ERI ESITTÄJIÄ: Pure Finnish Rock – Aitoa Suomirockia

On levy-yhtiöitä, joiden julkaisupolitiikka pyrkii noudattamaan enemmän tai vähemmän ennalta määriteltyä linjaa. Poko Rekords ei kuulu niihin. Kun Pokon yli neljännesvuosisadan kestäneestä taipaleesta kootaan viiden remasteroidun cd:n boksi, kuulija saa vastaansa lähes kaikkia genrejä, joita popmusiikissa on tuona aikana ollut joko vallalla tai tulollaan.

Vaikka monet Pokon suurimmista menestystarinoista näyttävät nykyperspektiivistä istuvan jonkinlaisen "äijärockin" kastiin, Poko-pomo Epe Helenius on kuitenkin uskaltautunut matkan varrella monenlaisiin kokeiluihin. Se on ymmärrettävää, sillä loppujen lopuksi kukaan ei voi varmasti tietää, mistä levystä tulee hitti. Monista boksin "huteista" olisi toisissa olosuhteissa saattanut tulla standardeja.

Silti viiteen osaan jaetun boksin Hudit-osuudesta löytyy myös selviä virhearviointeja: Wildbirdsin I Feel The Earth Move -cover on kuin ala-asteen kykyiltamien satoa ja Hannu Palon Hannele-iskelmän olisi suosiolla voinut rajata yhtiön toimialan ulkopuolelle. Toisaalta iskelmällisyyden raja on häilyvä vaikkapa tapauksissa Ville Leinonen tai Yön Rakkaus on lumivalkoinen, joka kuuluu Pokon suurimpiin menestyksiin.

Englannin kielellä Poko sai ensimmäisen suuren sukseensa Teddy & The Tigersin myötä, joten ei ihme, että rockin yleiskieltä on uskallettu kokeilla jatkossakin rohkeasti. Aikka Hakala siirtyi Tigersin jälkeen soittamaan autenttisen kuuloista r & b:tä, jolla ei kuitenkaan levylistoja vallattu, niin hieno esitys kuin Bad Signin Hellbound Train onkin. The 69 Eyesin musiikin olisi vaikea kuvitella toimivan yhtä hyvin suomeksi laulettuna. Catwalkin Fire ja Faff Beyn Ace Of Spades ovat voineet kolista kovaa keikoilla, mutta niiden alkuperäisesityksiä myötäilevä coveroiminen levylle tuntuu turhalta.

Tytöt-cd kuvastaa Heleniuksen ikihaavetta löytää talliinsa menestyksekkäitä naisvokalisteja. Vaikka projekti on osoittautunut hankalaksi, hienoa musiikkia on taltioitu paljon ja laajalla skaalalla, kuten Toni Lähteenmäen Haaveilen, The Pansiesin Neighbourhood Girl ja Nerdeen Broken Glass todistavat. Ironista kyllä, Tarharyhmän keskushahmo Maija Vilkkumaa vei megamenestyksensä muualle.

Myös Pojat-levy edustaa sekalaista seurakuntaa. Punk-osasto kärsii paikka paikoin Pokon alkuvaiheen vaisusta tuottamisesta. Silti mukana on sellaisia alan kiistattomia helmiä kuin Sensuurin Kirjoitan seinään Briardin Fuck The Army ja Ypö-Viiden Rakkauskirjeet. Pojat-yhtye on kantanut punk-lippua ylväänä vuosien ajan, kuten hieno Pala maata hautausmaalta muistuttaa. Mikko Saarelan teknokummajainen Kärpästen juhlat on yhä relevantti ja Kari Peitsamo Revivalin Rokaten ympäri maailman todistaa vuosien jälkeenkin Peitsamon rock-ristiretken vakuuttavuudesta.

Kunnarit-levy esittelee Pokon suurimpia menestyksiä, jotka ovat pitkälti tatuoituneet suomirockin kuluttajien takaraivoon. Nykyisen rockin vientibuumin valossa voi pohtia, oliko The Nights Of Iguana edellä aikaansa, ja olisiko sillä nyt mahdollisuus ulkomaiden valloitukseen. Supisuomalaisten Popedan, Yön ja Eppu Normaalin tapauksissa spekuloinnit ovat turhia, mutta juuri nuo yhtyeet edustavat suomirockia aidoimmillaan ja sellaisina ovat Pokon ydinantia. Pitkän linjan Poko-artisti ja ikisuosikki Ismo Alanko saa useiden yhtyeidensä ansiosta äänensä kuuluville peräti viidellä raidalla.

Makupainotuksista riippuen, avoimin korvin varustettu rock-kuulija löytää boksilta arviolta parin, kolmen cd:n verran suosikkimusiikkiaan ja inhokkejakin löytynee helposti levyllinen. Huumorikin levytyksissä usein kukkii ja monista paloista, kuten Rytkeen TV-lupatarkastaja, saattaa hyvinkin löytää camp-arvoja. Ja mitä todennäköisimmin kuulija löytää boksilta useitakin itseltään unohtuneita helmiä vuosien takaa. Kunkin oma suomirock-totuus löytynee jostain Aknestikin ja Petri Nygårdin ääripäiden välistä.

Kovin käyttäjäystävällinen paketti Aitoa suomirockia ei välttämättä ole, mutta sen monumentaalisuutta ja tärkeyttä hienon suomalaisen levy-yhtiön dokumentoinnissa ei käy kiistäminen. Kansion mukana seuraavan kirjasen lyhyet luonnehdinnat levytyksistä ovat ok, mutta eritoten esipuheen laatineen Vesa Kontiaisen massiivisen Poko-historiikin rinnakkaisteoksena boksi toimii hienosti. Sata artistia ja esitystä on melkoinen määrä sulatettavaksi jopa joulunpyhinä.