Puolitoista tuntia on paljon mitä tahansa musiikkia. Se on paljon myös Lunatic Soulia, jossa Riverside-luotsi Mariusz Duda toteuttaa itseään Depeche Moden, Dead Can Dancen ja Peter Gabrielin viitoittamalla tiellä.
Kahteen 45-minuuttiseen osaan jaettu The World Under Unsun osoittaa taas kerran, että Dudan ääni on silkkaa hunajaa. Voisin kuunnella miehen laulua vaikka ilman taustamusiikkia. Niin täyteläistä kaihoa hänen tavassaan tulkita lyriikoitaan on, että se saa monin hetkin unohtamaan, miten paljon turhaa albumi sisältää.
Unenomainen The World Under Unsun on kohtuullisen kaunista ja haurasta musiikkia. Se on sielunmaisemaa, jonka pelkää murskautuvan miljooniksi sirpaleiksi minä hetkenä hyvänsä. Dudan sävellyksissä elektronisuus ja akustisuus kohtaavat hetkittäin rockin jyrkkyyden, mutta pääpaino on hitaasti virtaavassa itsetutkiskelussa.
Näin pitkänä teoksena The World Under Unsun muuttuu pian taustamusiikiksi, mutta jopa kahtena 45-minuuttisena levynä kuunneltuna kokonaisuus saa toivomaan, että Duda olisi tehnyt kokonaisuuden parhaista puolista yhden kolmevarttisen. Tällaisenaan albumiin tuskin tulee palattua.