Pophistoriallisella ironialla sanaleikitteleväksi puolen minuutin vitsiksi itsensä nimennyt tanskalaisryhmä on muninut seitsemäntenä ikävuotenaan toisen kiekkonsa. Eggsin suurieleistä, leikkisästi kokeilevaa soundimaailmaa on äänitetty metsissä, rannoilla ja hylätyissä tehtaissa.
Swimin syvältä kihelmöivä musiikkivideo on noussut jo ilmiöksi muutamilla nettifoorumeilla, ja biisi tuntuukin hakevan levyllä kuvaa seurakseen. Salaviisaammin viettelevä Internet Warrior ja falsettovetoinen jäykkäkouristusrokotus Icicles toimivat sulavana jatkona. The Wave Ballet’n käynnistävä kuorolaulu muuttuu hetkessä elokuvallisen ilmakamera-ajon arkkityypiseksi soundimaailmaksi 1980-lukulaisessa rajattomien mahdollisuuksien kontekstissa.
Vaikutteita löytyy monelta suunnalta. Ilmeisen tahattomasti tulee mieleen myös 20 vuotta vanha suomalaisbändi Jay & The Miracles, jonka tapa sovittaa helmeilevän melodiset, pienimuotoiset laulunpalaset täyteenahdetuiksi torisinfonioiksi huokui ihailtavan pelotonta asennetta. Oh No Onon kaltaista mentaliteettia tuskin löytyisi yhtä vahvana Suomesta, koska tietyille sen edustamille arvoille ei ole ollut aikaisemminkaan laajaa ymmärrystä.
Kymmenen biisin kokonaisuus kadottaa poptajunnallisia ja uuspsykedelisiä iloitteluja taittavaa riemua loppua kohden. Ja perisynti odottaa. Niin kuin monella nuorella ja kokeilunhaluisella bändillä, on Oh No Onollakin pakonomainen taipumus lopettaa levy jollakin eli käytännössä millä tahansa tapaa eriskummallisesti.