Viime vuonna jonkin sortin comebackin tehneen Sueden nokkamies palaa neljännellä soolollaan kahden sähkökitaran säätämään rockiin. Se ei kauheasti yllätä, kun kolmen aiemman levyn – niitä ennen koettiin nopeasti haudattu Tears-bändikokeilu entisen Suede-kitaristi Bernard Butlerin kanssa – ”taiteellisempi” ja akustisempi eeppinen tunnelmointi möi aina vain huonommin. Kuten ei sekään, että Black Rainbows kuulostaa, etenkin lyriikoissaan, vähän aikuisemmalta Suedelta.
Se yllättää, että kaikki biisit on nyt merkitty koko kvartetille, hyvä merkki sinänsä ja kertonee vahvasta yhtyehengestä. Yhteistyön olisi vaan luullut tuottavan vähän erilaisempaa tavaraa. Vain kuuntelemalla tämän kuvittelisi täysin Brett Andersonin kynäilemäksi.
Tuottaja Leo Abrahams oli jo kovasti mukana Slow Attackin (2009) kirjoituspuolella. Tässä hän vastaa kovin neutraalin tuotannon lisäksi toisesta kitarasta, koskettimista ja bassosta. Eniten Black Rainbowsia rasittaa se, että liian samanoloiset kappaleet operoivat samalla tunnetasolla eivätkä lunasta tekstien dramatiikan kohtalokkuutta.