Edellinen albumisi K.O.I.R.A. ilmestyi 2012. 12 vuotta ensimmäisen ja toisen levyn välillä on poikkeuksellisen pitkä aika kenelle tahansa artistille, joka kuitenkin toimii jatkuvasti musiikin parissa olematta ns. telakalla. Miksi juuri uuden levyn tekemisessä kesti näin pitkään?
– Se on hyvä kysymys. Olen kuitenkin ollut aktiivisena kaikki nämä vuodet. Moni on todennut, että “tosi hienoa, että olet tullut takas.” Mä oon kyllä tehnyt täällä koko ajan hommia. 2019 kesällä oli viimeinen keikkatauko. Ekan levyn jälkeen oli aika paljon kaikkea. Painoin töitä. Kun tässä hetkessä asiaa tarkastelee, niin ihan hyvä, että tämä levy tuli vasta nyt. On hyvä, että se otti aikansa. Olen kyllä tehnyt musaa, mutta levyn tekemiseen ei ehkä löytynyt oikeaa virettä.
Millaisia paineita koit kakkoslevyn julkaisemisen alla, kun takana on reilu vuosikymmen debyytistä? Siinä ajassahan maailma on ehtinyt muuttua paljon. Musiikkitrendit muuttuvat ja yleisöt vaihtuvat. Millaiseen maailmaan uusi Karri Koira -albumi putkahtaa?
– Bisnesmielessähän tämä on tosi erikoinen juttu, kun vertaa siihen, että artisteilta voi nykyään tulla pari kolmekin biisiä kuukaudessa. Olen tosi kiitollinen, että itse on voinut keskittyä omaan juttuun ilman paineita. Olen keikkaillut K.O.I.R.A.-albumilla yli kymmenen vuotta, ja ihmiset edelleen tykkää siitä ja fanittaa niitä biisejä. Se on jotenkin todella erikoinen ja harvinainen tilanne.
Sinulla on varmasti aika hyvä kosketuspinta yleisöösi jatkuvan keikkailun kautta, ja olet siitä hyvässä asemassa tämän uuden julkaisun suhteen, että nimi on kaikki nämä vuodet pysynyt esillä. Kun olet tähän saakka keikkaillut vain yhdellä levyllä, ja nyt kuvaan tulee saman verran täysin uutta matskua, keikkojen dynamiikka varmaan muuttuu? Miten yleisö ottaa tämän vastaan?
– Oon vähän väärä henkilö arvioimaan sitä, miten yleisö tämän levyn näkee. Jotkut kuulee sen varmasti suorana jatkumona aikaisempaan tuotantoon, osa voi ajatella, että onpa aika erilaista. Entiset fanit kyllä seuraa mukana.
Millaisia Karri Koira -fanit ovat vuonna 2024? Ryhdyt kiertämään Aina ja aina -levyn kanssa kesän ja syksyn mittaan. Ketä siellä keikoilla tulee olemaan yleisössä?
– Huomasin kiinnostavan jutun 10-vuotisjuhlakiertueella koronasulkujen jälkeen; siellä oli joukossa myös ihan uusia ihmisiä. Kädet nousi, kun kysyin kuka on ekaa kertaa keikalla. Se oli tosi ihmeellistä, koska oon keikkaillut koko ajan. Miten voi Suomen kokoisessa maassa olla vielä ihmisiä, jotka ei ole olleet mun keikalla? Eli uusi sukupolvi on selvästi löytänyt mun musan.
Olet kuitenkin julkaissut uutta musiikkia yksittäisten biisien muodossa tasaisin väliajoin. Niitäkin on kuunneltu poikkeuksetta runsaasti. Mikset vain jatka irtobiisien julkaisemista, kun se on nykyään ihan toimiva ja tehokas tapa levittää musiikkiaan?
– Kaikki maailman isoimmat artistit julkaisevat albumeja edelleen, ja ne otetaan suurina tapauksina vastaan. Irtobiisitkin on ok, mutta albumi on parempi tapa kuvata omaa tuotantoa. Se on kuin taidenäyttely, jota voi tutkailla fiiliksien kautta tietyn aikakauden näkökulmasta. Albumille on paikkansa yhtä lailla kuin yksittäisille biiseille, ei mitään niitä vastaan, mutta albumi kertoo enemmän.
Koetko, että osa albumin viehätyksestä on prosessissa? Että siinä pystyy ehkä järjestämään omia tekemisiään ja tarkastelemaan, miten on kehittynyt tai mikä pala sopii tiettyyn paikkaan, ja mikä tekemisen tapa on linjassa uusien kuvioiden kanssa?
– Se prosessi rullaa aina taustalla. Ihmiset tekee tätä eri tavoin. Joku voi kirjoittaa kahden albumin edestä biisejä ja laittaa siitä matskusta kaksi albumia ulos. Itse en julkaise yhtään, ellei ne sovi kokonaisuuteen. Vastaavan tuottajan ja biisinkirjoituskollegani Binyamin kanssa päätimme jo heti levynteon alussa, että tämä on levy, joka on tehty rakkaudella ja harkiten, ja se on tehty nimenomaan kokonaisuudeksi albumina.
Albumeilla on siis yhä merkitystä. Ne voivat olla artistin portfolio tai jonkinlainen statement?
– Ainakin meille sillä on merkitystä. Jos me itse saadaan jutusta jotain hyvää, niin voin olettaa, että ehkä joku muukin saa. Se tekee tästä merkityksellistä ja artistina mun täytyy myös uskoa, että se menee näin. Ehkä on isosti sanottu, että musiikkini olisi merkittävää kulttuuria, mutta en motivoi itseäni sillä tavoin. Teen musaa ja siihen siirtyy oikea palo ja uteliaisuuden tuottama innostus. Sitten sekundääriset asiat tulee, jos tulee.
Keskittyisitkö mieluiten vielä enemmän viettämään aikaa studiossa tai biisienkirjoitukseen kuin muuhun muusikon arkeen? Jatkuvasti ajankohtainen artistien suusta kuultu aihe on, että Suomi on haastava ympäristö tehdä musiikkia. Täytyy olla kaltaisesi ammattimuusikko, että pärjää taloudellisesti, eikä mitään ole ikinä kannattavaa tehdä harrastuspohjalta. Monille tämä merkitsee myös sitä, että pitää osallistua kaikkeen mahdolliseen toissijaiseen ulkomusiikilliseen toimintaan tai olla jatkuvasti esillä. Kaikenlainen taiteellinen puurtaminen – kuten studiotyö – ei ole tehokkaimmin vietettyä aikaa, koska se on aikaa pois valokeilasta eikä näy ulospäin.
– Se on totta, että Suomi on pieni maa, ja meillä artisteilla on erilaiset elinehdot kuin vaikka jossain isommilla alueilla. Tavallaan se on artistikohtainen asia. Joku ajattelee, että heti kun tulee tilaisuus mennä televisioon, niin siinä on kaikki portaat ylöspäin, ja ne askelmat pitää myös ottaa. Oma suhtautumiseni on vähän erilainen. En ole lopulta kovin kiinnostunut julkisuudesta. Teen kaiken uteliaisuuden kautta. Yritän tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Juttuja, joista jää hyvä fiilis ja joista tuntuu, että olisi mielekästä tehdä tätä uudestaan. Jos juttu on mielenkiintoinen ja motivaatio on muu kuin näkyvyys, koitan tehdä jotain, mikä vain kiinnostaa.
Musagenreissä ja trendeissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja äkkikäännöksiä. Kun tätä uutta levyä kuuntelee, huomaa ettei se hirveästi eroa aiemmasta tuotannostasi, mutta ei myöskään yritä toistaa mitään temppua uudelleen. Voisiko Koiran musiikin tietty ajattomuus johtua siitä, että et ole koskaan ihan suoraan mennyt mihinkään tiettyyn aikakauteen paikantuvaan genrelokeroon – kuten vaikka suomihiphop – vaan teet universaalimpaa, fiilikseen pohjaavaa musiikkia?
– Jonkun verran olen levyä tehdessä pohtinut omaa paikkaa ja tilannetta. Millaista musiikkia tässä ajassa teen. Seuraan aika tarkkaan, mitä nykymusiikissa tapahtuu. Olen yhtä kiinnostunut niin uudesta kuin vanhastakin. Jos tulee jokin uusi trendi ja todella moni hyppää aaltoihin, niin itse koitan mennä kiinnostuneena ja uteliaana sitä samaa ilmiötä kohti, ottaa palasia siitä, jotain sellaista mikä miellyttää, ja toivoa että siitä tulee jotain omaa. Mulla on vaikeasti määriteltävä oma kaista, ja tykkään mennä sitä kaistaa pitkin.
Onko samaa asioihin heittäytyvää lähestymistapaa se, että myös tuotannollisesti tämä levy kuulostaa rikkaalta ja harkiten tehdyltä? Sieltä voi bongata aika genrevapaasti paljon erilaisia soundeja ja vaikutteita.
– Olemme Binyamin kanssa aika erilaiset mutta tavallaan myös just samanlaiset monissa asioissa. Tiesimme mitä halusimme, mutta kun tuli tilanne, että alkoi tuntua, ettei meillä ole työkaluja tai oikeaa osaamista jonkin jutun toteuttamiseen, niin löytyi valtavasti yhteistyökumppaneita joita pyytää mukaan, eikä kukaan kieltäytynyt. Sen ansiosta levyltä löytyy aika laidasta laitaan tyylejä. En ole kovin tavoiteorientoitunut ihminen. Levyä tehdessä tavoite on, että siinä toteutuu tietty kokonaisuus ja välittyy tietty fiilis.
Tuo yhteisesti jaettu fiilis on jälleen tärkeä myös keikkakokemuksessa. Siinä on ehkä hyvän artisti–yleisö-fanisuhteen ydin?
– Tämä ei päde pelkästään omaan musiikintekemiseeni. Silloinkin kun ei ollut vielä omia biisejä valmiina, kuuntelin tarkkaan, miten muut suhtautuivat fanittamiini biiseihin. Että löytyy jotain jaettua ja yhteistä. Muusikkona mulla on nyt tähän entistä paremmat mahdollisuudet. Menestyksen merkki on, että pystyy kaivamaan toisesta ihmisestä jonkin erityisen tunteen esille. Että jokin biisi saa ihon kananlihalle. Jos sen pystyy tuntemaan itsekin, niin tietää että joku muukin tuolla tuntee sen. Se on vähän kuin kemiaa tai taikuutta – sen ytimessä miten musiikkia tekee, ja miksi sitä haluaa jatkossakin tehdä.
Millainen persoona on tämä uusin versio Karri Koirasta? Kuinka paljon levyn ääni pohjaa siviiliminääsi ja onko se ääni muuttunut vuosien aikana?
– Ehkä se on täysin sama ihminen kuin ennenkin, paitsi että ihminen muuttuu koko elämänsä. Mutta että kuinka lähellä artistipersoona on minua? Mitä edes tuohon osaisi vastata! Kuvitellaan vaikka, että joku on töissä virastossa ja se vetää puvun päälle aamulla, niin onko se sama ihminen illalla kotona. Tietenkin sama ihminen – eri univormu.
Teksti: Joni Kling
Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/24.