ERI ESITTÄJIÄ: Cash Only – A Tribute To Johnny Cash

HBTB avaa suomalaistribuutin mustiin pukeutuvalle juuri-ikonille – sitähän Johnny Cash on enemmän kuin pelkkä C&W-muusikko – häikäisevän herkällä ja alkuperäisestä tyystin poikkeavalla mollitulkinnalla I Walk The Linesta, jonka laulusovitus tosin on kähvelletty Live-yhtyeeltä taannoisella Sun-tribuutilla. Jatkossa Olli Haaviston pätevästi tuottaman kokonaisuuden taso vaihtelee. Kaikki esitykset ovat yllättäin englanniksi. Valitettavasti moni pääsee kieliriman yli vain vaivoin. Esimerkiksi Aikka Hakala, jonka folkahtavasti pelkistetty Home of The Blues muuten maistuu hyvinkin eletyltä. Fingelskan puolelle menee myös Tuomari Nurmion raamatullinen Belshazzar. Handen normaalista tyylistä poikkeava rockabilly-laulanta ei muutenkaan saumattomasti istu tässä vain yksikitaraisen Korkeimman Oikeuden epäkeskosti nykivään sahaukseen.

Varsinaiset rockabilly-orkesterit (Red Hot, Whistle Bait, Rock-Ola & The Freewheelers) ovat ymmärrettävästi Cashin sävelmissä kotonaan, toisaalta tulkinnatkaan eivät yllätä. Anssi Kela tavoittelee Give My Love To Rosen hienovaraista tragediaa kunnioitettavasti, mutta hiukan epävarmasti. Kari Tapio laulaa miehekkään syvästi hienoksi laajakangas-boleroksi puetun Ring of Firen, laulun hienoinen jäykkyys johtunee kieliongelmasta.

Jussi Syrenin & the Groundbreakersin banjoja, maniskoja ja meheviä lauluharmonioita pursuavan Big Riverin ripeä bluegrass svengaa vakuuttavan rennosti. Cashmäisesti normaalirekisteriään matalammalta laulava Dave Lindholm lukee junamaisesti polkevan Folsom Prison Bluesin aivan nappiin Keystone Copsin saumattomalla säestyksellä. Ville Leppäsen säkenöivä slide ja neljän naisen hunajainen taustakuoro silaa tämän jalokiven. Tipin "suoraan kentältä" kähisemän esipuheen ja Peevon taivaalla liitelevän sliden kruunaama akustinen Walls of A Prison Ballsin ja Flaming Sideburnsin unohtumattomasti nimetyn yhdistelmän (Flaming Balls) esittämänä nousee myös levyn eliittiin.

Cash Onlyn varsinainen yllätys on se, että kaikki tulkinnat koskevat Cashin 50- ja 60-luvun materiaalia. Eikö kukaan ole huomannut, millaisia hienouksia miehen American Recordings -levyt pitävät sisällään tai miten mahtava laulu on niitä hiukan edeltävä It's All Going By The Book?