Vaikka kaikki näyttää paperilla täydelliseltä, unelmayhtyeet eivät toimi aina käytännössä. Weeping Willows -solisti Magnus Carlsonin ja ruotsalaisten huippujatsarien yhteinen syrjähyppy on onneksi toista maata.
Idea ”klassista coolia” henkivän huippulaulajan sekä Goran Kajfešin ja Per “Ruskträsk” Johanssonin kaltaisten tyylimonsterien yhteisestä tripistä lauletun jazzin syövereihin on kutkuttava, mutta todellisuus on vieläkin parempi.
Pitkän tauon jälkeen ilmestyvä toinen kuunsädealbumi on vuonna 2009 julkaistua esikoistakin vahvempi kokonaisuus. Kantavana ajatuksena toimiva kappalevetoisuus on hiottu valmiimmaksi, ja biisivalinnoissa on syvempää kierrettä. Konsepti on sikäli pop, että laulut määräävät ja soitto tulee vasta sitten. Upeasti soittavalle yhtyeelle on annettu sopivasti liekaa, vaikka täyteen solistiseen paahtoon loistavissa sovituksissa ei juuri päädytä.
Kappaleet ovat alkuperiltään monenkirjavaa sorttia. Solistin ykkössankarit David Bowie ja Scott Walker antavat yhden suunnan. Folkin, obskuurin rhythm and bluesin ja viihteen helmet avaavat viuhkaa, jolle hienosti jatsitettu Sufjan Stevens -laina antaa viimeisen silauksen. Yhdessä luotu tiheä tunnelma häivyttää kappaleiden pinnalliset eroavaisuudet. Varjoilla ja valolla leikkivä maisema on yhtenäinen ja äärimmäisen viekoitteleva.