Vuoden romuluisin levy on täällä ja jatsikansa tulee perunakellarista tai ullakon seittisimmästä nurkasta. Tolvi soittaa tällä levyllä kaikki soittimet saksofonia lukuun ottamatta itse. Sen soittaa Ville Jolanki. Tulos on hersyvä ja lo-fi.
Tolvin soitossa yhdistyy hienolla tavalla selkeä lahjakkuus ja harjaantuneisuus rupiseen soundiin sekä muutenkin pingottamattomaan otteeseen. Myös tekstit huokuvat rentoutta pienten arkipäiväisten huomioiden kautta. Liiasta terävyydestä niitä ei voi syyttää, sillä haahuilu on tämän levyn ytimessä kaikilla tasoilla.
Hienoin hetki sekä musiikillisesti koetaan biisissä Vanha juntti. Intron loppupuolta markkeeraava laskeva pianokuvio vie aivot mennessään. Ja tarina palavasta vanhasta, selkeästi pitkään palvelleesta autosta koskettaa. Vai oliko se sittenkään auto? Myös levyn päättävä Kaunis päivä koskettaa. Kun asiaa ajattelee, niin mieleen tulee, että nämä kaksi biisiä ovat levyn iskelmällisimmät. Tai ainakin ne kuulostavat siltä miltä haluaisin iskelmän joskus kuulostavan. Ehkä Kuinka kehtaatte on rinnakkaistodellisuuteni iskelmä-Suomi.
Kuinka kehtaatte on varsin vaikea levy kuvailla, mutta helppo kuunnella.