keskustelussa, yhtään ketään ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, pojat saa hoivata ja olla helliä, ja nykyään ei ole enää uutta sanoa että tytöilläkin on ihmisarvo ja täydellinen kyvykkyys mihin vaan. Me tultiin aika paljon tunkkaisempaan todellisuuteen silloin 2003.
Tämä saa Vesalan pohtimaan somen toista puolta. Hän ajattelee, että toisaalta ennen somea PMMP:ssä sai sekoilla aika vapaasti ja olla nuoria keskenään ilman, että joka asiasta syntyi kohu. Nyt sosiaalinen media on mennyt sellaiseksi, että monen artistin pitää miettiä julkaisut monelta kantilta, ettei varmasti tulisi tahallaan väärinymmärretyksi.
– Kun nousee nuorena julkisuuteen, niin ei moniin kysymyksiin voinut osata vastata oikealla tavalla. Sittenhän me lyötiin aika paljon läskiksi ja mentiin sillä, Vesala hymyilee.
– Tärkeintä oli silti se, että musassa ja keikoilla meillä oli sama taajuus yleisön kanssa. Me saatiin olla mitä haluttiin ja yleisö sai olla meidän keikoilla mitä halusi. Vapaasti.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue haastattelun edellinen osa täältä.
Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/24.