Donald Fagenin ja Walter Beckerin masinoima Steely Dan on todellinen hipsteriyhtye, joka perustettiin 40 vuotta ennen nykyään niin muodikkaan ironisen eetoksen popularisointia. Tämän vuoksi yhtyeen – joka sai nimensä William Burroughsin Alaston lounas -kirjassa esiintyneen jättiläisdildon mukaan – sanoma on myös usein väärinymmärretty. Pörröpäiden ja resupekkojen kansoittaman rockin kentällä Steely Dan on mielletty steriiliksi ja miellyttämishaluiseksi muusikkospedeilyksi, mutta se ei kerro tarinasta kuin pintapuolen. Virtuoosimainen soitto, planeetan hifeimmät soundit ja Fagenin pisteliäät, beat-henkiset tekstit pikemminkin vittuilevat rockin rankkuudentavoittelulle ja epämääräiselle katu-uskottavuudelle.
Korostuneen r’n’b-henkinen ja groovy Sunken Condos kuuluu saman yökerhon levylautaselle kuin Fagenin mestarillinen, Grammy-palkittu soolodebyytti The Nightfly (1982), eikä se erotu tyyliltään olennaisesti Steely Danin 2000-luvun tuotannosta. Uusissa lauluissa 64-vuotias Amerikan dandy hengailee itseään puolta nuorempien naisten kanssa, ajaa autolla huimaa ylinopeutta ja kaataa vasurilla kaikki keilat. Fagen on siis yhä varsinainen pelimies, hän väittää jopa kasvaneensa tuuman verran lisää pituutta viime näkemästä.
Hiphopia ja jazzia naittava Slinky Thing ja exälle (vaiko Beckerille?) naljaileva jazzdisko I’m Not The Same Without You osoittavat kadehdittavaa elinvoimaa ja tyylikkyyttä. Versio Isaac Hayesin Out Of The Ghettosta on hillitön. Planet D’Rhonda -päätöksellä x-sukupolven kuumin amerikkalainen jazz-kitaristi Kurt Rosenwinkel liittyy herrasmieskerhoon vakuuttavilla näytöillä.