Aiemmin keikkajärjestäjänä ja managerina nimeä tehneen Pyyn eli Pietari Pyykösen debyyttialbumi on kierrepallo kohti kuulijan naamaa. Parin viime vuosikymmenen suomipopista ja iskelmästä estoitta vaikuttuneet melodiat ovat saaneet alleen Artturi Tairan kanssa työstetyn jyräävän ja kulmikkaan syntikkapoptuotannon. Tekstit käsittelevät identiteettikysymyksiä, kuolemaa, ilmastonmuutosta ja myrkyllisiä ihmissuhteita.
Pyy kykenee esittelemään juttunsa ytimen kuulijalle jo ensimmäisten raitojen aikana. Luulen, että tämä ei ole sattumaa ottaen huomioon artistin kokemuksen kulissien takaa. Maailma lopu on loppuun asti mietitty albumikokonaisuus. Spoken word -osuuksien tarpeellisuuden kylläkin kyseenalaistan.
Hiukan epätasapainoinen kappalemateriaali levyä kuitenkin painaa. Levyllä Pyy kertoo tietyn kaasu pohjassa -mentaliteetin vaivaavan häntä. Sen huomaa. Sydänverellä kiskaistut dramaattiset numerot tarttuvat, kun taas leppoistaessaan Pyyn touhu meinaa lipsahtaa yhdentekeväksi.
En aivan pääse levyn paatoksen kanssa samalle taajuudelle, mutta tunnustan sen ansiot. Pyy kykenee tekemään sattuvia, mutta samaistuttavia huomioita monestakin aiheesta. Sen nojalla ennustan, että Maailma lopu tulee olemaan pelastusrengaslevy monelle sen löytävälle. Sellaiset ovat elintärkeitä.