Onhan tätä kuultu neljällä vuosikymmenellä suomeksikin oikeastaan koko ajan ilman isompia taukoja. Siis menevään ramopunkkiin vannovaa tarttuvaa, hauskahkoa, väliin vakavampaakin paahtamista. Polarin Sieppari ei esitä eikä varmaan haluakaan esittää mitään uutta auringon alla.
Silti bändi erottuu edukseen lukemattomista kaltaisistaan yksinkertaisesti sillä, että tavara on laadukkaasti tehtyä. Kymmenen napakkaa kappaletta, joissa ei turhaan kursailla eikä mietiskellä.
Kuvien perusteella poikuusvuodet ohittaneiden miesten soitto sujuu tyylille sopivan tiukasti pitkä päätyyn ja perään -meiningillä. Kaikesta paistaa läpi, että ryhmä on soittanut pitkään yhdessä. Pääosin T. Wahlroosin tekemien biisien melodiat eivät auo uusia uria mutta suihkivat vanhoja latuja hyvinkin kelvollisesti. Sanoituksissa tuo täydellinen muista erottumattomuus häiritsee kuitenkin hieman. Rehti ja reipas soundimaailma toimii – eli ei mitään asiaa radioihin.
Jos levyä voi sanoa mukavaksi, Koisjärven disko on juuri sellainen. Meiningistä tulevat mieleen sellaiset nimet kuin Luonteri Surf, Pojat ja Kollaa Kestää. Ei lainkaan pöllömpiä referenssejä.
