Muistokirjoitus: Jussi Hakulinen suhtautui musiikkiinsa tinkimättömästi

Jussi Hakulinen 1964–2022
9.8.2022 22:06

Muusikko Jussi Hakulisen uutisoidaan kuolleen kotonaan Porissa 57-vuotiaana. Hakulinen tunnettiin ennen muuta Yö-yhtyeen lauluntekijänä ja varhaisena johtohahmona, mutta myös sooloartistina sekä muista bändiprojekteistaan. Suomirockin historiaan hän jää useiden superklassikoiden säveltäjänä ja sanoittajana – Joutsenlaulu, Likaiset legendat I, Särkynyt enkeli, Rakkaus on lumivalkoinen – mutta myös tinkimättömästi musiikkiinsa suhtautuneena hahmona, jonka loppuvuosien riidat entisten bändikavereiden ja musiikkibisneksen kanssa nostivat luovien alojen juridisia kiistakysymyksiä julkisuuteen.

Teini-ikäiset Hakulinen ja Olli Lindholm yhyttivät toisensa 80-luvun alun Porissa soitettuaan tahoillaan paikallisissa bändeissä. Heidän ensimmäinen merkittävä yhteistyönsä oli Hakulisen sanoittama ja Lindholmin laulama Appendix-yhtyeen hc-punk -klassikko Ei raha oo mun valuuttaa (1982), mutta Yö-yhtyeessä Hakulisen varsinainen visio toteutui ja saavutti valtavan kansansuosion. Varietee-debyyttialbumi (1983) myi nopeasti platinaa ja teki nuorista porilaisista hetkellisesti Suomen suosituimman yhtyeen ennen kuin oman kaupungin kilpailija Dingo ylsi vielä huumaavampiin korkeuksiin.

Varietee on silti 80-luvun merkittävimpiä suomirock-levyjä. Klassikko seuraa toistaan, kun Hakulinen vuodattaa nuorta sydänvertaan kiihkeisiin rockbiiseihin, joissa uuden aallon suoraviivaisuus ja romantiikka kohtaavat iskelmälliset melodiat ja melodramaattisen retoriikan. Biisit ovat lähinnä Lindholmin tulkitsemia, mutta Hakulinen otti lauluvastuun levyn melkein-nimiraidalla Yhden illan varietee ja paljonpuhuvalla rock-versiolla Helismaan ja Rautavaaran Päivänsäteestä ja menninkäisestä.

Yö-fanin stereotyyppi oli surusilmäinen teinityttö, mutta tosiasiassa Hakulisen laulut vetosivat huomattavaan laajaan yleisöön ja ovat sitä paitsi resonoineet sukupolvesta toiseen. Tämä universaali vetovoima huipentuu tietysti Nuorallatanssija-kakkoslevyllä 1984 julkaistuun Joutsenlauluun. Pitkä ja yhtyeen itsensäkin vaikeaksi kokema biisi oli Hakulisen henkilökohtaisesti merkityksellinen, omaan perhehistoriaan liittyvä kuningastyö ja myös hänen ikonisin oma laulusuorituksensa. Hakulinen sai runnoa eepoksen levylle puoliväkisin eikä se aluksi ollutkaan aivan valtava hitti, mutta jo vuosikymmenten ajan kansan syvät rivit ovat äänestäneet painokkaasti sen statuksen puolesta. Radiomafian vuoden 1995 kaikkien aikojen parhaat biisit -äänestyksessä Joutsenlaulu ylsi suomalaisista kappaleista korkeimmalle, sijalle 14.

Samoihin aikoihin Yön suosio oli uudessa nousussa Parhaat-kokoelman (1995) myötä ja se toi tietysti uusia kuuntelijoita vanhoille klassikoillekin, mukaan lukien allekirjoittaneen. Joutsenlaulut sun muut olivat toki olleet tietoisuudessa ”aina”, mutta oma herkkä ja mahtipontinen lukiolaismieleni löysi Hakulisen mielenmaiseman toden teolla juuri tuolloin. En ollut kaveripiirini ainoa, ja noiden kappaleiden kuunteleminen palauttaa edelleen mieleen kauniita ja kipeitä muistoja ensimmäisistä ihmissuhdesäädöistä sun muusta vastaavasta. Tuskin olen siinä ainoa. Hakulisen laulut on laadittu taustoittamaan sellaisia elämänvaiheita.

Hakulinen oli kuitenkin jättänyt Yön jo kesällä 1985. Menestyspaineet ja yhtyeen vaikeat sisäiset kemiat kävivät ilmeisen introvertille parikymppiselle liiallisiksi, ja suosion korkein huippukin oli jo ohittunut. Silti ratkaisu oli dramaattinen – tekijänsä näköinen.

Aluksi ei ollut selvää, kumpi osapuoli välirikosta selviäisi kuivemmin jaloin. Yö oli menettänyt elintärkeän biisintekijänsä ja Hakulinen kiirehti julkaisemaan vielä samana vuonna hyvän, tarttuvia biisejä sisältävän Vaaleanpunainen majatalo -sooloesikoisen, joka menestyikin mukavasti.

Sen jälkeen asetelmat muuttuivat. Yö puursi omaa suomirock-latuaan läpi lasku- ja nousukausien ja kokoonpanonvaihdosten Olli Lindholmin johdolla silkalla sinnikkyydellä ja sai palkintonsa 2000-luvun suursuosiossa, mutta impulsiivisempi ja ura-ajatteluun ilmeisen kykenemätön Hakulinen julkaisi levyjä vain silloin tällöin ja hävisi valtavirran keskiöstä.

3.33.33 -levyllä (1998) kynsiään väläyttelee kypsynyt lauluntekijä, joka sai taas positiivista huomiotakin, mutta seuraava odottamaton käänne oli, että Hakulinen palasi vaikuttamaan Yön liepeillä biisintekijänä ja ulkojäsenenä, jonka kynästä irtosi useita yhtyeen 2000-luvun menestyskauden jättihittejä, ensimmäisenä ja tunnetuimpana tietysti vastaansanomaton paatoksen ruumiillistuma nimeltä Rakkaus on lumivalkoinen (2003). Näissä tuiskeissa Hakulinen ehätti julkaisemaan seuraavan soololevynsä Tähtipölyä vasta vuonna 2010, ja se jäikin sitten viimeiseksi.

Hakulisen ja Yön lopullinen välirikko koitti vuonna 2011. Viimeisen vuosikymmenensä aikana hän oli otsikoissa lähinnä taistellessaan musiikkinsa käyttöoikeuksista esimerkiksi kevään 2018 Vain elämää -kauden yhteydessä. Monesta musiikintekijästä poiketen Hakulinen omisti laulujensa kustannusoikeudet ja piti tarkkaa huolta varsinkin tunnetuimpien sävellystensä käytöstä.

Niinpä Robinin versio Rakkaus on lumivalkoinen -biisistä jäi Vain elämää -kokoelmalevyltä pois, koska Hakulinen ei hyväksynyt tekstin typistämistä. Joutsenlaulun hän totesi Ylen Kulttuurivieras-haastattelussa keväällä 2021 olevan biisi, josta ei saa muuttaa yhtään sanaa.

Myöskään Spotifysta ei Hakulisen klassikkokappaleita löydy. Suoratoistopalvelun tekijöille tarjoamat ehdot eivät olleet muusikon mieleen.

Näissä mediassa retostelluissa kiistoissa pintakuohujen alta on pilkottanut lauluntekijä, jolle lauluihin ladattu tunne on ollut niin suuri ja niin todellinen, ettei niitä saa jättää markkinaväen tongittavaksi. Hakulisen position ehdottomuus on erottanut hänet useimmista alalla tänä päivänä toimivista ihmisistä ja vaikean ihmisen maine on ollut helppo saavuttaa, mutta ehkäpä niitä konformistisia ääniä on tarpeeksi ilman häntäkin.

Vastarannankiiskiä on nyt yksi vähemmän.

Ei ole ollut salaisuus, että Hakulisen loppuvuosia leimasivat terveys- ja päihdeongelmat. Eturauhassyövästä hän toipui vuonna 2017, mutta elämä otti eläjän kiinni vain joitakin vuosia myöhemmin.

Laulut jäävät. Niistä isoimpien on kovin vaikea kuvitella katoavan koskaan.

Teksti: Niko Peltonen

Lisää luettavaa