Kun Uuden Musiikin Kilpailun tämänvuotisten artistien joukossa oli Cyan Kicksin nimi, olin yllättynyt. Olin kyllä aavistellut, että yhtye saattaisi päätyä euroviisutarjokkaaksi. Aiemmin metallimoguli Riku Pääkkösen Ranka Kustannus -tallista ovat Uuden Musiikin Kilpailuun lähteneet vuonna 2013 finaalissa viidenneksi jäänyt power metal -ryhmä Arion ja viime vuonna voittajana Suomea edustamaan päässyt Blind Channel.
En vain uskonut, että Cyan Kicks olisi vuorossa heti seuraavana vuonna Blind Channelin totaalisen mediahaltuunoton jälkeen. Tämä asettaa helsinkiläisyhtyeen hankalaan asemaan. Hurricaneen tullaan suhtautumaan Dark Siden epävirallisena jatko-osana, mutta luulisin sen olevan riski, josta yhtye on tietoinen.
Cyan Kicksiä viedään maailmalle ilmeisen tosissaan. Tällaisen tulkinnan voi tehdä jo tarkastellessa nimiä, joita kappaleen tekijätiedoissa luetellaan. Yhtyeen biisintekijäparivaljakon, Susanna Aleksandran ja Niila Perkkiön kanssa kisakappaletta on ollut tekemässä Amaranthe-yhtyeen laulaja Elize Ryd. Miksaaja Zakk Cervinin ansioluettelon viimeisimpien merkintöjen joukossa ovat esimerkiksi Limp Bizkitin uusin albumi, metalliyhtye Architectsin viimevuotinen levy For Those Who Wish to Exist sekä Tom Morellon, Eddie Vedderin ja Bruce Springsteenin tulkinta AC/DC:n Highway to Hell -klassikosta.
Hurricanen on tuottanut todellinen yllätysnimi, Chris Walla. Walla muistettaneen parhaiten indierock-suosikki Death Cab for Cutien kitaristina ja tuottajana. On kuitenkin turhaa etsiä Cyan Kicksin euroviisutarjokkaasta viitteitä tuottajan entisen yhtyeen Transatlanticism-klassikkolevyyn – tahi nukkavieruun indierockiin ylipäätään. Hurricane on sitä mitä Cyan Kicks on aiemminkin tehnyt: äärimmäisen hiottua rockia, jossa kitarat soivat metallisesti, laulumelodiat ovat erittäin pophenkisiä ja jännitteitä musiikkiin haetaan erinäisin konemusiikista lainatuin elementein.
Kokonaisuus ei kuitenkaan aivan toimi. Susanna Alexandran laulu on tuotu aivan keskiöön, ja koneiden roolia yhtyeen soinnissa on vähennetty. Lopputuloksena on tasapaksu kappale, jossa tapahtuu todella paljon ilman, että sitä edes huomaa. Energialatausta on, mutta se ei pääse purkautumaan.
Yhtyeen varsinaisen esityksen suhteen kappaleen video jättää ilmaan kysymysmerkkejä. Video näyttää tyylikkäältä, viime vuoden viisuissakin monessa esityksessä esillä ollutta synthwave-estetiikkaa hyödynnetään. Visuaalista maailmaa rakennettaessa ei kuitenkaan olla langettu valitun tyylin ilmiselvimpiin kliseisiin, siis palmupuiden siluetteihin, horisonttia kohden venyviin neonvihreisiin vektoriruudukoihin tai Tron-elokuvien valopyöristä muistuttaviin kulkineisiin. Sen sijaan nojataan jo Cyan Kicksin ensimmäisellä musiikkivideolla nähtyyn kettunaamioon. Esteettinen puoli on kunnossa, mutta onko tähdenmuotoisella kitaralla soitettu puolivillainen soolo yhtyeen show’n huippukohta? Toivottavasti ei.
Kun kuultuna on vasta yksi kappale, on hankala tehdä ennusteita Cyan Kicksin sijoituksesta kilpailussa. Väittäisin kuitenkin, että Hurricanea parempia esityksiä nähdään vielä. Jos haluatte veikkauksen Cyan Kicksin sijoituksesta jo nyt, sanoisin yhtyeen loppusijoituksen olevan neljäs. Ei enempää eikä vähempää.
Teksti: Vilho Pirttijärvi