Viime vuoden itsenäisyyspäivän tienoilla Saimaa esitti keikoillaan Jean Sibeliuksen Finlandia, op. 26 -teoksen. Yleisö meni ”pähkinöiksi”, Saimaa-yhtyeen perustaja Matti Mikkola kuvailee. Suotuisan reaktion vuoksi esitys jäi osaksi yhtyeen keikkaohjelmistoa ja sai kerta toisensa jälkeen haltioitunutta palautetta.
– Sitten tuli mieleen, että kaipa sen voisi levyttääkin.
Joulukuun 5. päivä ilmestyi Lördagin kustantamana kymppituumainen vinyyli, jonka A-puolella on Saimaan studioversio Finlandiasta ja B-poskella Musiikkitalon Solovey-konsertissa syyskuussa äänitetty livetaltiointi, jossa on mukana Vantaan Viihdeorkesteri.
Finlandian versioiminen on tuntunut siltä, että sorkkii jotakin pyhää, Mikkola sanoo. Hän ei ajattele julkaisua omana taiteenaan vaan enemmän musiikillisen perinteen eteenpäin viemisenä.
– Kun esitetään Finlandiaa keikoilla ja yleisö jähmettyy kuuntelemaan, se on kuin koskisi johonkin yleiseen g-pisteeseen. Emme ole hakeneet minkäänlaista shokkiarvoa, mutta kyllähän se eroaa jostain totutusta soittokunnan matineasta, kun sitä soittaa tällaiset hippiretkut kuvaannollisesti rööki huulessa.
Monelle bändissä on ollut uusi kokemus vastata partituurin yhdestä stemmasta osana orkesteria.
– On uskomattoman hienoa, kun laitetaan kaikki palaset kohdilleen ja sitä tajuaa olevansa pieni osa mieletöntä koneistoa. Kun me soitettiin Finlandia ekan kerran keikalla, sen jälkeen pihalla seisoskellessa kaikki vaan hihittelivät ja punastelivat vähän hiljaisina. Että ei vitsi, mitä ihmettä me just tehtiin.
Maailmantilanne on tällä hetkellä sellainen, että Mikkolan mielestä on luontevaa hakea kantaaottavuutta ja tehdä vähintään itselleen selväksi, millaisia arvoja edustaa. Saimaa julkaisi syksyn alussa Solovey – Lauluja Ukrainasta -hyväntekeväisyyslevyn, ja ensi keväänä on tulossa coveralbumi.
– Siinä on paljon erilaisia kappaleita, joissa on kaikissa joku sanoma. Mä koen, että pitää laulaa asioista, jotka ovat totta ja oikeita. Olivat ne sitten omia tai muiden biisejä, niin musiikintekijänä ajattelen, että niiden pitää heijastaa sitä, mikä mielessä pyörii.
Nuorempana Mikkola oli globalisti, joka vähätteli perinnetietoisuutta ja juurien merkitystä.
– Mutta nyt kun on kaikki sodat ja muut, se ei yhtäkkiä tunnukaan miltään pilailupuotihommalta laulaa tuollaisia ”yön vallat aamun valkeus jo voittaa” -tyyppisiä juttuja.
Isänmaallisuuteen voi liittyä monenlaisia konnotaatioita, mutta Finlandian fiilistelyyn ei tarvitse suhtautua mustavalkoisesti, Mikkola huomauttaa.
– Sä voit soittaa Finlandian ja herkistyä sen teemojen äärellä ilman että sun täytyy olla joku suomileijonakoru-urpo. Olisi kamalan epäkunnioittavaa Sibeliusta kohtaan, jos ei pystyisi ottamaan musiikkia musiikkina vaan ajattelisi, että Finlandia on pelkästään symboli jollekin.
Vinyylijulkaisun kansi esittää lumista peltomaisemaa, jonka keskellä kulkee hiihtolatu. Kuva löytyi, kun Mikkola pelasti kaatopaikkakuormasta perheen vanhoja diakuvia.
– Fiilistelen diakuvien tekniikkaa, sillä se tekee väreistä maukkaita ja täyteläisiä. Photoshopilla ei kuule saa sellaisia värejä.
Suunnitteluvaiheessa Mikkola arpoi kansitaiteilija Jussi Karjalaisen kanssa monen vaihtoehdon välillä, mutta arkisessa lumimaisemassa oli jotain niin lohdullista, että se voitti.
– Jos olisi ollut pitkään ulkomailla ja vajonnut koomaan, niin siitä heräillessä voisi kaivata just tuollaiseen maisemaan. Että olisinpa tulossa hiihtolenkiltä ja joku laittaisi kuumaa mehua, lämpimät sukat ja takan päälle.
Saimaan Finlandia-video tässä:
