Tietämättä Róisín Murphysta juuri mitään päätin viime kesän Flow’ssa uteliaisuudesta tsekata pari kolme biisiä, mutta viihdyinkin koko setin. Murphyn käsitys discosta oli epätyypillinen, funky ja hypnoottinen ja laulu täysin ”mustaa”. Niinpä naisen uusi työ kiinnosti kovasti, varsinkin kun hän jossain ilmoitti disco-päiviensä olevan ohi.
Ilmeisen ironisesti nimetty Hit Parade alleviivaa tuota kommenttia. Tosin kokeellisuus on ollut mukana hänen tekemisissään jo 90-luvulta Molokosta lähtien. Hit Paraden formaatteja väistelevä luonne voisi juurikaan liioittelematta sanoa jopa avantgardeksi. Se on Murphyn ehkä elektronisin levy.
Kiekko on taottu usean vuoden mittaan etänä ideoita ja aihioita vaihdellen saksalaisen DJ Kozen kanssa. Róisínin mukaan se on myös hänen ”henkilökohtaisin työnsä, jossa hän paljastaa salaisuuksiaan”. En lainkaan kiistä asiaa, mutta äänen manipulointi ja kaikenlaisten hälyjen läsnäolo musassa tekee kyllä erittäin hankalaksi saada selville, mitä ne salaisuudet ovat. Ainakin tällaiselle kommunikaation tosiystävälle se on selkeä miinus.
Paketti on vaikea muutenkin. Monen kuuntelun jälkeen levy tuntuu yhä lupaavan jotain todella mielenkiintoista, mutta aina lunastus jää aika epämääräiseksi. Tai sitten levyn todellinen olemus aukenee vasta joskus myöhemmin. Tanssilattioita tämä ei ainakaan täytä hektisellä housebiitillä polkevaa Can’t Replicatea lukuun ottamatta.