PERRY FARRELL: Song Yet To Be Sung

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Lieneekö vain sattumaa, että kaksi Jane's Addiction-yhtyeen keulakuvaa julkaisevat ensimmäiset oman nimensä alla kulkevat pitkäsoittonsa lähes samanaikaisesti.

Arvio

PERRY FARRELL
Song Yet To Be Sung
Virgin

Lieneekö vain sattumaa, että kaksi Jane's Addiction-yhtyeen keulakuvaa julkaisevat ensimmäiset oman nimensä alla kulkevat pitkäsoittonsa lähes samanaikaisesti. Dave Navarron (joka muuten vierailee tälläkin levyllä) kehnoon debyyttiin verrattuna Perry Farrell vie odotetusti pidemmän korren, vaikka hienoinen pettymys nytkin haiskahtaa. Pitkän hiljaiselon jälkeen odotukset taisivat nousta liian korkealle.
Levyn ensitunnelma drum'n'bass-rytmiikoineen hämää. Onko Perry-setä mennyt heittäytymään viisi vuotta myöhässä junaan, joka muistetaan paremmin hypestä kuin musiikillisesta merkittävyydestä? Pointti löytyy kuitenkin pian, sillä Farrellin lainaukset kattavat lähes koko rytmimusiikin kirjon viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta ilman, että väkinäisestä päälleliimaamisesta olisi merkkejä. Esimerkiksi funk, reggae ja maailmanmusiikki ovat valkoisen pop-muusikon käsissä yleensä vaarallisia aseita, mutta Farrellin ja uuden tutkaparinsa Krish Sharman aikaansaama keitos ei maistu yhtään vastenmieliseltä. Harmi, että todellisia ykkösluokan biisejä on vain pari.
Nimikappaleeseen Farrell vierailijoineen (muun muassa Jon Brion ja Stephen Perkins) on saanut puristettua lähes uskonnollisen hurmoksen, jonka olisi toivonut jatkuvan läpi albumin. Vastaavaa draivia, kun ei oikein kunnolla saada enää päälle ja turhan siistin soundin johdattelemana levy valuu huomaamattomasti ohi korvien. Herätys tapahtuu vasta brittiläisen dub-gurun Mad Professorin päästessä puikkoihin. Psykedeeliset kaiut yhdistettynä elokuvalliseen tunnelmaan ja Perry Farrellin pistämättömään ääneen sekoittuvat niin maukkaasti keskenään, että toivon todella kaksikon ymmärtävän potentiaalinsa ja jatkavan yhteistyötä.
Vaikka Song Yet To Be Sung jättää paikoitellen toivomisen varaa, on se selkeä osoitus miehen yhä tallella olevasta vitaalisuudesta ja uskalluksesta poiketa vastavirtaan. Jos Farrell tajuaa yhdistää käsissään olevat palikat oikeaan järjestykseen, voidaan häneltä huoletta odottaa vielä paljon ehdottoman uniikkia äänitaidetta. 

Lisää luettavaa