1. Mitkä kirjat, elokuvat tai levyt ovat innostaneet ja kiinnostaneet sinua viime aikoina?
– Kirjoista on pakko mainita Aarni Koutan Lusiferin kannel (Otava 1923). Hän on se kundi, joka käänsi Nietzchen Antikristuksen suomeksi. Se kirjoitti esoteerista, puolimaagista runokamaa, ja on helvetin kiinnostava.
– Burton löysi kirjan jostain divarista. Tämä on inspiraation lähde, helvetin makeaa tekstiä: ”Otin kahleet, jätin ne isät ja äidit ja siskot. Nyt sitehein särjetyt katkotut on, nyt yhdessä vapaana kahleitta käymme me ylpeinä uhmaten taistelohon. On sitovat polkevat kotien kahleet, on orja ken rikkoa niitä ei voi, kun vapaus kutsuvi taistelijoitaan, kun määränä nousevi päivän on koi.”
– Myös Tulijoutsen on hieno runo. ”Uhman joutsen, tulipunalintu, purppurana palaa sen sulkien sulkku, kypeniä syytää sen silmien tuli, korkealta kovaa se ylpeänä kaartaa ja sydämien veressä kylpee.” Se on heviä tekstiä!
– Jos sitten leffoista puhutaan, niin Drive (2011) on ihan super, yksi lempileffoistani vuosikausiin. Se on kuvattu fantastisesti, siinä on ihanat värit ja mä diggaan aina sellaisesta Charles Bronson -tyylisestä attitudesta, mikä on myös monissa Clint Eastwood-leffoissa. Siinä on vaan se!
– Mulla on ihan helvetin huono maku, heh. Ja hei, kirjoista yksi on John Nivenin Kill Your Friends (2008), joka kertoo 90-luvun brittimusabisneksestä. Tuo kuvaus kuulostaa vitun tylsältä, mutta en viitsi kertoa siitä mitään tarkempaa. Se on vähän kuin Guy Richien leffat. Siinä mennään vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle ja joka suuntaan, ja siinä tapahtuu sellaisia juttuja, että lukija ihmettelee mitä helvettiä. Se on yksi parhaista kirjoista, mitä olen lukenut kymmeneen vuoteen. Ja se on vielä sellainen, että sä luet sen sekunnissa. Helvetin hauska kirja.
– Sitten mulla on pöydällä kaikki Baudelairet kuten Pahan kukkia, on Bukowskia ja samaan aikaan NME:n toimittajan Nick Kentin Apathy For The Devil –niminen kirja. Ja tietenkin on myös Amy Hempelin novelleja. Se kirjoittaa lyhyinä lauseina hirveän isoja asioita.
– Ja sitten on hirveä kasa leffoja rivissä, pitäisi katsoa niitä nyt uudestaan, jos vaikka ideat heräisivät. Just sen takia kun levyntekoprosessi on käynnissä.
2. Sinullahan on nahkassasi useampia muotokuvatatuointeja. Keitä kaikkia löytyy ihosta ja kuka vielä puuttuu joukosta?
– Selässä minulla on Edgar Allan Poen silmät, kädessä on Timo K. Mukka, Baudelaire ja Bukowski. Ja tietenkin minulla on Maya Deren, surrealistielokuvaohjaaja 40-luvulta. Kuulemma se käveli leffateatterista ulos kesken jotain elokuvaa mistä se ei digannut, ja sen vaatteet oli täynnä kelloja. Deren oli myös koreografi, filmiteoreetikko, kirjailija ja valokuvaaja, joka tutki Haitin voodoota.
– Onhan sitä kaikkia ideoita, mutta mulle tatuoinnit on ajankuvia. Niihin vaikuttaa se, missä sä olet sillä hetkellä ja missä sun mieli pyörii. Ei mulla ole ideana kerätä kaikkien kirjailijoiden lärvejä ihoon. Silloin iho loppuisi kesken ja toiseksi kaikki nuo päätökset liittyy niin paljon siihen hetkeen, missä olet.
– Jos esimerkiksi juot puoli pulloa kossua, varmaan ottaisit Timo K. Mukan kuvan itseesi! Ja sekin on erikoista, että tuo Timo K. Mukka -tatuointi on amerikkalaisen (Kat Von D) hakkaama. Siinä on kaksi juttua vähän ristissä, samaten kuin Baudelairessa, joka on ranskalainen. Tavallaan kiinnostava kombinaatio jo sinällään!
– Tietenkin toivon, että osa noista ihmisistä on siirtynyt minuun tatskatessa. Sitä voi kelata kahdella tavalla. Minähän olen oikeakätinen, ja tavallaan aina kun mä kirjoitan, jo ihan pelkästään tuon kuvan näkeminen on ikään kuin rima. Tai sitten se on arvomittari. Se muistuttaa, että pitää ennemmin tehdä jotain hyvää kuin kirjoittaa ihan silkkaa skeidaa. Kolmas puoli on tietenkin kun vedän käteen. Haluanko silloin katsoa noita kuvia?
3. Poikkeavatko tulevan levyn biisit selvästi vanhasta HIM-tuotannosta? Löytyykö niistä jokin selvä poikkeama?
– Ihan sama, miten pitkälle me yritetään pyrkiä bändin kanssa. Se soundaa aina samalta. Aina ihmiset sanoo, että se on sitä samaa paskaa. Tai samaa hyvää. Mutta minulle levyn konsepti on Bermudan kolmio. On Smashing Pumpkins, Black Sabbath ja Roy Orbison. Ne on ne kolme, joiden haluan kohtaavan. Tai jos Elvis Presleyn Love Me Tender kohtaisi Black Sabbathin Nibin. Sitä kontrastia voisi viedä vielä pidemmälle, jos se on mahdollista. Eli periaatteessa me tehdään ihan samaa kuin ollaan tehty aikaisemmin, me tehdään se vaan paremmin.
4. Mitä sinä teet vapaa-aikana? Onko sinulla yleensä vapaa-aikaa?
– Aika vähän on vapaa-aikaa. Pihalla mulla on espanjansiruetanoita, jotka on hirveän pahoja kaikelle kasvustolle. Olen ollut sellainen pikku puutarhuri. Joten silloin kun on vaan mahdollista, keräilen niitä etanoita ja keittelen ne kuumassa vedessä ja heitän roskikseen. Se on mun harrastus! Mutta musa on samanlaista kuin kirjoittaminenkin, se on aina mielessä. On ihan sama mitä tekee, se on aina siellä ja se on tavallaan kirous ja siunaus.
– Bändejä en ole käynyt katsomassa oikeastaan pitkään aikaan. Jotenkin kiinnostus siihen loppui. Ennenhän minä kävin joka toinen päivä katsomassa kaikkea mahdollista. Tämä koko vuosi on mennyt siihen, että olen rämpyttänyt akustista kitaraa ja yrittänyt olla yhtä hyvä kuin Kari Tapio. Rauha hänen sielulleen!
HIM on tehnyt nyt musiikkia kaksikymmentä vuotta. Onko mitään selkeää asiaa, joka sinua kaduttaa jälkeenpäin? Vituttaako mikään?
– Ei! Niin kuin ehkä itsekin tiedät, sun pitää ryssiä että sinusta tulee tavallaan voimakkaampi ja fiksumpi. Ilman mokia sinusta ei tule mitään. Pitää tehdä x-määrä mokauksia, että löydät itsesi paremmasta paikasta. Elämä olisi ihan kauheaa, jos se olisi pelkkää taivasta. Varsinkin meille satanisteille!
5. Te olette matkustaneet paljon ympäri maailmaa. Onko tiettyjä kaupunkeja, joihin olet erityisesti tykästynyt?
– Hyvin harvoinhan on oikeasti aikaa kokea mitään kaupunkia, mutta esimerkiksi Seattle on mun suosikkeja, ja diggaan myös hirveästi Denveristä. Samaten kuin Oulusta ja Melbournesta.
– On paikkoja, joissa tapaat oikeastaan vahingossa mukavia ihmisiä, jotka kertovat mukavia tarinoita. Niistä syntyy kiinnostavia keskusteluita, ja sen kautta pääsee jotenkin lähemmäs sen kaupungin tai jopa sen maan fiilistä.
– Jos olet kaksi iltaa jossain stadissa niin että sulla on aikaa käydä pubissa, ja tapaat pöydässä jonkun tyypin joka kertoo kiinnostavan tarinan, se antaa ikimuistoisen fiiliksen siitä paikasta. Niinhän se menee.
– Denverissä esimerkiksi törmäsin pienessä hotellissa tikibaariin, siis tällainen havaijilaistyylinen kapakkaan. Istuin siellä ennen keikkaa ja join pari drinkkiä, ja baarimikko kertoi että heillä on tällainen lehti kuin Modern Drunkard. Ihailin että vau ja puhuin dokaamisesta, ja se kirjoitti minulle lehden kanteen että ”Now you’ve finally approved to be part of international drunkard”. Tuollaiset jutut jää mieleen, ja se kyseinen lehti on mulla makuuhuoneessa kirjojen vieressä. Ne on juuri tuollaisia tärkeitä pikkujuttuja.
– Toinen hieno tikibaari on Sunset Bulevardilla, aika pitkällä sen ytimessä, numerossa neljätuhatta-ja-jotain. Se on sellainen ihan pieni röttelö ja yhtä ainoaa rakennusta, ja siksi siellä voi röökata sisällä, kun se on täysin eristetty muista rakennuksista. Sen omistaja oli delannut jonkin aikaa sitten ja sen poika piti sitä baaria. Aina kello seitsemän kaikki asiakkaat veti shotin kuolleen faijan kunniaksi.
– Nuo on vain niitä paikkoja, jotka muistaa aina. Tuntuu ihanalta, että tämäkin tuli koettua. Kyse ei ole välttämättä kaupungista tai maasta vaan tapauksesta.
6. Kun teet biisejä, syntyvätkö ne joskus puolessa tunnissa tai meneekö yhden biisin tekemiseen joskus kaksi vuotta? Onko sinulla selkeä kaava säveltäessäsi?
– Meidän viime levyllä oli biisi nimeltä Disarm Me (With Your Loneliness), ja siihen meni aikaa jotain seitsemän vuotta. Ja toisaalta Love Metal –levyllä ollut The Funeral Of Hearts syntyi hetkessä. Me oltiin tehty koko albumi valmiiksi, ja sitten mä aloin rämpyttää kitaraa. Äkkiä oli tunne että ei saatana, meidän pitää laittaa kaikki kannut kasaan saman tien, se kävi niin sikanopeesti.
– Se juuri pitää kiinnostuksen yllä musaan kautta linjan, että välillä skrivaa hirveän nopeasti, tulee loistavia keloja ainakin omasta mielestä. Joskus voi tehdä biisin tunnissa, mutta toisaalta uskon siihen, että kaikki eletty elämä ja ne tikibaaritkin tekee itsessään sitä biisiä koko ajan. Ja onhan sekin totta, että kaikki tekee tavallaan koko ajan sitä yhtä biisiä, ihan kuten kirjailijat kirjoittaa yhtä kirjaa. Kyse on vain siitä, että nuo on tavallaan eri näkökulmia. Jotenkin noin näen sen itse, vaikka sitä on vaikea selittää.
7. Kuka HIMin jäsenistä herättää sinussa eniten seksuaalisia väristyksiä, ja minkä esineen haluaisit työntää hänen takapuoleensa?
– Mä sanoisin että Kaasu. Sen takia, koska siinä on eniten de Saden Sodomaa ja Gomorraa. Ja sen takia, että se on härskein kela. Jos olisi pakko heittää, sitten sitä härskeintä jätkää. Ja nimenomaan niin päin että mä en ota, mä heitän sitä. Linde olisi liian helppo! Samaten Burton, se on liian iisi. Mige taas on liian läheinen, mä kokisin sen jo insestiksi.
– Ja tietenkin työntäisin takapuoleen oman munan, totta kai! Jos sä heität, sitten sun on pakko heittää. Se joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön!
8. Jos kirjoittaisit duettobiisin, kenen naisen kanssa haluaisit laulaa sen?
– Minähän levytin aikanaan Summer Winen Natalia Avelonin kanssa. Ja se oli vielä hirvee suksee, mikä oli yllättävää. Me tehtiin samaan aikaan HIMin kanssa muita juttuja, ja kappaleesta tuli vähän vahingossa hirveä hitti varsinkin eteläisemmässä Euroopassa.
– Mutta jos nyt olisi mahiksia valita, se olisi varmaan Annie Lennox. Se on ihan sikahieno, fantastinen.
– Ja nyt kun alkaa miettiä, ehkä vielä mieluisampi vaihtoehto olisi Debbie Harry, mutta se johtuu varmaan siitä, että mulla on ollut teini-ihastus siihen ja olisi kiva tavata se. Mä olen kuullut että se on ihana tyyppi. Mutta sehän on ihan klassinen juttu, että mitä suurempi stara, sen nastempi persoona. Nuoret klopit on aina eniten itseänsä täynnä. Debbie Harry voisi sopia myös meidän maailmaan, meidän ideologiaan ja bändifiilikseen.
9. Sinä et ole koskaan ollut perso tavaroiden perään, mutta onko jotain konkreettista esinettä, jonka haluaisit saada?
– Mulla kävi loistava ja yllättävä onni. Löysin yhdestä museosta Suomesta täytetyt syntymättömät hirvenvasat, sain tehtyä kaupat ja nyt mä odotan niiden saapumista kotiin. Se on aika friikki juttu: hirvi on ollut kolarissa, ja sen vatsassa on ollut kaksi lähes täysikokoista vasaa.
– Eräs Suomen parhaista taksidermisteista täytti ne. Se on todella erikoinen ja samalla ajatuksia herättävä juttu. Ne on tehty hirveän kauniisti, ne ikään kuin nukkuu vierekkäin. Siitä tulee outo fiilis, tavallaan suru mutta myös elämän ihme. Olet ihmeissäsi, että mitä niille olisi voinut tapahtua, miten ne olisi eläneet, mihin menneet. Siitä syntyy niin paljon mielikuvia. Mä ajattelin ottaa ne studioon messiin sitten kun laulan. Saa fiilistä.
– Ei minulta muuten puutu mitään muuta kuin iso hittilevy!
Teksti: Juho Juntunen