Miten juuri tämä nelikko on päätynyt musisoimaan samassa yhtyeessä ja julkaisemaan levyn vuonna 2025? Muusikoista jokainen on tehnyt musiikkia vuosikausia, ja voisi arvella, että Ne Lintuizet -yhtyekin olisi voinut syntyä aiemminkin?
– Pekon tunnen, koska oon laulanut hänen levyillään. Kieloon tutustuin lauluympyröissä. Lauri on soittanut mun bändissä kymmenisen vuotta, Laura Moisio luettelee hymyillen.
– Jossain kohdassa tuli sellainen olo, että oon laulanut heidän kaikkien kanssa moniäänisesti ja sitä olisi kiva jalostaa vielä pidemmälle. Eli laulaa
vielä enemmän yhdessä. Kaikki lähtivät tähän mukaan suurella ilolla.
Kielo Kärkkäinen, Pekko Käppi ja Lauri Myllymäki kertovat vuorollaan, että kukin nelikosta on fanittanut toisiaan vuosia ja suurin osa työskennellytkin yhdessä. Jatkuva törmäily madalsi kynnystä alkaa ehdotella yhtyeen perustamista.
Fanitus, ystävyys, kemiat tai samanlainen musiikkimaku eivät vielä ole tae onnistumiselle. Uuden yhtyeen sydän piileekin siinä, millaista taikaa nelikon yhteislaulussa piilee.
– Meillä kaikilla on mun mielestä tunnistettavat äänet. Osasin odottaa hienoa yhteislaulua, mutta yllätyin vähän, miten hienosti kukin löysi lopulta paikkansa. Syntyi yksi yhteinen soundi, Moisio iloitsee.
– Meidän äänet eivät järjesty perinteiseen sopraano–altto–baritoni–basso-pinoon, joten meidän piti kokeilla erilaisia tapoja tehdä moniäänisiä sovituksia, mikä taas teki yhtyeen soundista tosi persoonallisen, Kärkkäinen lisää.
Kaikki lintuizet ovat tehneet tahoillaan orgaanista soolomusiikkia, joka pohjautuu laulaja-lauluntekijyyteen, bändisoittoon, folkiin ja niin tummiin kuin kirkkaampiin tunnelmiin.
– Levyä kasatessamme olemme olleet pieninä hetkinä kauhuissammekin, koska olimme tuoneet keskenään erilaisia biisejä muiden kuultavaksi ja olleet avoimia sen suhteen, millainen kokonaisuus niistä tulee, Kärkkäinen kertoo.
– Toista levyä odotellessa, Käppi hekottaa vieressä ja alleviivaa, että uutta musiikkia syntyi todella paljon. Myllymäki lisää, että totutusta poikkeavimmatkin kappaleet kuulostavat silti Ne Lintuizilta.
– Huomasin, että me kaikki oltiin totuttu kahlaamaan luomisen tuskan suossa itseksemme. Nyt toimme muiden kuultavaksi tekemiämme kappaleita, ja siitä ei alkanutkaan luomisen tuska vaan yhdessä tekemisen ilo, Käppi summailee yhtyeen harmoniaa.
Jatkuvaa lennokkuutta
Käppi iloitsee siitä, miten moni asia Uusi huone -albumilla on ikään kuin sattumankauppaa.
Hänen mukaansa yhtyeen kaikissa sävellyksissä oli tilaa hetken oikuille. Kukin sävelsi tahollaan, mutta musiikin lopullinen muoto saattoi elää paljon, ennen kuin valmis kappale oli ikuistettu levylle.
– Musta tuntuu, että tekoäly tekee eräänlaista keskiarvomusiikkia, jossa ”kaikki on hyvin”. Omat tunteeni reagoivat kaikkein voimakkaimmin oikukkaisiin asioihin, koska me ihmiset ollaan oikukkaita.
– Tervetuloa tänne ihmisten luo, ikuisen keskeneräisyyden pariin, Kärkkäinen vitsailee bänditoverilleen.
– Tietenkään levyttäminen ei ole koskaan vain asioiden tallentamista sellaisenaan. Siihen liittyy lukemattomia taiteellisia valintoja, vaikka äänitettäisiin kuinka livenä. Emme ole soundien emmekä genrejen suhteen mitään puristeja. Kyse on vain siitä, että halusimme antaa tilaa sattumanvaraisuudelle, Myllymäki sanoo.
Muusikot kertovat, että he itse kuulevat valmiilla levyllään jopa rec-napin painamisen aikaiset mielenliikkeet.
– Ainakin tällä levyllä meille sopi orgaanisempi lähestymistapa, jossa pyrittiin tallentamaan häpeilemättä juuri se tietty hetki, tila ja tunne, Käppi toteaa.
– Se vaati paljon treeniä. Ne Lintuizet on jo nyt usean kesän musiikkia. Jotta meistä on voinut tulla tällaisia yhteensoittajia ja -laulajia, meidän on pitänyt antaa ajan kulua ja soittomme ja ääniemme kasvaa yhteen.
Monipuoliselta levyltä löytyy lauluja, jotka tuovat mieleen kunkin tekijän soolokappaleet. Osa materiaalista taas on jotain ihan muuta, irrottelevuutta, jollaista nelikolta ei ole aiemmin kuultu.
– Unta makeaa, jota me sanottiin puhelaulubiisiksi, ei varmasti olisi syntynyt ilman tätä porukkaa, Moisio paljastaa.
– Siinä oli rakenne, joka ei sellaisenaan täysin toiminut. Sitten se muuttui pikkuhiljaa yhä enemmän improvisaatioksi, joka myös äänitettiin käytännössä ensimmäisellä otolla. Musta tuntuu, että meidän kappaleet elivät ekana omilla tahoillamme, sitten keikoilla, taas treeneissä, jälleen studiossa ja tulevat lentämään tästä eteenpäinkin, kun me lähdetään uudestaan kiertueelle.
Ihmisyys saa kuulua
Ne Lintuizet -musiikki syntyi syvästä yhteisöllisyyden kokemuksesta, jonka nelikko sai jakaa yhdessä.
Käppi hymyilee leveästi sanoessaan, että seuraava vertauskuva saattaa kuulostaa vähän ”hipiltä”, mutta hänelle itselleen kokemus oli todella tärkeä, koska se vei häntä lähemmäksi musiikin alkuperäistä vuorovaikutusta.
– Musiikki ja sen tekeminen yhdessä on niin ikiaikainen ilmaisumuoto, että me ihmiset olemme ehkä jo vähän unohtaneet, miten antoisaa on musisoida tai vaikka tanssia yhdessä muutenkin kuin konserteissa.
– Jos miettii asiaa yhteiskunnallisesti, niin aina kun ihmiskunta on kohdannut syviä kriisejä, ihmiset ovat päätyneet vaikeimpinakin hetkinä yhteen musisoimaan. Juoksuhaudoissa on soitettu tanssimusiikkia mandoliinilla ja laulettu. Suuret yhteiskunnalliset mullistukset ovat tuottaneet monialaista taidetta.
Samaan aikaan, kun kansa löytää helpotusta musiikista, päättäjät leikkaavat kulttuurista. Myllymäki sanoo, ettei voi olla ajattelematta, että ihminen on vieraantumassa ihmisyydestä.
– Tässä ajassa hyötyajattelu hallitsee kaikkia elämän osa-alueita. Taloudellisen tehokkuuden kieli on ainoa, jolla nähdään arvoa. Tämä pakkomielteinen optimointi mitätöi kaikkea, mikä meissä ihmisissä on arvokasta.
– Se näkyy myös musiikissa. Laulujen virittämisestä ja jokaisen iskun korjaamisesta on tullut oletusarvo. Tekoälyn riemumarssi on vain viimeisin luonnollinen vaihe tässä kehityksessä. Kliseistä kyllä, mitä mekaanisemmaksi meininki menee, sitä enemmän kaipaa inhimillisyyttä. Eli asioita, jotka kone mieltää virheiksi.
Nykykappaleista käytetään usein sanaa ”bängeri”, mutta Uusi huone -albumia kuunnellessa tulee ilahduttavan bängeritön olo. Levy ei kuulosta vuodelta 2025. Se sisältää antibängeriä musiikkia.
– Aika orgaanista mun omakin musa on aina ollut. Kuitenkin se tapa, jolla tämä levy äänitettiin, yhdessä samassa tilassa yhtä aikaa laulaen ja soittaen, on ollut tosi virkistävä juttu myös itselleni, Moisio sanoo.
– Parhaimmillaan on ihan uskomatonta, millainen tunne syntyy, kun laulaa toisen ihmisen kanssa. Pienimmätkin äänenpainot osuvat yksiin ja kokee laulavansa jotain, mikä on tehty siinä hetkessä yhdessä.
Moisio myöntää, että tällä hetkellä julkaistavasta musiikista uupuu hänen korvissaan usein ”se jokin”. Sen sijaan, että kritisoisi muita, hän haluaa tehdä itse musiikkia, jota haluaa kuulla.
– Me eletään eräänlaista virheettömyyden aikaa, ihan kaikessa, Kärkkäinen jatkaa pohdintaa.
– Se liittyy tähän individualismiin, että kaikesta pyritään rakentamaan liian täydellistä. Kehosta, urasta, elämäntarinasta, taiteesta myös. Me ei lähdetty tekemään Ne Lintuizia tietoiseksi vastalauseeksi nykyhetkelle, mutta me halutaan pitää kiinni siitä, että ihmisyys saa ja sen pitää kuulua ihmisen tekemässä musiikissa.