Puhelinseksin kolmannella pitkäsoitolla punk kohtaa yhteiskunnallisen huolen entistä suoremmin ja katkeransuloinen romantiikka saa yhä tummempia sävyjä. Nimibiisi iskee kylmän ajan hermoon: nuorison pahoinvointi ei jää abstraktiksi aiheeksi vaan purkautuu ulos vimmattuna huutona.
Tarinoiden keskiössä ovat pelot ja stigmat. Sanoitukset ovat ilahduttavan selkeitä ja vahvistuvat toistuvilla fraaseilla, joita taustalaulu alleviivaa. Tämä toimii mainiona tehokeinona, joka korostaa sanoman painoa.
”Heitän hyvästit vihalle, haluan jotain sen tilalle”, todetaan kappaleessa Tulevaisuus. Bändin suurimmat vahvuudet eli tarttuvat melodiakoukut ja Noora Määtän persoonallinen lauluääni kantavat levyä jälleen kerran.
Vaikka uuden albumin kappaleet ovat enimmäkseen punkpaahtoa, muitakin sävyjä löytyy. Joukosta erottuvat iskelmällinen Satumaa palaa sekä goottihenkinen päätösraita Minne me mennään, jossa pohditaan elämisen tarkoitusta. Lopputulemana on rankka moraalinen matka, jonka ytimessä elää sitkeä toivo.
