Erittäin upeasti ja vakuuttavasti edellislevyillään vanhoja kotimaisia progesuuruuksia kanavoinut ja tähän päivään tuonut Malady jatkaa varmoin ottein myös kolmannella pitkäsoitollaan.
Soitossa on yhä selkeästi kuultavissa kaikuja Wigwamista, Tabula Rasasta, Kalevalasta ja kumppaneista eikä innoittajia ja vaikutteita tälläkään kertaa turhia peitellä. Musiikissa on siis paljon tuttua, mutta myös sopivassa suhteessa uutta seisoakseen omilla jaloillaan.
Ja näillä jaloilla kelpaakin seistä. Ainavihantaa on orgaanista, tunnelmallista, vuoroin haurasta ja kaunista sekä mystistä ja jännittävää musiikkia täynnä pieniä nyansseja. Uutena jäsenenä kokoonpanoon liittyneen Taavi Heikkilän saksofoni istuu hyvin luonnollisesti kokonaisuuteen tuoden mukanaan oivasti lisäväriä ja vivahteita. Pitkät kappaleet soljuvat hienosti eteenpäin pitkien instrumentaaliosuuksien siivittämänä. Babak Issabeigloon kuulas ja herkkä tapa laulaa ei ehkä ole ihan kaikkien makuun, mutta painopiste on niin vahvasti musiikissa ettei sekään häiritse liiaksi.
Ainavihantaa on taiten ja tyylitajulla tehtyä suomiprogen perinteitä kunnioittavaa musiikkia nykypäivään ajattomalla tavalla siirrettynä.
