Törmäsin Die So Fluidiin samassa yhteydessä, jossa sen kaltaisiin yhtyeisiin usein törmää; siinä säännöllisin väliajoin toistuvassa keskustelussa, jonka aiheena ovat ”voimakkaan naishahmon” luotsaamat bändit. Keskustelu ei saanut minua kiinnostumaan yhtyeestä sen enempää kuin olisin muutoinkaan kiinnostunut. Die So Fluidin basisti-laulaja Grog on nainen. Niin, mitä sitten?
Musiikillisiin alkutekijöihin purettuna Die So Fluid on tuttua ja turvallista 2000-luvun grungea, sitä raskassointista, tarttuvaa modernia rockia, jossa säkeistöihin ujutettu hienovarainen mystiikka purkautuu säännöllisesti räväköihin, helposti omaksuttaviin kertosäkeisiin. Levykaupasta se siis löytynee metalli-nimikkeen alta. Not Everybody Gets A Happy Ending on hyvä näyttö siitä, mitä yhtye osaa, mutta mieleenpainuvuutta levyssä on yhtä paljon kuin kaupasta krapulassa ostetussa valmisateriassa.
Die So Fluidilla on ammattitaitoa. Sillä on asennetta. Sillä on taidokas, voimakasääninen ja tavallaan persoonallinenkin laulaja. Tällä hetkellä yhtyeen leirissä pitäisikin kai miettiä lähinnä sitä, kenen tehtävä oli säveltää levylle biisit.