Oikein käsiteltynä kitara osaa sekä kertoa että kommentoida. Topi Vellonen tietää tämän. Ateena-yhtyeessä otteensa jazzahtavan kuulaaksi hionut muusikko esittäytyy sooloprojektillaan puntaroidun monipuolisesti. Soitto soljuu ja hellii, mutta tuntee hämäränkin tenhon.
Tunnelma on paikoin korostuneen ehyt. Vaikka mielikuvajukeboksin soittolista rönsyilee Edu Kettusesta Jukka Nousiaisen kautta Pambikallioon, laulujen piirteet hahmottuvat selvärajaisina. Kohteliaat taustat ja hellät likit soivat lasinkuultavina virtoina, joiden toisteisuudessakin on vivahteita ja ajantajua. Samalla Vellosen tulkinnassa häivähtävä kotikutoisuus tuo esitykseen kallisarvoista maanläheisyyttä.
Laula huolet pois on alle 20 minuutin mitassaan vasta käyntikortti. Sen synnyttämät vaikutelmat ovat yhdenmukaisen lämpimiä, mutta tallenne ehtii myös yllättää. Juuri kun musiikin luonnonläheinen koodi tuntuu aukeavan, naivistiseksi konepopiksi verhottu päätösraita Varjot sekoittaa pakan. Rytmiltään muovitettu mutta otteeltaan avoin kappale vihjailee, ettei punaista lankaa ehkä pidäkään etsiä kitaran kirjomasta yleissoinnista. Olennaisempaa on Vellosen halu tunnustella melankolian eri muotoja.
Kuvaan jää täydennettävää. Siksi Hamina vetää puoleensa.