Pitkäjänteisyys EI kuulu aikamme popin hyveisiin. Siksipä on syytä tervehtiä kiitollisuudella Haim-yhtyeen sitkeää uskollisuutta omalle musiikilliselle visiolleen. Olen varma, että karismaattiselle sisaruskolmikolle on ehdoteltu yhtä sun toista. Joku olisi voinut kiihdyttää nousua jollain tuotannollisella dopingmenetelmällä. Kenties voisi rönsyillä vähemmän ja olla vähän pöntömpi?
Kun I Quit -albumin avaava Gone iskee kuohkealla Kalifornian-soundilla ja musiikki alkaa virrata, tekee mieli huokaista: älkää muuttako mitään. Este, Danielle ja Alana Haimin tavaramerkiksi muodostunut hybridi 1970-luvun kaupallisemmasta folk-singer-songwriter-vibasta ja r&b:n rytmisestä vetovoimasta on kypsynyt huippuunsa.
Musiikki on sikäli popin ytimessä, että se iskee välittömästi mielihyväasioista vastaavaan osaan hermostoa. Kolahdus ei jää siihen. Yhteen hienosti nivoutuvista lauluista avautuu rikas maailma, jossa on kahmalokaupalla tarttuvuutta, raikasta uhmakkuutta ja oivallusta.
Tuottajat Danielle Haim ja Rostam (muun muassa Vampire Weekend) ovat rakentaneet ihanan korvakarkkimaailman, jossa lähietäisyydelle tuleva sensuelli kosketus, ideoiden pirskahteleva runsaus ja rytmiosaston läski lumovoima ovat täydellisessä tasapainossa.
Aikamme surkeudesta huolimatta ja väärin ymmärretyksi tulemisen uhallakin on pakko sanoa: tässä on Amerikan meininkiä! Sen ainoa huono puoli liittyy annoskokoon. Pari kappaletta pois, ja käsissämme olisi suht täydellinen poplevy.
