Suomi on jylhien ja synkkien doom metal -yhtyeiden luvattu maa. Yksi genren paremman laidan edustajista on Kaunis Kuolematon, jonka viides pitkäsoitto on tyylilajin ystäville takuuvarmasti maistuva annos.
Tarjolla on raskasta tarpomista, riipivästi sydänverta vuotavaa melankoliaa ja kauniita, surumielisen herkkiä melodioita. Päälle jyräävän äänivallin vastapainoksi löytyy ilmavaa pianosäestystä tai puhdasta kitaranäppäilyä, ja paikoin menoa maustetaan myös blastbeat-kompeilla ja sahauksilla.
Laulussa on skaalaa puhtaasta tulkinnasta matalan murinan kautta korkeaan, lähes hysteeriseen banshee-rääkymiseen. Kaunis Kuolematon toteuttaa kaiken tämän varmalla otteella ja viimeisen päälle jykevällä tuotannolla.
Melodisessa doom metalissa on kuitenkin todella vaikea tehdä selvää eroa muuhun mustaan massaan. Vaikka Kun valo minussa kuoli on taiten tehty levy ilman suurempia vikoja – pidemmän päälle ilmaantuvaa toisteisuutta lukuun ottamatta – ja sitä kuuntelee vaivatta, sillä ei ole lopulta tarjota mitään uutta ja erityistä, joka saisi musiikin uppoamaan jonnekin syvälle sielun sopukoihin.
