Pekka Airaksinen (1945–2019) oli suomalaisen avantgarden legenda. Nuorena The Sperm -projektillaan hätkähdyttänyt taiteilija kiinnostui sittemmin buddhalaisuudesta ja nousi kymmenien omakustanteidensa avulla kotimaisen new agen huushollitekijäksi.
“Suomen Laraaji”, sanoisi populisti.
Keikkailuun hän palasi vasta tällä vuosituhannella, usein osana vapaan improvisaation kokoonpanoja. Tämä elektronimuusikko Samuli Tannerin ja saksofonisti Sami Pekkolan kanssa tuotettu livetaltiointi vuodelta 2017 on juuri sitä itseään.
Kolmen omaäänisen Suomi-freen tekijän jäljen tunnistaa: ensimmäisen puolentoista minuutin aikana äänikuva täyttyy Pekkolan rutisevilla foneilla, Airaksisen etäisillä syntikoilla ja Tannerin pintaan miksatuilla sähköäänillä.
Levyn kokonaistunnelma on silti kohteliaan leppoisa, tyylillisesti lähellä Airaksisen meditaatiolevyjä. Sen verran atonaalista meno kuitenkin on, ettei sitä retriittien rauhoittumishetkiin ilkeä suositella.
Lopulta kisällit nousevat mestaria suuremmiksi. Airaksinen pimputtelee enimmälti taustalla, erityisesti Pekkolan väkevä ote nousee esiin. Tanner täyttää aukot omilla rutinoillaan.
Silti tällainen improvisaatio toimii parhaiten elävänä. Äänite leikkaa tilan ja hetken pois.