Brittiläisen Corinne Bailey Raen vuonna 2006 ilmestynyt debyytti oli silkkaa kahvila- ja vaatekauppamusiikkia. Sattuvin lokero myös tällä seuraajalle taitaa olla downtempo, jonka aiheuttamat mielleyhtymät eivät ole kaikkein myönteisimpiä. Vesitetty Massive Attack ja Portishead tulevat ensimmäisinä mieleen.
The Sea -albumin nosteena toimii traaginen tarina. Ilman sitä Mojo-lehti ei taatusti olisi suonut Corinne Bailey Raelle kuutta sivua. Hänen miehensä kuoli keväällä 2008 yliannostukseen ja uuden levyn vahvat sanoitukset kietoutuvat sen aiheuttamien tunteiden ympärille. Ilman niitä The Sea olisi kuin mikä tahansa seesteinen, pikkuisen soulahtava poplevy.
Corinne Bailey Rayn ääni on lähinnä herttainen eikä hänen persoonansakaan ole erityisen voimakas. The Blackest Lilyn rockaava ote ja Paper Dollsin tempovaihtelut sentään pitävät kuulijan valppaana. Vakuuttavimmin debyytin turvallisuudesta irtoaa Diving For Heartsin vastustamattomasti vyöryvä kertosäe.
Tuntuu ilkeältä väittää The Sea -levyä mukavaksi äänitapetiksi. Enemmän se on ainoastaan tekstiensä osalta.