Kolmen levynsä aikana Rebekka Holi on tuonut ihan omanlaistaan persoonallisuutta suomalaiseen indie-poppiin. Ei ole ihme, että hänen viime vuonna julkaistu Kukkaan-albuminsa huomioitiin Indie Awardsissa ja ihan vastikään ilmestynyt kolmosalbumi Vyöry herätti paljon ihastelevaa huomiota sekä kuulijoiden että kriitikoiden keskuudessa.
Rebekka Holissa on ollut hienojen kappaleiden ja tekstien ohella parasta ihan tietynlainen leikkisyys ja revittely. Holi pystyy tuomaan jopa samoihin kappaleisiin vakavia aiheita ja terveellä itseironialla myös pilketta silmäkulmaan. On ollut hauskaa huomata, että samat Holin kappaleet voivat hymyilyttää ja pistää mietteliääksi.
Sitäkin jännittävämpää oli lähteä nyt ihan ensimmäistä kertaa Rebekka Holin keikalle Tampereen TTT-klubille. Keikan väliin jättäminen olisi ollut melkein kulttuuririkos itselleni, koska keikkapaikka on lähestulkoon naapurissani.
Keikalla halusin nähdä ihan erityisesti sen, löytyykö Holista ja hänen bändistään tätä mainittua revittelyä ja pilkettä jopa levyjä enemmän. Holin albumeille olen kaivannut vielä rahtusen verran enemmän irrottelua ja erilaista energiaa.
Nyt TTT-klubin keikan perusteella oli hauska huomata, että Holin levyt ja keikat ovat hyvällä tavalla eri maailmoja.
Rebekka Holi soitti tämän levyjulkkarikeikan nelihenkisellä kokoonpanolla. Holi itse laulussa ja kitarassa, ja bändistä löytyi lisäksi synat, rummut ja sähkökitara. Ohjelmistoon kuului peräti kaksi settiä, eli nippu vanhempia kappaleita ja uusi Vyöry-albumi kannesta kanteen. Lähes loppuunmyydylle TTT-klubille löytyi siten taatusti vastinetta rahalle.
Itse sain Holin keikalta oikeastaan kaikkea sitä, mitä siltä toivoinkin, ja vielä vähän enemmän.
Musikaalisesta laadusta ei jäänyt mitään epäselvyyksiä. Holi osaa kirjoittaa hienoja katkeransuloisia, elämänmakuisia ja hauskoja tekstejä, joissa on mukana jos jonkinlaisia käänteitä. Tämän huomasi myös hänen tavassaan laulaa kappaleita livenä. Mukana oli todella vahvaa läsnäoloa, eläytymistä ja myös sitä pientä virnettä.
Holin bändistä löytyi samoin groovea ja svengiä enemmän kuin pop-bändistä. Bändi oli kuin yhdistelmä osaavaa folk- ja pop-kokoonpanoa, mutta löytyipä soitosta myös hauskalla tavalla jazzahtavuuksia ja iskelmällisyyksiä. Holi ei ole siis levyllä kiinni missään tietyssä genressä, mutta ei myöskään keikoillaan. Kun tämä kaikki yhdistyi valtavaan nippuun todella kovia kappaleita, ei jäänyt oikeastaan mitään epäselvyyttä, että tämä bändi tempaisee mukaansa.
Hienoin asia keikassa oli silti juurikin se, että se oli silkkaa liveä. Holin välispiikit eivät olleet etukäteen suunniteltuja, vaan ennemmin hetkeen ja yleisön reaktioihin tarttuvaa vuorovaikutusta ja kevyttä huumoria. Keikan aikana nähtiin myös hulvattomia hetkiä kitaran kielen katkeamisia myöten, joista ei todellakaan menetetty malttia, vaan kaikki kuitattiin huumorilla. Homma meni hetkittäin jopa eräänlaiseksi muusikon arkea kuvailevaksi stand-upiksi. Oli hauskaa huomata nauravansa Holin kanssa kaikille sattumuksille, ja näin teki myös yleisö. Tämä live oli todellakin liveä.
On pakko myöntää, että aiemmin tänä syksynä Holin kolmosalbumi Vyöry jäi itselleni ”vain” hyväksi albumiksi, eli ihan pikkuisen etäiseksi kokemukseksi. Live toi levyllekin kaivattua potkua ja syvyyttä. Vyöry oli vielä parempi albumi soitettuna livenä kuin levyllä. En tiedä miten Holi ja bändinsä äänittävät levyt, mutta tämän kokemuksen perusteella seuraavalle albumille voisi tehdä vielä kaivatun rykäisyn vaikkapa studiolivenä levyn äänittäminen. Tämä kokoonpano yhdistettynä Holin teksteihin, kappaleisiin, läsnäoloon ja virneeseen ovat jo nyt lähellä ihan lopullista huippua.
Onneksi tuli lähdettyä. Holin keikan aikana ajautui muutamaan kertaan jopa ihan meditatiivisiin ajatuksiinsa ja kokonaisen kappaleen ajan saattoi keskittyä täysin sanoihin ja omiin ajatuksiinsa. Tästä livemusiikissa on kyse.
Teksti: Aki Nuopponen