”The objects outside the head control the mind / To arrange them is to control people’s thinking.”
Niinpä niin. Vaikka Dry Cleaningin lakoninen tasapoljento turruttaa, yhtye herättää myös perustavanlaatuista levottomuutta. Sen musiikilliset teemat rikkoutuvat sitä mukaa kuin syntyvät, ja illuusiottomia tekstejä lausuvalta Florence Shaw’lta on turha pyytää rohkaisevaa silmäniskua.
Nelikon ilmaisu on siis kolmannella pitkäsoitolla ennallaan, mutta levyn synnyttämät vaikutelmat ovat, jos mahdollista, entistäkin vaikeammin määriteltävissä.
Niin painostavasti kuin yhtyeen herpaantumaton post-punk soikin, kokonaisuudesta välittyy myös kujeilunvaraa. Kitarointi on kulmikkuudessaan kekseliästä, ja rytmipohja lonksuu rennosti. Lopulta Shaw’n rekisterikin paljastuu oletusarvoaan laajemmaksi. Kun resitatiivi vaihtuu laulahduksiksi, sointujen päällä välähtää kaivattu valonsäde.
Vaivatta Secret Love ei kuitenkaan sula. Reaktiivisen soiton ja kalsean lausunnan välillä on pysyvä erkauma, johon yhtye on vähällä kompastua. Rekisterit lomittuvat toisiinsa vasta, kun jääräpäinen toisto loitontaa Shaw’n mutinan instrumentiksi muiden joukkoon. Silloin taustasta tulee pääsisältö ja sanomasta sen pohjaväri. Samalla levy herää lopullisesti eloon. Dogma laventuu prosessiksi.
