Mainion Hellsinki Metal Festivalin risteilyversio vei metallikansan Viking Linen kivalle paatille Helsingistä Tukholmaan ja takaisin – ja voihan hemmetti, että kaikki sujuikin hienosti. Vaikka ihmiset luonnollisesti humaltuivat niin hyvästä musiikista kuin juomastakin, tunnelma pysyi koko reissun ajan äärimmäisen leppoisana ja hyväntuulisena – kuten ”hevihommissa” yleensäkin. Erimielisyyksiä ei näkynyt tai kuulunut missään – ei, vaikka mökäöljyn hinta oli varsin kohtuullinen: jos baarissa tuoppi irtoaa alle kuudella eurolla, voidaan puhua melko kovasta tarjouksesta mannerhintoihin nähden.
Mitä muuta yleisempää? Jonot pysyivät poissa tai vähintäänkin maltillisina, mikä oli hieman hämmentävää, sillä laiva oli totaalisen loppuunmyyty. Kaikki bändit soittivat täsmällisesti aikataulussa ja järjestelyt toimivat kaikin puolin moitteettomasti. Toki laivalla riitti myös muuta ohjelmaa: trubaduureja, esoteerista kirjamyyntiä ja kaikkea siltä väliltä. Ainoa miinuspuoli? No, illat menivät ohi aivan liian nopeasti – aika todella rientää, kun on hauskaa.
Kaikkia yhtyeitä ei päällekkäisyyksien ja muiden aktiviteettien vuoksi ehtinyt mitenkään kokea, mutta helvetin monta hyvää keikkaa kuitenkin. Seuraavaksi kuitenkin keskitytään päälavan akteihin – anteeksi vain kakkosestradin koville tekijöille, kuten Spiritus Mortisille, Omnivortexille ja Cryptic Hatredille.
Ensimmäisenä lauteille nousi hollantilainen black metal -yhtye Asagraum, joka toimitti keikkansa pätevästi ja tyylillä. Erityisesti jäi mieleen, kuinka laivan henkilökunta katseli ja kuunteli corpse paint -maskeerattuja hollantilaismuusikoita ilmeellä “ja mitähän perkelettä tämä oikein on?” – niin, ehkäpä vaikka Meiju Suvas on näillä lavoilla hieman tutumpi näky.
Crownshift toi lavalle hieman… helpommin sulavaa tavaraa – ja jopa miehistö näytti rentoutuvan. Ehkä paatti ei uppoakaan suoraan helvetin syövereihin? Oli miten oli, mutta ”Kruununvaihtajilta” saatiin takuuvarma veto modernia metallia.
Barathrum oli sitä itseään, ehkä noin tuhatprosenttisesti. Janne Sovan välispiikeistä ei juuri saanut selvää, ja kahden basistin (ei sentään kolmen) muriseva matto pyyhkäisi kaiken tieltään. Välillä miehistö tuntui pohtivan puoliääneen “osataanko me tämä seuraava biisi?” – ja sitten vain mentiin.
Ensimmäisen illan päätti uuden studioalbuminsa julkaisua juhlinut Omnium Gatherum. Vaikka setti alkoi vasta 01:40, yleisöä riitti paikalle runsaslukuisesti. Kun Skylinen ja muiden hittibiisien kaiut sitten hävisivät öiselle merelle, oli aika suunnata unten maille – seuraavana päivänä oli nimittäin luvassa vielä kaikenlaista.
Aamun ohjelmaan kuului erikoisvierailu metallihistorian ytimeen: ”Entombed-ristin” alle ja kahden legendan, LG Petrovin ja Tomas “Quorthon” Forsbergin, haudoille. LG:n hautapaaden äärellä vallitsi harras tunnelma ja paikalla oli myös ruotsalaislaulajalle erittäin tutun Amorphisin jäseniä. No, muutamat paikalle eksyneet metallifanit pitivät huolen myös siitä, että hautarivistöjen äärellä nähtiin ripaus ”rennompaakin tunnelmaa”.
Bathory-kippari Forsbergin viimeinen leposija taas oli kävelymatkan päässä, ja siellä liikututtiin entistäkin syvemmin – riippuen toki muusikosta. Erityisen mieleenpainuvaa oli se, kun Havukruunun laulaja-kitaristi Stefa herkistyi Song to Hall Up High -kappaleen soidessa. Voi vain arvailla, mitä miehen päässä liikkui, sillä Bathoryn vaikutusta Stefan musiikkiin ja elämään on mahdotonta liioitella.
Kakkosillan keikat nostivat risteilyn tunnelman vieläkin korkeammalle. Vermilia starttasi touhun tiiviillä 45-minuuttisella, ja bändin pakanalliset loitsut soundasivat maagisilta synkkien aaltojen päällä.
Havukruunu – yleisömäärästä päätellen risteilyn kovimpia vetonauloja – oli puolestaan aivan hurjassa iskussa. 45 minuuttia meni kuin siivillä vaikka sukellusveneitä ja muita kummajaisia vilisevillä vesillä oltiinkin. Vartti tai puoli tuntia lisää olisi maistunut todella hyvin.
Ja jos kehut alkavat tulla ulos korvista, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän… Nythän on nimittäin niin, että myös Horna oli jumalattoman mainio. Soundit olivat saatanallisen hyvät, soitto tiukkaa kuin syntipukin iskut ja Tuomas “Spellgoth” Rytkösen tarinalliset välispiikit viimeistelivät kutakuinkin täydellisen mustan messun. Tämäkin keikka olisi voinut jatkua vaikka aamunkoittoon asti.
Illan päätti The Kovenant, joka pääsi yllättämään – ainakaan omat odotukset eivät olleet erityisen korkealla, mutta kirkkaaseen ja erottelevaan livesoundiin luottanut norjalaispoppoo toimitti ilmeikkään, treenatun ja energisen shown. Bändi teki erään jutun todella selväksi: kun he ovat nyt palanneet, he ovat palanneet väkevästi. Ja Suomeenkin he palaavat – ensi elokuussa The Kovenant nähdään Hellsinki Metal Festivalin estradilla.
Hellsinki Metal Cruise 2025? En ihan heti tiedä, miten tuosta voisi paremmaksi laittaa, mutta pitää toki tulla seuraavallakin kerralla katsomaan, josko paremmaksi silti laitetaan. Edellyttäen toki, että joskus vuoden päästäkin risteillään. Kyllä kai?
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
