Levy tai bändi ei ole tietenkään mistään kotoisin ilman hyviä ja iskeviä sävellyksiä, mutta Stoned Statuesissa on kyse muustakin: kaikista bändin tekemisistä välittyy iso positiivinen energia ja suoranainen soittamisen riemu.
Bändille ei tuotakaan minkäänlaisia ongelmia löytää Guardian-levyltä hetkiä, jotka ovat kaikkein makeimpia soittaa.
– Taisin juuri sanoa, että Too Late on vähän horroria soittaa ja laulaa samaan aikaan, mutta ehkä juuri sen takia siinä on sellaista menevyyttä, että se tulee ehkä toimimaan aika kovana pittibiisinä keikoilla, Jenna iloitsee.
– Me ei olla vielä kolmistaan treenattu uusia biisejä juurikaan, paitsi niitä mitä ollaan jo livenä esitetty. Esimerkiksi Be My Guestia ollaan soitettu muutamilla keikoilla ja siinä on tosi makea tunnelma, kun se kertsi räjähtää ja sitä tuntuu tosi hyvältä soittaa. Se on vähän yksinkertaisempi bassolla, niin siinä saa kaikessa rauhassa fiilistellä lauluja.
– Odotan tosi paljon, että jengi oppii tuntemaan nämä biisit ja pääsee soittamaan You Wanna Believen, Take Me With Youn ja Obliviousin, joka on hauska biisi, koska se on niin mahtipontinen, mutta samalla myös sellaista sekoilua jossa tapahtuu koko ajan joka puolella jotain, Allu fiilistelee omia suosikkejaan uuden albumin annista.
Jenna tarttuu rumpalin hekumointeihin Take Me With You -aloituskappaleesta, joka pääsee varmasti yllättämään monet kuulijat, koska se on herkkyydessään jotain erilaista kuin debyytin kappaleet tai uuden levyn singlet.
– Who Do You Think You Are ja Not That Real on molemmat aika lailla sellaisia räntäntänttä-raitoja ja jos joku ajattelee, että levy on pelkkää tykitystä, niin voi vähän silmät aueta ekan biisin kohdalla, laulaja sanoo.
– Avausbiisin viimeinen kertsi outroon mentäessä on painunut mulle mieleen jo silloin, kun tein siitä ihan ensimmäisen demon, Markus jatkaa Take Me With Youn hypettämistä ja muistelee, että kertsin sointukierrossa oli jo varhaisessa versiossa Stoned Statuesiksi omituinen vire ja kauniin melankolinen harmonia sai siksi ihan erilaisen twistinsä.
– Siihen biisiin on päässyt vuotamaan sellaisia vaikutteita, että saatiin siinä summattua tosi monia juttuja samaan kappaleeseen, mitä ollaan haluttu tehdä jo bändin perustamisesta asti, Allu summaa kolmikon hehkuttelut.
Guardian-levyltä löytyy paljon kohtia, joissa on hieman enemmän raitoja päällekkäin, mutta kaikki kappaleet on tehty sillä ajatuksella, että ne ovat yhtä kuin Jenna, Markus ja Allu, eli laulu, basso, kitara ja rummut.
– Välillä me ollaan mietitty, että välittyykö trious tarpeeksi sieltä, mutta kyllä me kaikkien isompien kerrostumien kohdalla käytiin aina se keskustelu, että tartteeko tähän kohtaan näinkään paljon kaikkea, Markus sanoo.
– Halutaan varmistaa se, että voidaan soittaa kaikki jutut livenä, koska ei meillä ole livenäkään mukana synistiä soittamaan vaikka jotain synasooloa, joten ei sinne biiseihin kannata sellaista välttämättä kirjoittaa.
Tämä ajatus saa kolmikon spekuloimaan, että voisiko tähän trioon tulla neljäs tai vaikka viideskin jäsen.
– En tiedä tulisiko siitä yhtään mitään, Jenna nauraa välittömästi päätään pudistellen.
– Oon ainakin itse niin naimisissa tämän trioajatuksen kanssa, etten tiedä pääsisikö tähän kukaan murtautumaan sisään. Itse asiassa mulle on tullut monta kertaa Instragramissa viestejä kitaristeilta, että tarvittaisko me toista kitaristia, joten ehdokkaita olisi ainakin kakkoskitarisiksi, mikä on muuten aika siisti juttu.
Konseptilevy vahingossa
Guardian-levyn syvyys ei jää sen genrekahleista vapautuneisiin sävellyksiin. Ei monipuolisiin laulusovituksiin. Eikä edes bändin trioenergiaan. Sitä syvyyttä löytyy kaikesta. Levyn nimeä, teemoja ja kantta myöten.
– Olin ajatellut aluksi, että aloitusbiisin nimi olisi Guardian ja ehdotin sitä Markukselle ja Allulle. Levyn vikan biisin nimi oli alun perin Somewhere, kunnes mä itse koin, ettei se nimi palvele kappaletta, Jenna kertoo.
– En muista kuka sen heitti ilmoille, että hetkonen… Mitä jos lopetusbiisin nimi olisikin Guardian ja aloitusbiisi olisi Take Me With You, ja sitten se kaikki loksahtikin kohdalleen. Yhtäkkiä tuo kaikki tuntui tekstienkin suhteen yhdistävältä teemalta. Suojelija, joka voi olla eräänlainen hahmo ja kertoja, jonka matkaa kuvataan levyn läpi.
Albumin kannet syntyivät Markuksen mukaan samoihin aikoihin ilman, että teema oli kansitaiteilija Kaino Salomon tiedossa, mutta kannen nähtyään bändi ymmärsi, että sekin sopi täydellisesti yksiin levyn teemojen kanssa.
– Kaino oli jo piirtänyt sen, kun Guardian-nimi tuli ilmoille ja nimikin tuli tavallaan kannen jälkeen. Tästä tuli kuin vahingossa syntynyt konseptialbumi, Allu jatkaa syitä ja seurauksia levyn teeman takana.
– Tykkään ajatella niin, että kyllä meidän ekallakin levyllä oli eräänlainen teema, joka kulki mukana kaikissa kappaleissa, mutta se ei ollut kuitenkaan konseptilevy. Kakkoslevyllä taas tarina etenee tietyllä tavalla alusta loppuun, Jenna pohtii ja lisää silti, ettei bändi ole oikeastaan koskaan ihan tietoisesti tekemällä tehnyt konseptialbumeita.
Kuten Jenna mainitsi jo laulamisesta puhuessaan, levyllä on mukana todella henkilökohtaisia tekstejä ja selvästi mielikuvituksellisempia lyriikoita, jotka kaikki istuvat Guardianin tarinassa hyvin yksiin kansiin.
– Täysin en halua lyriikoita avata, koska me ollaan kirjoitettu Markuksen kanssa yhdessä näitä biisejä ja pari näistä on jopa sellaisia, että ollaan kirjoitettu ne kolmistaan, ja muutamia taas olen tehnyt ihan itsekseni, laulaja paljastaa.
– Too Late on itselleni tosi henkilökohtaisesta paikasta lähtöisin ja kun käytiin sitä teemaa Jennan kanssa läpi, niin bondattiin tosi kovasti sen aiheen tiimoilta, Markus avaa levyn hienon kakkosbiisin saloja.
– Mulle taas Oblivious on se terapiabiisi, Jenna jatkaa ja kertoo summanneensa tekstiin paljon ikäviä kokemuksia elämänsä varrelta ja tehneensa Obliviousista eräänlaisen voimabiisin itselleen, minkä takia hän ei haluakaan avata sitä liian yksityiskohtaisesti, koska haluaa jättää kuulijalle mahdollisuuden löytää tekstistä oman voimabiisinsä.
Who Do You Think You Are on Jennan mukaan fiktiivisempi teksti, joka on silti peräisin erittäin synkästä paikasta.
– Me palloteltiin ajatusta tekstistä, jossa käsiteltäisiin riippuvuuksia, ja tämä voi koskea myös ihmissuhteita.
– Tämä teksti on syntynyt kuvitellusta hetkestä, jossa kuviteltu tyyppi painii riippuvuuksien kanssa ja me lähdettiin kolmistaan kuljettamaan tätä tarinaa eteenpäin, eikä se ollut todellakaan henkilökohtaisesta kulmasta tehty.
Keskusteluyhteys löytyy trion väliltä jatkuvasti myös tekstien suhteen, oli kirjoittaja kuka tahansa.
– Se on tärkeä osa Stoned Statuesia, että ajatuksia pyöritellään yhdessä ja kaikki musiikki ja kaikki lyriikat ovat eräänlaista dialogia, jotka saavat sen lopullisen muotonsa juuri sen takia, että me kolme ollaan tämä trio, Allu sanoo.
Kommunikaatio kunnossa
Stoned Statues vaikuttaa olevan ihan kaikessa todellinen ”match made in heaven”, eli keskenään persooniltaan kolmen erilaisen ihmisen summa, joiden kemiat ja musiikilliset kiinnostukset vain sattuvat osumaan upeasti yksiin.
– Musta tuntuu että meidän matka on vasta alussa ja odotan tosi kovasti sitä, että me päästään vielä testaamaan, mihin kaikkeen meistä kolmesta on, koska me ei vieläkään haluta rajoittaa itseämme mitenkään, Jenna sanoo.
– Tietenkin meillä on jo pieniä ajatuksia siitä, että keiden kanssa olisi kiva tuottaa levyä, millaisia juttuja olisi hauskaa kokeilla tai miten eri tavoin levyjä voi tehdä, ja kyse onkin ennemmin siitä, että mistäköhän me mahdetaan seuraavaksi innostua kaikkein eniten. En keksi heti mitään sellaista, mitä me ei missään tapauksessa voitaisi tehdä.
Laulaja hehkuttaa, että itse asiassa hän on jo kuullut Markukselta ensimmäisiä kitarademoja ja miettinyt jo luonnoksia sanoihin ja laulumelodioihin, vaikka toinen levy ei ole vielä edes nähnyt päivänvaloa.
– Tärkeintä meille tulee olemaan jatkossakin se, että meidän musa kuulostaa meiltä kolmelta ja en näe mitään syytä, miksei näin kävisi, kun me ollaan löydetty jo muutaman vuoden aikana näin vapaasti oma soundimme, kitaristi lisää.
Entä mitä jos katsotaan sille kolikon toiselle puolelle, eli millaisista asioista Stoned Statues on kaikkein eniten eri mieltä, ja miten tällaisista tilanteista selvitään, kun erilaisien persoonien piirteet törmäävät yhteen?
– Siis mehän ollaan ihmisinä tosi erilaisia keskenämme ja nimenomaan sopivan erilaisia, Jenna toteaa.
– Ei me olla aina kaikesta samaa mieltä, mutta me ollaan myös sellaisia, että me vältellään kaikkia konflikteja viimeiseen asti. Siksi ihan kuten missä tahansa ihmissuhteissa, kommunikaation pitää olla myös bändissä kunnossa ja asioista täytyy myös oppia puhumaan suoraan.
– Vaikka mekin ollaan erilaisia, me ollaan löydetty yhteiset tavat toimia. Markus ja Alluhan on tunteneet toisensa ikuisuuden ja mä olen ollut tässä dynamiikassa mukana vasta muutaman vuoden, mutta me ollaan alusta alkaen huomattu että homma klikkaa, tykätään tehdä musaa yhdessä ja hei, ei sen tarvitse sen monimutkaisempaa olla!
Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/23.
Lue haastattelun toinen osa täältä.
