Arvio: Peter Murphy ammentaa koko menneisyydestään, mutta kuulostaa raikkaalta ja tuoreelta

Bauhaus-legendan ensimmäinen studioalbumi yli vuosikymmeneen on saman kaliiberin onnistuminen kuin The Curen vii­mevuotinen paluulevy.
Arvio julkaistu Soundissa 7/2025.
Kirjoittanut: Tami Hintikka.

Arvio

Peter Murphy
Silver Shade
Metropolis

Bauhaus-legendan ensimmäinen studioalbumi yli vuosikymmeneen räjähtää käyntiin pöyhkeästi ja röyhkeästi etenevällä Swoonilla, päälle viisiminuuttisella johdatuksella väkevään tummien sävyjen loisteeseen. Kaikkien goottien kummisetä on palannut – ja tyylillä!

Silver Shade on moni-ilmeinen mutta yhtenäinen levy. Se on gen­reihin sitoutumaton kahdentoista kappaleen kokonaisuus, joka antaa joka pyöräytyksellä itsestään aina vähän enemmän. Killing Joken Martin ”Youth” Gloverin tuotanto luo musiikille parhaan mahdollisen äänimaiseman.

Peter Murphyn ääni on timant­tisessa kondiksessa ja taipuu dra­maattisesta julistuksesta herk­kään hempeilyyn. Musiikki antaa tilaa monenlaiselle tulkinnalle. Cochita Is Lame nykii mystisesti, nimibiisi on Iggy Popin hengessä kulkeva post-punk-rokkaushitti ja Soothsayer ripeärytminen goot­tibilerock. Boy Georgen kanssa duetoitu slovari Let the Flowers Grow sinetöi hienon levyn täydel­lisesti.

Silver Shade on saman kaliiberin onnistuminen kuin The Curen vii­mevuotinen paluulevy Songs of the Lost World. Pitkän linjan pioneeri ammentaa koko menneisyydes­tään, mutta kuulostaa raikkaalta ja tuoreelta.