Pitkistä levyjen nimistä pitävä brittitrio Die So Fluid nousi muutama vuosi sitten jonkinlaisen kulttibändin maineeseen. Yhtyeen laulaja Grog on pitänyt maaperää yhtyeelleen otollisempana juuri Suomessa, sillä Englannissa hänen sanojensa mukaan metallilla ei juuri ole mahdollisuuksia.
Die So Fluid ei ole puhdasoppinen metallibändi eikä ole sellaiseksi halunnutkaan. Jo debyytillään Spawn Of Dysfunction (2005) yhtye esitteli mielenkiintoisen sekoituksen metallia ja 1980-luvulta peräisin olevaa uutta aaltoa. Silloinen itseisarvoiseltakin maistunut rajuus on väistynyt taustalle ja edellisellä levyllä Not Everybody Gets A Happy Ending (2008) kuultu tyylisuunnasta toiseen hapuilu on kehittynyt kokonaisvaltaisemmaksi ilmaisuksi ja tyylien yhteensulautumiseen.
Yhtyeen kitaristi Mr. Drew on aikoinaan vaikuttanut X-mal Deutschlandissa, ja uudella levyllä sen aikaiset tuulahdukset pääsevät luikertelemaan DSF:n metalliin. Eikä ole lainkaan hämmentävää, että Ravenilla bändi kuulostaa laulaja Grogia myöten hämmästyttävän paljon Siouxsie & The Bansheesilta.
Die So Fluid heittelee runsaalla kädellä jyväsiä, joista voi aistia palasia historiaa. Nyt bändi on hyvin lähellä sellaista kokonaisuutta, jolla hyvinkin voi olla käänteentekevää arvoa.