Mietiskeleviä kitaroita ja kosmista pohdintaa – Maladyn toisen albumin tunnelma on ajattoman hienostunut

Malady
Toinen toista
Svart

Levy, jonka viiden pitkän biisin nimiä ei ole luetteloitu kansiin lainkaan, mutta jotka teksteineen löytyvät cd-vihkosesta numeroimattomina, alkaa kuin Grateful Deadin toismaailmainen alkusoitto taas yhteen Dark Starin versioon. Lautaset sihisevät ja garciamaisen kirkas kitara mietiskelee. Pian vaihdetaan kuitenkin selkeälle proge-vaihteelle, joka vie heti ajatukset Lovelle 70-luvulla levyttäneisiin bändeihin. Hammond kurisee ja mellotroni maalailee vouvaten, basso leipoo vahvan melodisia linjoja. Laulaja/kitaristi Babak Issabeigloon vokalisointi muistuttaa Tabula Rasan Jukka Leppilammesta tai jopa Baddingistä filosofisimmillaan. Laulu sisaruksille -instrumentaali menee viuluintrossaan suorastaan klassiseksi ja huilu värittää Tiedon kehtolaulun kosmista pohdintaa hyvinkin osuvasti.

Malady jatkaa kakkosalbumillaan horjumatta jo ilahduttaneesta ykkösestään. Tämän 70-lukuisemmin suomiprogemmaksi tässä ajassa tuskin pääsee. Samalla hienostuneen mietteliäässä tunnelmassa on upeine sooloineen kuitenkin jotain ehdottoman ajatonta, kiireettömästi ikuista. Toimii.