San Franciscossa on viime vuosina kehittynyt new garage rockiksi kutsuttu skene, johon kuuluu sellaisia bändejä ja artisteja kuin Kelley Stoltz, Sic Alps, Sonny & The Sunsets, Thee Oh Sees sekä tolkuttomalla vauhdilla ja tasolla levyttävä Ty Segall. Skenen nimi on kuitenkin hiukan harhaanjohtava, sillä 1960-luvun rajun ja brutaalin psykedelian lisäksi sen edustajat ammentavat huomattavasti kevyestä sunshine popistakin.
Tuohon porukkaan lasketaan myös viitisen vuotta toiminut kahden kitaran kvartetti The Fresh & Onlys, joka ainakin tällä neljännellä albumillaan poikkeaa oikeastaan lähes kaikesta yllämainitusta peräkkäisiä Euphoria- ja Foolish Person -kappaleita lukuun ottamatta. Sulavan kevyesti rullaava, upean melodinen, kaikua sekä pääasiassa puhtaita laulu- ja kitarasoundeja suosiva orkesteri tuo ensimmäiseksi mieleen The Smithsin ja muutenkin sitä voisi hyvin luulla brittiläiseksi, mutta millään muotoa kyse ei ole imitoinnista. Tim Cohenin vaivaton laulu, älykkäät sanoitukset ja bändin ajaton sointi huokuvat selkeästi omaa luonnetta, jonka takana tuoksahtaa laaja pophistorian tuntemus.
Näkemyksellisesti kitaravetoista menoa maustetaan paikoin elegantisti akustisella kitaralla, vibrafonilla, syntikoilla ja torvisektiollakin. Ylimpänä loistavat silti Cohenin lyömättömät melodiat, jotka liitelevät kuin pääskyset kirkkaalla kesätaivaalla.