Teksti: Antti Luukkanen
Rovaniemeläislähtöisen Puhelinseksin nopeatempoisessa, yksinomaan sydänsuruihin perustuvassa punk rockissa (tai punkilla terästetyssä power popissa, genremääritelmät eivät ole nyt olennaisia) on nuori naiivius niin vereslihalla, että suorastaan jännittää, mitä kappaleiden kertojaminälle kulloinkin tapahtuu.
Viehätys perustuu kaikkensa antavan pääsolisti Noora Määtän lauluun, joka kieppuu usein äärirajoilla aina kuitenkin tunteen perille asti välittäen. Ja ne Puhelinseksin kappaleet! Ne pyörivät saman teeman ympärillä niin, että asetelmassa on aistittavissa lempeän huumorin läsnäolo. Sydänkohtaus tanssilattialla -albumille yhtye on kirjoittanut parhaat kappaleensa ja malttanut sovittaa kiivaat kaksiminuuttisensa tikkiin.
Kun Puhelinseksin toisen laulunkirjoittajan ja kitaristi-laulajan Otto Mikkolan saa samaan pöytään tamperelaisessa olutravintolassa, ei ensimmäinen kysymys voi olla mikään muu kuin: kuinka monta biisiä voi yhdestä teemasta kirjoittaa?
– Siinäpä se haaste onkin. Oltiin just Lasten Hautausmaan kanssa soittamassa ja puhuttiin asiasta Mannosen Tuomon kanssa. Hänkin käyttää samoja sointukulkuja ja teemoja. Myös meillä on hyvin samanlainen lähestymistapa. En tiedä, vielä on näköjään riittänyt kaivosta ammennettavaa.
– Mua viehättää se, että tehdään sydänverellä, ja että se on tärkeää niille ihmisille, jotka sitä tekee. Me ollaan just noin pehmoja ja tunteella eläviä oikeassakin elämässä.
Kaikilla jäsenillä (Määtän ja Mikkolan lisäksi basisti Atte Viljamaa ja rumpali Antti Keskipoikela) oli jo menneisyyttä ja meneillään olevaa aktiivikautta muista bändeistä, mutta Puhelinseksin lähtö oli nopeaa sortimenttia.
– Meidän ensimmäisen kasetin painos myytiin loppuun jossain kahdessa viikossa.
Sydänkohtaus tanssilattialla on porukan ensimmäinen albumimittainen julkaisu, ja se tekee selvää jälkeä jo ensivaikutelmallaan. Teksteihin ja melodioihin ladattu suomalainen melankolia tarraa kiinni välittömästi, ja kiivas tempo pitää huolen, että jalka varmasti naputtaa mukana joka biisissä.
– Veikkaan, että nyt kuulostetaan niin hyvältä kuin voidaan. Mie en enää tuosta pidemmälle lähtisi. Uusi levy on mietitympi ja harkitumpi. Puhuttiin keskenämme paljon enemmän kuin aikaisemmista julkaisuista. Aiemmat kaksi minilp:tä on nauhoitettu varmaan yhden vuorokauden aikana biisejä etukäteen sovittamatta. Nyt tehtiin puoli vuotta sellaista esituotantoa ja mietittiin, millainen se kokonaisuus voisi olla.
Hiljaksiin bändin ovat löytäneet muutkin kuin punk-piirit, joissa Puhelinseksi on luontevasti keikkaillut. Mikkola kuitenkin pitää crossover-potentiaalin mahdollisuutta rajallisena, vaikka siitä merkkejä on jo ollut. Julkaisijaksi valittua Svartia isompiakin tekijöitä oli tarjolla.
Puhelinseksi on Mikkolan bändeistä nyt ajankohtaisin, mutta Tampereelle asettunut muusikko on paljon muutakin. Karismaattisen ja tyylistään huolehtivan lauluntekijän bändeistä tunnetuin lienee Autiomaa.
Pohjoisen mystiikasta ja reissuromantiikasta ammentavan, sanakäänteissään varsin dramaattisen bändin primus motorilla on kuitenkin ikäisekseen pitkä muusikon taival jo takanaan.
– Täytän nyt kakskytkuus ja tajusin just, että olen puolet elämästäni tehnyt vain musiikkia. Viimeiset 13 vuotta on menty musiikin ehdoilla. Olen soittanut kohta 500 keikkaa eri bändien kanssa ympäri Suomea ja muutaman ulkomailla.
Mikkola kasvoi sikäli otollisessa ympäristössä, että hänen isänsä Jari on pitkän linjan muusikko, joten Greenhouse AC:ssä soittaneen isän treenikämppä ja soittokaverit tulivat tutuiksi jo nuorella iällä. Perheen levyhyllystä löytyi kahlattavaa nuoruuden monille vaiheille.
Otto nauraa, että tällaisessa ympäristössä ainoa kapinan muoto oli hurahtaminen iskelmään.
– Jotkut nuoret kuuntelee punkia, kun se on kapinaa vanhempiensa musiikkia vastaan. Meillä on kotona kuunneltu Nirvanaa ja Dischargea, niin minä rupesin kuuntelemaan iskelmää. Oli mullakin 16-vuotiaana noise rock -bändi, mutta sen jälkeen halusin pistää sähkökitaran kokonaan pois. Soitin vain akustista kitaraa ja hankin banjon. Tarkoitus oli statementinomaisesti irtisanoutua kokonaan rockmusiikista.
– No, siihen aikaan kun oli mustaan pikkutakkiin pukeutuva lukiolainen, niin kaikki oli kuolemanvakavaa ja päätökset lopullisia. Mutta kyllä sitä sitten huomasi, ettei kannata tehdä ihan noin fataaleja päätöksiä. Nautin niin monenlaisista jutuista.
– Parin viime vuoden aikana on koettanut ihan kokonaan häivyttää filtteriä musiikkia tehdessä. On sama mihin lokeroon se lopulta putoaa. Kunhan vain tekee. Olen ruvennut pitämään sitä tekemistä itsessään arvossaan. Aiemmin lopputulos oli tärkeämpi.
Vaikka Mikkola onkin muuttanut pohjoisesta Tampereelle, on Lapin henki pesiytynyt häneen lähtemättömästi.
– Olen ylpeä mun juurista. Vasta nyt on tottunut elämään täällä etelässä. Ei se tämän kummempaa ole täälläkään. Aluksi oli kova Helsinki-vastaisuus. Ehkä se on ollut sellaista näyttämisen halua, että näitä hommia pystyy tekemään yhtä vakavasti otettavasti, vaikka ei ole mistään porukoista.
– Kun on 15-vuotiaana lukenut Kalervo Palsan päiväkirjat ja Timo K. Mukkaa, niin kyllä ne on ollut käänteentekeviä juttuja, joihin tulee vieläkin palattua, Mikkola sanoo ja näyttää käsivarsissaan olevia tatuointeja, joissa komeilevat niin Palsan kasvokuva kuin Maa on syntinen laulu -teksti.
Vaikka viimeisen päälle artistikuvaansa rakentanut Mikkola onkin tosissaan tekemistensä kanssa, ei hän tällä hetkellä edes haaveile kokopäivätoimisen muusikon urasta, vaan tekee lähihoitajan töitä aina kun saa ne limitettyä keikkailun lomaan.
Mikkolan nöyryys suhteessa annettuihin näyttöihin kuulostaa suorastaan pöyristyttävältä.
– En mie koskaan kuvitellut, että näin monet ihmiset tulisi kuuntelemaan mun juttuja. Kun täytin 23, järjestin itselleni synttärit Rovaniemelle. Siellä soitti kuusi bändiä, itse soitin varmaan kolme keikkaa sinä iltana. Silloin oli paikallislehdissä haastatteluja ja kysyttiin, onko mulla mitään tavoitteita. Tajusin silloin, että olin jo silloin tavoittanut kaikki, mitä olin 14-vuotiaana ajatellut. Olisi mahtavaa julkaista vinyyli. Nyt ilmestyy kuudes vinyyli, jolla on itse mukana. Tai että pääsee ulkomaille soittamaan. Viime vuonna oltiin Romanssin kanssa isoilla festareilla Ruotsissa ja Berliinissä.
Romanssi on Oton ja Puhelinseksin basistina toimivan Atte Viljamaan synthwave-duo, jonka härskiys sekä puhuttelee asianharrastajia että huvittaa siihen perehtymättömiä. Yhtyeen kohtalokkaat laulut on kuvitettu camp-henkisillä videoilla. Romanssi on kuitenkin omassa skenessään merkittävä tekijä.
– Atte on fiilistellyt tuollaista syntikkakamaa tosi syvästi eli hän tuntee sen maailman tosi hyvin ja oli alkanut tehdä sellaista musaa. Atte kysyi, haluanko tulla laulamaan tällaisia biisejä. Se maailma on täysin hänen luoma.
– Alun perin vaan kotibileissä kuunneltiin, että heh heh, ollaan tehty tällaisia biisejä. Jollakin keikkareissulla ne päätyi meidän helsinkiläisten kavereiden kuultavaksi, jotka innostui niin paljon, että he alkoivat järjestää meille keikkoja. Sen jälkeen tuli kasetti, joka myi nopeasti loppuun ulkomaita myöten. Keikkapyyntöjä alkoi tulla todella paljon. Romanssille olisi bändeistä varmaan eniten kysyntää tälläkin hetkellä.
– Me ollaan nyt pari vuotta keikkailtu vähän aktiivisemmin, vaikka yhtään keikkaa ei olla itse järkätty. Aina on pyydetty johonkin. Ja ollaan sitä naurettukin, kun lähdetään rikkinäisissä farkuissa Berliiniin soittamaan loppuunmyydylle klubille. Kummallakaan ei ole penniäkään rahaa ja Atella oli silloin oikeasti perse auki housuista.
Mikkola haikailee vielä perustavansa hardcorepunk-yhtyeen, mutta on hän jo ehtinyt sotkeutua uusiin projekteihin Tampereelle muutettuaan. The Motoriksin Hawkwind-vaikutteinen hardcorepunk on vielä tanakasti marginaalissa, mutta laajalla skaalalla rockia louhiva Joustopäät on jo ehtinyt herättää huomiota.
– Sen kanssa tehtiin juuri eka julkaisu. Se on bändi, johon liityin rivijäseneksi. Meillä on toinen julkaisu tulossa tän vuoden alkupuoliskon aikana. Siinä on sitten jo munkin tekemiä biisejä. Lehtosen Aino ja Noora Federley perustivat alun perin duon, mutta ne pyysivät sitten mua mukaan soittamaan kitaraa ja niistä mun Dead Moon -henkisistä biiseistä tuli Joustopäiden biisejä.
Haastattelun lopuksi Mikkola muistuttaa, että onhan hänellä vielä yksi aktiivinen yhtye.
– Sipirjalta ilmestyy kohta ensimmäinen single ja meillä on ensimmäiset keikat huhtikuussa. Ollaan lämppäämässä Hante-nimistä kanadalaista elektroartistia. Sipirja on sellaista post punkia, jossa on rumpukoneen lisäksi Rue Morguesta tuttu Waldemar Blommendahl, minä ja Atte.
