Jim Jarmuschin tragikomedia Broken Flowers ja sitä seurannut Ethiopiques-levyjen tulva toivat etiopialaisen jazzin ja varsinkin Mulatu Astatken musiikin länsimaisen yleisön korviin. Sotilashallinto nujersi 1970-luvun puolipaikkeilla genren lyhyen kukoistuksen, mutta nyt tekee tuloaan pienimuotoinen renessanssi, jonka eturintamaan ensilevyllään ponnahtaa bostonilainen Debo Band.
Jalkapallojoukkueen kokoinen orkesteri uudistaa ennestäänkin vallankumouksellista tyyliä luovasti. Futisvertaus toimii siinäkin mielessä, että kirjavassa seurueessa vain parin pelaajan juuret johtavat ethiojazzin kotimaahan. Kansansävelet, vanhojen mestarien kappaleet ja omat originaalit imevät aineksia monelta suunnalta. Sooloilevat kitarat viittaavat nykyrockiin ja tuaregien aavikkosoundiin, viehättävästi keimailevat viulut Sudaniin, sousafoni New Orleansin puhallinorkestereihin.
Alkuperäisessä ethiojazzissa vetoaa usein sen kertaotolla tallennetun oloinen kotikutoisuus. Spontaaniuden tuntua ei puutu Debo Bandiltakaan, mutta soiton tiukka kollektiivinen dynamiikka edustaa nykyaikaa. On ihme, elleivät Flow Festivalin tai Tampere Jazz Happeningin puuhaihmiset kohta pirauta orkesterin keikkamyyjälle.