THE BLUE NILE: High

Neljä levyä kahdessakymmenessäyhdessä vuodessa. Skottiyhtye The Blue Nilea ei voi kutsua kovin aktiiviseksi bändiksi. Oli kyse sitten perfektionismista tai laiskuudesta, The Blue Nile on luonut itselleen myyttisen maineen yhtyeenä, joka ei tekemisistään paljon melua pidä, mutta jonka jokainen julkaisu on merkittävä tapaus. Ei siis ihme, että bändin uskolliset ihailijat nostivat High-levyn pitkästä hiljaiselosta huolimatta ilmestymisviikollaan brittien albumilistan kärkikymppiin.

Harvasanainen ja ulkoisesti tavalliselta perheenisältä näyttävä Paul Buchanan on mies, jonka sanomisia kuunnellaan tarkkaan. Kun mies puhuu, ei ulosanti ole mitä tahansa bullshittia, vaan tiukkaa asiaa. Kun siihen päälle lisätään Robert Bellin ja Paul Joseph Mooren vähäeleinen, mutta äärimäisen tyylikäs musisointi, on resepti viimeistä piirtoa myöten kasassa. Kovin rokkaavaa levyä ei kypsään keski-ikään ehtinyt triolta voi edes odottaa, mutta väsynyt aikuisuuden ylistys ei High ole. Jo uransa alusta lähtien Paul Buchanan on kulkenut trendien tavoittamattomissa ja uran ehtoopuolella tämä tunne on vain vahvistunut.

Popmusiikki tarvitsee hiljaisia ulkopuolisia tarkkailijoita, joiden suuntaan eivät alan viimeisimmät tuulet vaikuta millään lailla. The Blue Nile on yksi näistä suurista ja hiljaisista nimistä.