ONEOTHRIX POINT NEVER: R Plus Seven

Arvio julkaistu Soundissa 11/2013.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Arvio

ONEOTHRIX POINT NEVER
R Plus Seven
WARP

Ensi tutustumiseni Daniel Lopatinin Oneohtrix Point Never -nimimerkkiin oli vuonna 2009 julkaistu kokoelmalevy Rifts. Se oli loistava johdattelu Lopatinin retrofuturistiseen maailmaan, jossa vuosikertasyntetisaattorit maalasivat ihmiselle apeankauniita kehitysskenaarioita J.G. Ballardin kirjallisten profetioiden hengessä.

Monta projektia, hanketta ja julkaisua myöhemmin Lopatin on entistä vahvemmin ajan hengessä. Lopatitinin viehtymys välittömän kauniiseen maisemointiin on ennallaan, mutta R Plus Seven soi myös kosketusnäyttökapitalismin ääniraitana. Levy kuulostaa pop-up-ikkunoilta, kaatuvilta Google Chrome -selaimilta, äänipankki-sampleilta ja virtuaalisilta ostoskeskuksilta. Näistä aineksista Lopatin piirtää wow-arkkitehtuuriaan kuin paraskin renessanssinero, ja lopputulos on hämmästyttävän hieno äänikollaasi vuodesta 2013.  Levyn päättävä, mykistävän hieno Chrome Country soi kuin Kampin ostoskeskuksen  funktionaalisille muodoille oodeja säveltävä Vangelis.