Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Tanssisali Lutakko, vuosi 1992. Lavalla oli helsinkiläisyhtye Waltari, jonka suosio oli kovassa nousukiidossa äskettäin ilmestyneen Torcha!-albumin ansiosta. Lutakon kiihkeässä illassa tuli selväksi, että myös Waltarin livetoimitus on silkkaa A-ryhmää.
Muistuu sekin mieleen, että Waltarin tuon ajan levytyssopimus maineikkaan Roadrunner -levymerkin kanssa ja yhtyeen ensimmäiset askeleet Suomen rajojen ulkopuolella tuntuivat hemmetin hyviltä myös sivustajakatsojan silmissä. Tässä vaiheessa, kun esimerkiksi Amorphisin Tales From The Thousand Lakes ja muut varhaiset suomimetallin merkkipaalut olivat vielä pilkkeitä silmäkulmassa, Waltarin esiinmarssi oli äärimmäisen tervetullut asia täkäläisen raskaan musiikin… no, uskottavuudelle.
Torcha!-albumia on juhlittu takavuosinakin – esimerkiksi Helsingin Tavastialla vuonna 2014 – mutta nyt käsillä on pitkäsoittoa juhlistava Suomen-minikiertue. Tampereen ja Helsingin esiintymiset ovat jo takana, mutta herkkua on luvassa vielä Kuopiossa 29.9. ja Oulussa 30.9.
Herkkua? No, ”sitä ihteäänhän” Helsingin G Livelabissa lauantaina 9.9. jo kello 16 startannut konsertti oli koko lähes puolentoista tunnin kestoltaan (Waltari soitti samana iltana myös jo aiemmin loppuunmyydyn iltakeikan.)
Aloitetaan vaikka siitä ”livetoimituksesta”. Voihan hemmetti. Toki lauteilla oli kivikovia ammattilaisia (basisti-pianisti-laulaja Kärtsy Hatakka, kitaristit Sami Yli-Sirniö ja Jariot Lehtinen sekä rumpali Janne Parviainen), joiden nykyisistä työnantajista mainittakoon Waltarin ohella vaikkapa Kreator ja Ensiferum, mutta kyllähän Waltarin toimitus oli silti äärimmäisen kovatasoista. Torcha!-materiaalin soittamisesta selvästi nauttineen, leveästi hymyilleen nelikon soitto oli kautta linjan erittäin tiukkaa, groovaavaa ja värikästä.
Teräkuntoon treenattujen biisien lisäksi Waltari heittäytyi enemmän tai vähemmän suunnittelemattomien ”jamiosien” kimppuun, mutta muusikot selviytyivät näistäkin seikkailuista kuivin jaloin. Aiheeseen liittyen: oli hienoa nähdä Sami Yli-Sirniö (Kärtsyltä lainatun) basson varressa, ja kunnon peukkutoimituksethan sieltä irtosivat tuosta vaan.
Eräs mielenkiintoisimmista huomioista oli se, että vaikka Torcha! saapui keskuuteemme jo yli kolme vuosikymmentä sitten ja albumin rönsyilevä ja raja-aidaton avantgarde-crossover saattaa olla (edelleenkin) joillekin liikaa, niin G Livelabissa Waltarin ”acid housesta proge/groove/speed/death metaliin ja brittipopista funkiin ja hiphopiin” -toimitus kuulosti lähes hämmentävällä tavalla aivan tältä päivältä. Ehkä ”rockmusiikin sykli” on taas pyörähtänyt yhden kerran ympäri? Kärtsy Hatakka myös spiikkasi aiheeseen liittyen: ”Kun me teimme Torchaa äänittäjä-miksaaja-tuottaja Mikko Karmilan kanssa, hän sanoi esimerkiksi Dance Electricista, että te ette voi soittaa tätä biisiä tällä tavalla. Mehän tuumimme siihen, että sittenhän me todellakin soitamme kappaleen näin!”
Waltarille ominaiseen tapaan keikan aikana sattui myös enemmän tai vähemmän odottamattomia humoristisia hetkiä. Eräs hykerryttävimmistä tuokioista koettiin, kun Jariot Lehtinen hiipi vahvistimensa viereen. Hetken vaikutti siltä, että kitaristilla on styrkkarinsa kanssa ongelmia ja hän aikoo ”säätää” potikat kohdalleen. Mitä siten tapahtui? No, yllättäen Lehtinen kiipesikin nuppi-kaappi -torninsa päälle ja asettui sinne polvilleen ”muna-asentoon”. Olisiko siinä vierähtänyt minuutti tai vähän reilu, ja sitten Lehtinen laskeutui alas, nappasi kitaran kouriinsa ja jatkoi soittotouhuja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vähintäänkin hämmentävä ja huvittava, mutta samalla hyvin ”waltarimainen” välikohtaus.
Torcha!-läpileikkauksen jälkeen oli luvassa myös encore-osuus. The Stage -hitti sai seurakseen eräälle yleisön jäsenelle omistetun, aikoinana aikaansa edelleen olleen Hevosenkuva-hulluttelun, Torcha!-anthemi Waltari-Lapion taustalaulajineen ja Atmosfear-jyräyksen.
Voi hemmetti sentään, miten hyväntuulinen iltama tämä olikaan!
dav