Haastattelu: Jos Stoned Statues ei ole Suomen tämän hetken lupaavin raskas rockbändi, niin mikä sitten?

Milja Linna

Stoned Statues on Sakara Recordsin tuore kiinnitys, jolla riittää sanottavaa. Ensin suomalaisille, sitten muulle maailmalle. Timo Isoaho jututti yhtyettä Soundiin 5/22.

Eletään aurinkoisesta hieman harmaammaksi kääntynyttä elokuun lauantaita 2021, ja Soundin edustaja on saapunut nauttimaan Turun kupeessa Liedossa järjestettävän Smugglerrok-festivaalin mainiosta tunnelmasta. Parhaillaan on meneillään leppoisa juttutuokio omaa keikkaansa innolla odottavien Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrysen ja Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäen kansaa.

Yhtäkkiä tarinointi keskeytyy, sillä sivulavalta alkaa kuulua musiikkia. Tarkemmin sanoen niin kiinnostavaa musiikkia, että toimittajan ja lemiläiskaksikonkin kasvoille nousee saman tien hymy. Kohta joku sanoo: ”Nyt kuulostaa pirun hyvältä… Mikä ihmeen porukka tämä oikein on?”

Nopea selvitystyö kertoo, että Turku Rock Academy -lavalla soittaa esimerkiksi modernista metallista, räyhäkkäästä punkista ja progressiivisesta rockista vaikutteita varsin omaperäiseen keitokseensa sekoittava Stoned Statues.

Hieman yli parikymppisten Jenna Kosusen (laulu, basso), Markus Hakalan (kitara, laulu) ja Allu Tanskasen (rummut) muodostaman Stoned Statuesin keikka kestää puolisen tuntia, eikä setistä löydy heikkoja lenkkejä. Kun tiukasti soittava voimatrio poistuu estradilta, mielen päällä on kaksi ajatusta. Yksi: jos tämä ei ole Suomen tämän hetken lupaavin raskas rockbändi, niin mikä sitten? Kaksi: miksi ihmeessä yksikään levy-yhtiö ei ole napannut tällaista ryhmää talliinsa?

Pää pyörällä

Hypätään joitakin kuukausia eteenpäin. Nyt on 22. huhtikuuta, ja olemme Toijalassa Stoned Statuesin treenikämpän välittömässä läheisyydessä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Juuri tällä hetkellä yhtyeen nimetön debyyttialbumi on löytynyt striimauspalveluista noin neljäntoista tunnin ajan. Sakara Recordsin julkaisema levy on jo ehtinyt kuitata Soundista täydet arvostelupisteet.

Markus: – Tänään on mahtava päivä. Tuntuu hyvältä. Ihan helvetin hyvältä!

Jenna: – Kun Stoned Statuesille tapahtuu jotakin siistiä, meillä on tapana fiilistellä juttuja yhdessä. Eilen sitten juotiinkin hieman viiniä ja Allu piti retrospektiivisen puheen. Taisi siinä pari liikutuksen kyyneltä vierähtää poskelle!

Miten tällaiseen ”Stoned Statues -päivään” on oikein päädytty?

Allu: – Isot rattaat pyörähtivät liikkeelle Smugglerrokista. Stam1nan herrat olivat vihjaisseet Tuomolle (Saikkonen, Sakara Records) Stoned Statuesista jo festivaalin aikana. Tuomolta tulikin yhteydenotto heti maanantaina.

Jenna: – Katsottiin epäuskoisina, että viestin on lähettänyt Sakaran Tuomo. Anteeksi mitä? Siis mitä? Mehän oltiin ehditty haaveilla nimenomaan siitä, että Sakaralle pääseminen olisi maailman siisteintä. Kun Tuomo sitten pisti mailia, siinä tuli kunnon vapina päälle.

Markus: – Pää oli tosin jo valmiiksi pyörällä. Me kaikki tykätään Stam1nasta ihan hulluna, ja huomasin Smugglerrokin lavalla, että Hyrde ja Kaikka seuraavat meidän vetoa. Kun keikka sitten päättyi, kaksikko tuli hehkuttamaan, että teillä on todella hyvä juttu. Kehut upposivat todella syvälle sieluun!

Uniikki tyyli

Nyt täytyy kuitenkin hypätä taas taaksepäin, sillä kiinnostava kysymys kuuluu: mitä oli tapahtunut ennen Smugglerrokia – ennen niiden isojen rattaiden ensimmäistä pyörähdystä?

Markus: – Olen tuntenut Allun ykkösluokalta asti. Soitettiin usein koulun musatunneilla, mutta varsinaiset bändihommat alkoivat joskus 17-vuotiaina. Vedettiin todella rankkaa metallia, mutta laulajan löytäminen oli hankalaa.

Jenna: – Minä taas olen kotoisin Ylivieskasta, ja aloitin yhtyeissä soittamisen ja biisien kirjoittami sen 15-vuotiaana. Vuonna 2019 pääsin opiskelemaan musiikkia AhlmanEduun Tampereelle ja törmäsin siellä Alluun.

Allu: – Näin Jennan esiintyvän koulun tilaisuudessa, ja vakuutuin välittömästi. Laulusoundi oli älyttömän siisti, ja karismaa riitti. Muu porukka vaikutti vähän ujostelevan, mutta Jenna käveli suunnilleen käsillään joidenkin jamikohtien aikana. Olin miettinyt uuden kokoonpanon perustamista Markuksen kanssa, ja kysyttiinkin sitten Jennaa mukaan.

Rocktaivaankappaleet osuivat rytisten kohdalleen.

Markus: – Saatiin Demento-biisi hyvälle mallille jo ekoissa treeneissä. Kollektiivinen ”tää tuntuu täsmälleen oikealta” -fiilis oli todella vahvasti läsnä.

Jenna: – Kun saatiin Dementon pohjat valmiiksi, aloin miettiä siihen laulumelodioita ja tekstejä omin päin.

Allu: – Jenna tuli soittokämpälle ja kertoi tehneensä Dementoon ”vähän juttuja”. Että kokeillaanko? Kokeiltiin, ja se oli ihan uskomattoman siistiä. Tajusin Markuksen kanssa heti, että juuri tätä juttua me on etsitty jo vuosien ajan.

Markus: – Aikaisempien bändien kanssa oli menty riffit edellä ja laulu oli aina se ”vaikea asia”, jota yritettiin saada kuntoon viimeiseksi. Nyt meillä oli yhtäkkiä idearikas solisti, ja se tuntui törkeän siistiltä. Eikä siinä kaikki: Jennalla on niin uniikki tyyli, ettei sellaista ole kenelläkään muulla Suomessa. Ei ehkä maailmallakaan.

Jenna: – Mulla on aina ollut melko erikoinen ääni. Kun aloin laulaa joskus 12-vuotiaana, se oli ihan hirveän kuuloista. Kuulostin varmaan kymmenen kertaa kireämmältä ja kimeämmältä kuin nyt. Onneksi hemmetin ahkera treenaaminen on tehnyt tehtävänsä, ja oma juttu on hiljalleen löytynyt.

Jenna Kosusen musiikillinen lahjakkuus ei rajoitu vain ilmeikkääseen laulamiseen. Hän nimittäin aloitti basson soittamisen vasta Stoned Statuesin perustamisen aikoihin.

Jenna: – Olen aikaisemmin soittanut kitaraa ja pianoa.

En siis tarttunut bassoon nollatasolta, mutta kyllähän me alussa silti pohdittiin basistin etsimistä. Minulla oli kuitenkin kova halu oppia, ja tuumasinkin sitten Markukselle ja Allulle, että eiköhän me pärjätä. Onneksi he olivat samaa mieltä.

Räppäämisen rytmejä

Demento oli aikamoinen alkuräjähdys. Kun Stoned Statues pääsi debyyttiosuman jälkeen kunnolla vauhtiin, ilmeikkäitä sävellyksiä alkoi syntyä lähes ”yksi per treenikerta” -tahdilla.

Yhtyeen kappaleista löytyy useita kantavia kulmakiviä, mutta nostetaan tässä esiin jämerät riffit. Vaikka niistä saattaakin paikoin tulla mieleen esimerkiksi Rage Against the Machinen maineteot, Stoned Statuesin kitaraosastolta löytyy silti roppakaupalla omaa ilmettä.

Markus: – Mietitään vaikka Kendrick Lamaria. Saatan innostua sen räppäämisen rytmistä ja seuraavaksi alan miettiä, miten voisin tehdä jotakin samanhenkistä sähkökitaralla. Jos kuuntelisin vain Meshuggahia, meidän jutut saattaisivat olla paljon geneerisempiä.

Myös oivaltavat sovitukset ansaitsevat kiitoksen.

Markus: – Otetaan esimerkki. Kun valmisteltiin Around the Worldia, kakkoskertosäkeen jälkeen päätettiin hypätä suoraan ripeään ”thrash-osaan”. Se ei ehkä ollut kaikista turvallisin ratkaisu, mutta meistä se tuntui juuri oikealta. Liian pitkään miettiminen ja hiominen ei ole tämän yhtyeen juttu.

Päteekö sama työskentelymetodi myös sanoituksiin?

Jenna: – Kyllä. Kun aloin kirjoittaa tekstejä, päälle iski todella luova flow-tila. Läppäri auki, basso syliin ja tekstejä alkoi tulla.

Yhtyeen komean nimikkobiisin ”we have something to say” -rivi ei jää kuulijalta huomaamatta. Mitä sanottavaa teillä on?

Jenna: – Me esimerkiksi halutaan rohkaista kaikkia olemaan omia itsejään. Olkaa mitä olette, kunhan olette aitoja. Ihmisten pitäisi myös kunnioittaa toisia enemmän. Tyypit, välittäkää muista ja olkaa ystävällisiä. Älkääkä olko perseestä!

Markus: – Jos ollaan tarkkoja, Stoned Statues -biisissä ei puhuta ainoastaan ihmisistä vaan Jenna laulaa kaikista elävistä olennoista. Minussa elävä vegaanihippi tykkää siitä kovasti.

Jenna: – Siellä on myös rivi ”we have one more thing to do”. Se tarkoittaa sitä, että me ollaan keskeneräisiä ja kaikki tekevät virheitä. Yritetään siis elää, oppia ja tulla vähän paremmiksi ihmisiksi.

Alkuvaiheen vimma

Kun Stoned Statues oli rakentanut kappaleita vasta vajaan vuoden ajan, yhtyeellä oli materiaalia jo täysimittaisen levyn verran. Mitäpä sitä siis aikailemaan? Bändi vetäytyi studioon loppuvuodesta 2020, ja intensiivisten sessioiden jälkeen käsissä oli omakustannealbumi.

Markus: – Minä ja Allu oltiin pahimpana korona-aikana Toijalassa, kun taas Jenna oli Ylivieskassa. Kun ei päästy välimatkan takia treenaamaan uusia biisejä, päätettiin pistää vanhat – tai ”vanhat” – kappaleet talteen.

Jenna: – Vaikka lockdown oli päällä, haluttiin ehdottomasti pitää bändi jollakin tavalla aktiivisena. Nyt tuntuu hienolta, että saatiin ikuistettua yhtyeen alkuvaiheen vimma.

Stoned Statuesin juuri ilmestynyt debyytti on siis nauhoitettu jo puolitoista vuotta sitten.

Markus: – Biisit on purkitettu livemiksaajamme Jere Isbergin kanssa. Kun Sakara-diili syntyi, mitään ei lähdetty nauhoittamaan toista kertaa, mutta materiaali miksattiin uudelleen Miitri Aaltosen (Stam1na, Mokoma) toimesta. Miitri myös kykeni poimimaan kappaleista esiin tuoreita kulmia, ja hän nosti esimerkiksi Amor’s Attack -biisin akustiset kitarat pintaan ihan uudella tavalla.

Allu: – Isossa kuvassa voi sanoa, että Miitri ja masteroija Mika Jussila tekivät alkuperäisestä materiaalista isomman ja ”kalliimman” kuuloista. Me itse ollaan lopputulokseen erittäin tyytyväisiä, ja tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa eteenpäin.

Jatkosta puheen ollen… Voisi kuvitella, että teiltä löytyy jo iso kasa uusia kappaleita kakkoslevyä varten?

Markus: – Onhan niitä. Ei vielä koko levyllistä, mutta demoja ja aihioita on vino pino. Tuntuu siltä, että keikoilla saatua kokemusta on pystytty hyödyntämään uusissa biiseissä.

Allu: – Ei me toista samanlaista levyä lähdetä tekemään, mutta hyväksi havaitusta energisestä triomeiningistä pidetään kiinni.

Jenna: – Itsestä tuntuu nyt siltä, että kakkoslevyn laulumelodioista ja -sovituksista tulee paljon monipuolisempia.

Allu: – Vaikuttaa myös siltä, että ääripäät ovat kauempana toisistaan. Äkäiset jutut on äkäisempiä, proge on progempaa ja niin edelleen.

Millaisia unelmia teillä on juuri nyt?

Markus: – Yleisesti voi sanoa, että me halutaan tehdä musaa elääksemme pitkään. Vaikka sitten kymmenien vuosien ajan.

Allu: – Pitkän aikavälin tähtäin on tietenkin asetettu ulkomaille. Sitä ennen voidaan unelmoida soittamisesta vaikka Nokia-areenalla.

Jenna: – Jo tänä kesänä esiinnytään esimerkiksi Rockfestissä, Provinssissa ja Knotfestissä. Vuosi sitten ajatus tällaisista keikoista olisi hirvittänyt ja pelottanut, mutta nyt se tuntuu maailman siisteimmältä.

Markus: – Saahan sitä unelmoida vaikka Lontoon Wembleystä. Ehkä me soitamme siellä joskus, ehkä emme. Mutta miksi ihmeessä pitäisi synkistellä jo lähtötelineissä, että ei me kuitenkaan tulla onnistumaan?

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/22.