Introna toimiva jylhä nimibiisi saa jännäämään tulevaa. Joona Toivanen Trion uudella albumilla kauniit pianomelodiat yhdistyvät yllättäviin soinnillisiin kudoksiin. Kuten kokeellisessa jazzissa yleensä, paino on tälläkin levyllä enemmän äänimaailmojen luomisessa kuin biisipohjaisessa ajattelussa.
Alun Intersect ja Density tarjoavat nyrjähtäneitä yökerhotunnelmia. Infinite Fields antaa impressionistiselle elämälle karun lopun. Hitaasti kehittyvää Rotating Dust -teosta hallitsevat kehämäisyys ja toistuvat rytmit. Taustalta kuuluva sumusireeniä muistuttava ääni luo elokuvallisia uhkakuvia.
Musisoinnista välittyy pitkän yhteistyön tuoma varmuus ja tasa-arvo: jokainen soittaja on yhtä arvokas työstäessään omaa arsenaaliaan. Kappaleissa on perusvireyttä hillitysti muovaavaa häröilyä, ja varsinkin loppupuolella kuulijan aisteja herätellään surisevin, kilisevin ja putputtavin tehostein.
Välillä aika kuluu hyvin hitaasti horisonttiin tähyillen. On myös taukoja lisäämässä kuullun nautittavuutta. Loppuvaikutelma on lohdullisen melankolinen. Kun viimeinen kappale (In the) Past soi kaihoisasti, intiimin tunnelman toivoisi jatkuvan.
