Magnus Carlsonin äänessä on sellaista nostalgista särmää ja syvyyttä, että on ihme, ettei sitä ole jo aikaisemmin valjastettu viihdeteollisuuden sekakäyttöön. Cover-albumit ovat nykyisin kovaa valuuttaa, varsinkin jos tulkitsija on kansallissankari ja ohjelmisto sopivalla tavalla yllättävää ja ajankulkua peilaavaa. Viimevuotinen Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet -albumi tarjosi monille todellisen mod-fantasian. Levyllä Carlson tulkitsi northern soul -klassikoita, happorockia ja singer-songwriter -kappaleita autenttisessa souljazzin hengessä.
Echoes-albumilla lähtokohta on pitkälti sama. Ohjelmiston runko lepää tälläkin kertaa cooleissa standardeissa, mutta mukaan mahtuu enemmän nuoremmalle indieväelle tarkoitettuja syöttejä: Thom Yorken Eraser -soololevyltä napattu Black Swan, Nick Caven Love Letter sekä Echo & The Bunnymenin Ocean Rain. Edeltäjäänsä verrattuna Echoesin sovitukset rönsyilevät vähemmän ja lähtökohta tuntuu muutaman otteeseen jopa dogmaattiselta. Pienimuotoisissa numeroissa, kuten Nick Draken River Manissa, esiin nousevat upeasti bassoklarinetti ja vibrafoni.
Moon Ray Quintet hallitsee 1960-lukumaisen tyylittelyn suvereenisti, eikä Carlsonin ääntä voi vieläkään kuvata muulla tavoin kuin sielukkaaksi.