Iranilaissyntyinen tuottaja Leila Arab on joskus julkaissut jotain Richard D. Jamesin lafkalla ja soittanut Björkin kiertueorkesterissa. Ei niin, että sillä olisi mitään väliä. Näin vain luki neidin biossa ja molemmat faktat muistetaan mainita jokaisessa häntä käsittelevässä arviossa ja artikkelissa. Nyt myös tässä.
Musiikin kannalta kyseisten nimien pudottelu ei tarjoa relevanttia kontekstia. Portishead tai Trickyn Nearly God -levy tarjoavat osuvamman vertailukohdan. Mainitun albumin laulajakatraasta tällä levyllä kuullaan The Specials -miestä Terry Hallia ja Trickyn alkuaikojen luottolaulajaa Martina Topley-Birdiä. Daisies, Cats And Spacemenissä joku tuottajan sukulainen vetäisee Beth Gibbons -imitaation.
Tämä levy kuulostaa aivan älyttömän hyvältä. Jokainen rumpusoundi on persoonallinen ja oikealla paikallaan. Synat ja kosketinsoittimet kuulostavat rapeilta kuin koulunäkki. Jopa rankistelukitaroiden yhdistäminen konesoundeihin on hallussa. Se on usein tämän alan tuottajien Akilleen kantapää. Ei tällä kertaa. Avausbiisi Mollien kohdalla homma toimii.
Ongelmaksi muodostuvat biisit. Levyllä ei ole yhtään oikeasti iskevää raitaa, vaan todella monta ihan kivaa. Ja Norwegian Wood-versiointi on todella huono.